Sakumaista

Olin talvilomareissulla ystäväni luona uudessa kaupungissa ja päätin vierailla paikallisella kuntosalilla. Olin valmistautunut tilanteeseen hyvin ja pakannut edellisenä iltana treenikassin valmiiksi sekä katsonut reitin ystävän asunnolta kuntosalille. Matkalle sattui kuitenkin liikenneruuhka, jonka johdosta olin paikalla aivan viime tipassa; hengästyneenä, eksyksissä ja peläten myöhästymistä. Kuntosali oli sokkeloinen ja sen käytävät olivat tyhjillään, en saanut selvää opasteista enkä nähnyt ketään keneltä olisin voinut kysyä, mihin minun piti mennä. Kello oli kahta minuuttia vaille tasan, kun lopulta saavuin tilaan, jossa oli myös muita ihmisiä ja tiedustelin hengästyneenä: “Onko täällä alkamassa tunti? Tulin toisesta kaupungista käymään, enkä meinannut löytää perille.” Näin katseiden kääntyvän minuun päin ja kuulin ystävällisen vastauksen: “Tervetuloa mukaan! Me voidaan auttaa sua alkuun.” Huomasin välittömästi jännityksen katoavan ja rauhan laskeutuvan kehooni.

​

Työskennellessäni erilaisissa yhteisöissä ja yhteisöllisyyden parissa olen kiinnostunut pohtimaan paitsi sitä, miten yhteisöllisyyttä rakennetaan niin myös sitä, miten yksilö kiinnittyy erilaisiin yhteisöihin. Yhteisöllisyyden tiedetään lisäävän ihmisten hyvinvointia työpaikoilla ja oppilaitoksissa sekä helpottavan yhteistyötä, mutta miten yksilön omat kokemukset vaikuttavat yhteisöllisyyden muodostumiseen ja kokemukseen yhteisöllisyydestä? Entä miten kukin voi rakentaa yhteisöllistä toimintaympäristöä? Yhteisöjen toimintaa ymmärtääkseen on hyvä ymmärtää mitä yksilön mielessä tapahtuu hänen ollessaan osana yhteisöä. Yhteisöt muodostuvat yksilöistä ja yhteisöllisyyttä luovat yksilöt, osana yhteisöjen toimintaa.

Hyväksymisen kokemuksen muodostumiseen tarvitaan kokemus turvasta

Yksilön näkökulmasta yhteisöön kuuluminen on perustavanlaatuinen tarve, sillä ihminen tulee todeksi vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Yksilö pyrkii lähtökohtaisesti tulemaan hyväksytyksi toisten ihmisten edessä ja toimimaan siten, ettei yhteisö hylkäisi häntä. Hyväksymisen kokemuksen muodostumiseen tarvitaan kokemusta turvasta. Mikäli turvan sijaan aivoissa aktivoituu tunne pelosta, mieli keskittyy ainoastaan tuon pelottavan uhan poistamiseen eikä keskittyminen riitä muuhun. Näissä tilanteissa ihminen kääntyy sisäänpäin ja hänen on mahdotonta rakentaa yhteistyötä toisten kanssa.

Yhteisöllisyyden kokemus syntyy usein ensivaikutelman perusteella. Se on kokemus siitä, miten minut vastaanotetaan yhteisöön, joka on minulle vieras. Hyvinvoiva ja turvallinen yhteisö on kiinnostunut paitsi sen omista jäsenistä niin myös niistä ihmisistä, jotka tulevat yhteisöön uutena. Nämä uudet henkilöt voivat tulla yhteisöön käymään tai pidemmäksi aikaa, mutta jo ensivaikutelman perusteella heille voidaan tuoda kokemus siitä, että tässä yhteisössä sinä olet turvassa ja täällä saat olla oma itsesi. Tällaisen kokemuksen jälkeen yhteistyön tekeminen on helpompaa. 

Läsnäolevalla ja kiireettömällä kohtaamisella voimme oppia tuntemaan toisiamme paremmin ja siten rakentaa yhteistyötä ja yhteisöllisyyttä

Yhteisöllisyyden muodostuminen tarvitsee myös aikaa kohdata toinen toisemme. Usein lähdemme rakentamaan yhteistyötä tietyn asian ympärille ja unohdamme aidosti ja läsnäolevasti kohdata toisemme. Ihminen ei koskaan tule yhteisöön tai aloita yhteistyötä tyhjänä tauluna, vaan mukana kulkee aina kokemuksia menneisyydestä, tunteita ja tapahtumia päivän ja elämän varrelta. Pienellä kuulumisten kysymisellä ja läsnäolevalla kohtaamisella voimme oppia tuntemaan toisiamme paremmin. Voimme lisätä ymmärrystä ja siten tuoda toinen toisemme näkyväksi siinä hetkessä, jossa olemme.

“Tule mukaan niin autamme sua löytämään pukuhuoneen.” treenikaveri sanoi tunnin loppumisen jälkeen. Kävellessämme yhtä matkaa kuulin samalla myös sokkeloisen rakennuksen historiasta ja lopulta hän totesi: “Ei me täällä niin tympeitä olla kuin millainen mielikuva meistä tässä kaupungissa helposti syntyy.” Kiitin häntä kohtaamisesta ja mietin, kuinka hyvälle mielelle tulin siitä, että sain hetken olla osana tätä yhteisöä, jossa he viikoittain toisiaan tapaavat. Mietin myös, kuinka tärkeää on kohdata toisemme ilman ennakkoluuloja ja kiireettömästi. Tässä hetkessä olimme yhdessä, yhteisen päämäärän kanssa ja koin yhteisöllisyyttä. 

Yhteisöllisyys syntyy ja alkaa kukoistamaan pienissä, ohimenevissä hetkissä ja teoissa; hyväksyvässä katseessa kun pelottaa, avun tarjoamisessa vaikkei osaisi sitä pyytää, mukaan pyytämisessä, kun tuntuu yksinäiseltä tai kuulumisten kysymisessä ihan tavallisenakin päivänä. Yhteisöllisessä yhteisössä on aikaa kohdata ja sen jokainen jäsen saa tulla nähdyksi ja hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on, ilman ennakkoluuloja.