Sakumaista

Ammatillisissa oppilaitoksissa yksinäisyydellä on monta muotoa. Yksinäisyydestä on kyse, kun kesken lukuvuoden ryhmään liittynyt opiskelija ei ole onnistunut löytämään itselleen kaveria vielä viikkojenkaan jälkeen. Tai silloin, kun toisen opiskelijan viestit ryhmän yhteisessä viestiryhmässä jäävät toistuvasti ilman vastauksia tai tykkäyksiä. Sekin on yksinäisyyttä, kun liian suuren työtaakan kanssa kamppailevalla henkilökunnan jäsenellä ei ole ketään keneltä pyytää apua tilanteessaan.

Yksinäisyys on kivulias tunne erillisyydestä suhteessa muihin. Se ei kuitenkaan ole sairaus tai mielenterveyden häiriö. Se on eläinlajin nimeltä ihminen elämään kuuluva kokemus, joka on lajimme evoluution myötä kehittynyt suojelemaan lajitovereista erilleen joutumiselta. Ihmiselle nimittäin sosiaalisena eläimenä on tuhansien vuosien ajan ollut elintärkeää pysyä osana laumaa. Yksinäisyys toimiikin janon tai nälän tavoin. Siinä, missä nälkä ja jano kertoo ravinnontarpeesta, kertoo yksinäisyys tarpeesta tulla nähdyksi ja olla osa porukkaa – tarpeesta yhteyteen. Kuitenkin, mikäli yhteyden tarve jää täyttymättä, on yksinäisyydellä monenlaisia ikäviä vaikutuksia ihmisen hyvinvoinnille.

Kyse on tilasta, jossa kehon stressijärjestelmä aktivoituu. Stressillä voi lyhyellä aikavälillä olla suoritusta ja asioiden aikaansaamista edistävä vaikutus, mutta pitkittyessään se haittaa sekä muistia että oppimista. Työ yksinäisyyden vähentämiseksi oppilaitoksessa on näin työtä myös parempien oppimistulosten eteen.

Yhteisöllisyyden vahvistaminen ehkäisee yksinäisyyttä

Yhteenkuuluvuuden tunne on yksi motivaatioteorian mukaisista perustarpeista. Vertaisryhmän hyväksynnän ja kavereiden tuen onkin havaittu edistävän koulutehtävissä suoriutumista sekä oppimismotivaatiota. Yhteenkuuluvuuden tunne muodostuu kolmen kokemuksen kautta: 1. Olenko tervetullut? 2. Onko minulla merkitystä? 3. Viihdynkö?

Oppilaitoshenkilökunta pystyy omalla toiminnallaan vaikuttamaan jokaiseen näistä kokemuksista. Opiskelijoiden tervehtiminen kohdatessa ja nimien opettelu tuottavat kokemuksen tervetulleeksi tulemisesta. Kuulumisten kysyminen ja vastuun antaminen tarjoavat merkityksellisyyden kokemuksen. Opiskeluviihtyvyyteen puolestaan voi vaikuttaa esimerkiksi osallistamalla opiskelijoita opetustilojen sisustamiseen ja erilaisten tapahtumien järjestämiseen.

Nämä ovat arkisia, pohjimmiltaan hyvin pieniä tekoja, joiden vaikuttavuus syntyy toistuvuuden ja rutiiniksi muodostumisen kautta. Toistuvat arkiset rutiinit toimivat esimerkkinä opiskelijoille siitä, miten oppilaitoksessa suhtaudutaan toisiin. Mallioppimisen kautta opiskelijat omaksuvat näitä rutiineja ja asenteita myös itse, mikä luo oppilaitokseen yhteisöllistä kulttuuria.

Yhteisöllisyys ei rakennu pelkästään käytäväkohtaamisissa, vaan myös opetustilanteissa. Erityisesti silloin, kun opiskelija ei vielä tunne ryhmäänsä kovin hyvin, voivat opetustilanteet olla jopa tärkeämpiä kanavia toisiin tutustumiseen kuin tauot tai vapaa-aika. Tällöin turvallisen tilan periaatteet, ryhmäyttäminen ja osallistava pedagogiikka ovat oivallisia välineitä työntekijälle yhteishengen ruokkimiseksi.

Vaikka yksinäisyyttä ehkäistään pienillä arkisilla teoilla, henkilöstö ei saa päästää itseään liian vähällä. Jokaisen on syytä pohtia, missä asiassa itse voisi petrata yhteisöllisyyden rakentamisessa. Sitoudunko esimerkiksi opettelemaan kaikkien niiden opiskelijoiden nimet, joiden kanssa olen tekemisissä, tervehdinkö kaikkia opiskelijoita, jotka käytävällä näen vai pyrinkö tutustumaan opiskelijoihin paremmin esimerkiksi kyselemällä heidän tulevaisuudensuunnitelmiaan?

Elämänmuutokset yksinäisyysriskeinä

Yksinäisyys ei synny tyhjästä. Ihmisen elinkaaren aikana on kohtia, missä riski yksinäisyyden kokemiseen on korkealla. Näitä ovat esimerkiksi erilaiset kriisit, sairastumiset, ja muutot uudelle paikkakunnalle. Yhteisenä nimittäjänä näille kaikille on, että ne kaikki tuovat mukanaan elämänmuutoksen. Ammatillinen opiskelija saattaa opintojensa aikana kohdata minkä tahansa edellä mainituista. Jokaisella opiskelijalla tulisi olla oppilaitoksessa joku ammattilainen, jolle voi kertoa tilanteestaan, ja joka voi opiskelijan luvalla kertoa tilanteesta myös kollegoilleen. Tällainen suhde edellyttää luottamusta, mikä syntyy toistuvien arvostavien kohtaamisten kautta.

Myös ammattiin opiskelu itsessään tuo mukanaan monenlaisia elämänmuutoksia. Ensimmäinen on tietenkin opiskelujen alkaminen. Tämä on kriittinen vaihe sekä ryhmän yhteishengen syntymisen että yksilön ryhmään liittymisen kannalta. Tutustumiseen ja ryhmäytymiseen tuleekin panostaa sekä opetustilanteissa että tauoilla ja esimerkiksi ruokailuissa. HelsinkiMission School to Belong -ohjelma tarjoaa materiaalia tutustumisen tueksi kaikkiin näistä tilanteista.

Tärkeä vaihe, jossa riski yksinäisyyteen kasvaa, on opiskelijan liittyessä ryhmään kesken lukuvuoden. Ryhmäyttämistä ei pidäkään jättää vain lukuvuoden alkuun, vaan jatkaa pitkin vuotta, panostaen erityisesti niihin aikoihin, kun ryhmässä tapahtuu muutoksia.

Muita ammatilliseen opiskelupolkuun liittyviä yksinäisyysriskin sisältäviä muutoksia ovat työssäoppimisjaksot sekä valmistumisen myötä tapahtuva siirtyminen työelämään. Nämä tilanteet kysyvät sosiaalisia taitoja. Sellaisia, kuten itsensä esitteleminen, toisiin tutustuminen sekä avun kysyminen tarvittaessa. Tällaisten työelämätaitojen hallitseminen ei ole itsestäänselvyys. Niitä voi kuitenkin opetella ja niissä voi kehittyä. 2020-luvun ammattitaito ei olekaan pelkkää teknistä osaamista, vaan yhtä lailla kykyä yhteistyöhön erilaisten ihmisten kanssa. Myös tässä se, kuinka oppilaitoksen henkilökunta kohtaavat opiskelijoita sekä henkilökunnan keskinen kollegiaalinen tuki toimii tärkeänä mallina sille, miten opiskelijat itse työelämässä toimivat.

Yksinäisyys tai yhteisöllisyys ei ilmesty tyhjästä. Ne syntyvät ja hiipuvat ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Se, millä tavoin ammattilainen kohtaa opiskelijat arjessa, voi joko vahvistaa kokemusta kuulumisesta tai lisätä ulkopuolisuuden tunnetta. Yhteisöllisyys syntyy silloin, kun vuorovaikutus on tietoista ja toistuvaa – ja kun kukaan ei jää huomaamatta.