SAKUstars-kisojen yksinlaulujen finaali torstaina tarjosi kahdeksan laulajan upean esiintyjäkattauksen. Huippulaulajat veivät yleisöä tunnelmasta toiseen; tanssiin, riehakkuuteen ja suuriin tunteisiin.
SAKUstars-kisojen torstain yksinlaulujen finaaliin oli tarjolla paikka kahdeksalle laulajalle, jotka valittiin keskiviikkona alkukarsintojen 28 laulajasta. Sarjassa kilpailijat esittivät yhden vapaavalintaisen laulun. Finaalikappaleen tuli olla eri kuin alkukarsinnoissa esitetty.
Yleisölle finaali tarjosi upean elämyksen. Välillä finalistit nostivat tunnelmaa kattoon letkeällä menolla ja välillä uppouduttiin biisien vahvaan tunnelmaan.Stadin AO:n Samuel Daayata ja Peppi Laurén innostivat yleisöä kisoissa useassa sarjassa. Duona esiintynyt pari voitti lauluryhmät-sarjan kappaleella Crazy. Yksinlaulujen ja lauluryhmien lisäksi Peppi nousi lavalle bändisolisti-sarjassa ja Samuel laulaja-lauluntekijä -sarjassa.
-Duona ehdimme harjoitella muutaman kerran. En ole hirveästi esiintynyt lavalla aiemmin. Laulun yksityistunneilla olen käynyt neljän tai viiden vuoren verran. Kivaa oli päästä täällä lavalle, kuvaa Peppi esiintymisiä.
-Yleisö tarjosi esityksille hyvää supportia. Olen seiskaluokalla alkanut soittamaan kitaraa. 2018 julkaisin ensimmäisen biisini Isac Elliotin kanssa. Siitä olen jatkanut musiikkia samaan malliin, Samuel kertoo.
Samuel esitti finaalissa ensimmäistä kertaa lavalla suomenkielisen biisin. ”Liikaa sussa kii” kulki lavalla pehmeän rennolla otteella, josta yleisö ja tuomaristo tykkäsivät.
-Halusin laulaa suomeksi, ja biisi on oikeastaan ainoa, jonka sanat jotenkin ulkoa muistin. Musiikki on ollut iso apu elämässä. Kun on ollut tosi hankalia hetkiä, niin musiikin kautta saa niitä tunteita ulos.
WinNovan Kiia Hannolaisen esitys oli lumoavan herkkä. ”Wicked game” sai aikaan kylmiä väreitä, eikä kyyneleiltäkään taidettu katsomossa välttyä.
-Oli aivan mieletöntä esiintyä. Lähdin tänne mukaan pitämään hauskaa ja nyt olen ihan shokissa. Finaalissa oli ihanat ja kovat vastustajat ja ihan mieletön yleisö.
Kun oppilaitoksessa kerrottiin matkailualan opintojen alussa erilaisista osallistumisen mahdollisuuksista, niin Kiia teki päätöksen lähteä kaikkeen mahdolliseen mukaan.
-Oletin nämä vähän pienemmiksi kisoiksi, mutta tämä on ollut mieletöntä. Olen vetopasuunaa soittanut nelisen vuotta, mutta laulaminen on ollut kotona lauleskelemista. Totta kai tulen myös ensi vuonna kisoihin mukaan, Kiia lupaa.
Kilpailussa Kiia Hannolainen sijoittui ensimmäiseksi, Samuel Daayata toiseksi ja OSAOn Anne Heinonen kolmanneksi.