Yhdessä tekeminen lisää välittämistä työyhteisössä

Olet täällä

Taas jaksaa! SAKU ry:n henkilöstön Talvikisoissa kerättiin naururyppyjä, koettiin liikunnan iloa ja kilpailun jännitystä sekä nautittiin porukalla yhdessä tekemisestä ja ihmisten tapaamisesta. Rovaniemen kisoissa tuloksia tehtiin sählyssä, keilauksessa, hiihdossa ja uinnissa.

SAKU ry:n henkilöstön Talvikisat kokosivat viikonloppuna Rovaniemelle liki 200 osallistujaa. Uutena kokeiluna keilauksen ensimmäinen lähtö asetettiin jo perjantaille, jotta osallistujat voisivat rytmittää mahdollisimman monta lajia kisapäiviinsä mukaan.

Rovaniemen kisajärjestelyistä vastasi onnistuneesti Santasport Lapin Urheiluopisto. Tilat olivat usealle lajille mitä parhaimmat, kun samassa rakennuksessa pystyttiin järjestämään sählypelit, keilaus ja uinti, eikä hiihtoladun lähtöpaikallekaan tarvinnut kävellä kuin pari sataa metriä.

Keilaajien keleistä vastasi Santasportin keilavastaava ja Redun tuntiopettajana sijaisuuksia tekevä Tuomas Uusinarkaus. Kotiradat olivat redulaisilla paremmin kuin hallussa, kun keilaajat ottivat voitot liki kaikissa sarjoissa ja parhaimmissa jopa kolmoisvoittoina! Ja nähtiinpä Tuomaksen toimesta SAKU-kisojen ensimmäinen 300 pisteen sarjakin.

-Radoilla on ollut mukava, hyvä meininki, kun mukana oli paljon harrastajia. Vielä enemmänkin keilaajia voisi olla, ehkä perjantaille voisi laittaa jopa kaksi starttia.

-Kisat menivät jouhevasti. Kaikilla näytti olevan kisassa hauskaa. Onnistumisen tunteitakin taisi tulla, kun keilahallissa hurraahuudotkin kaikuivat, kertoo Tuomas Uusinarkaus.

Hiihtoladuilla kelit kohdillaan

SAKU-kisojen hiihto toteutettiin retki- ja kilpahiihtona. Hiihtäjät pystyivät valitsemaan matkakseen joko 9,5 tai 28,5 kilometrin matkan vapaalla tai perinteisellä hiihtotyylillä. Ahkerimmat hiihtäjät ottivat Ounasvaaran laduista kaiken irti, kun hiihtäjät valitsivat lyhyttä ja pitkää reittiä sekä vapaalla että perinteisellä.

-Reitti on mäkinen, joten lämmin ehti tulla. Keli oli auringon noustessa ihan kohdillaan. Viikolla täällä oli kunnon myräkkä, joka lennätti terassiltakin tavaroita pitkin pihaa, mutta silti perinteisen reitillä ei ollut roskia haitaksi asti, kuvaili olosuhteita Heidi Heikkinen Redusta.

-Olen Redulla aika uusi, niin koronan jälkeen on kiva nähdä työkavereita muista oppilaitoksista sekä Redun sisältäkin. Tehdä yhdessä muutakin kuin työtä.

Kisoissa syntyy työyhteisösinfoniaa

Eniten osallistujia Talvikisojen lajeista keräsi sähly, johon osallistui kolmetoista sekajoukkuetta ja kolme miesten joukkuetta. Miesten sarjan voitto jäi kisaisäntien Santasport Lapin Urheiluopiston joukkueelle. Sekasarjassa Kainuun ammattiopisto jatkoi voittokulkuaan. Pronssille sijoittuneen Keudan pelisuoritusten lisäksi katsomossakin kiinnitettiin huomiota intensiiviseen valmennukseen. Peliä kentän laidalta tahditti Vesa Isoniemi, jonka pelaamista rajoitti kuntoutusvaiheessa oleva takareisi.

-Päätin, että haluan olla mukana, vaikka kentälle en tällä kertaa päässytkään. Pelit ovat täällä etenkin hauskanpitoa, eikä stressata, meni peli sitten, miten meni. Tarkoituksena oli syötellä paljon. Kun nähtiin kenttien leveys, niin käytettiin koko leveyttä hyödyksi. Arttu jakaa meillä tosi hyvin palloa. Ja koko joukkue on aivan törkeän hyvä. Tyypit ovat ihan mahtavia.

-Tällaiset tapahtumat antavat arkeen jaksamista. Kun toisia tunnetaan, niin paremmin voidaan jakaa myös iloja ja suruja. Tunteminen lisää työyhteisöstä välittämistä.

Välittämisestä kertovat myös Vesasta ilmianna kaverisi -laatikkoon annetut palautteet. SAKU ry:n kisoissa on usein mukana laatikko, jonne osallistujat voivat paljastaa omasta tai muiden joukkueista tekijöitä, jotka esimerkiksi tsemppaavat, ovat huippupelureita tai taitavia organisoimaan kisajärjestelyjä. Aika moni meistä ottaisi varmasti mielellään esimerkiksi tällaisen palautteen vastaan:

Vesa: Mies, musiikki ja mittaamattoman tärkeä osa keudalaista sinfoniaa.

Tulokset
Kuvagalleria