Erityisopiskelijoiden tossufutisturnaus sai mainion tulikasteen Turussa. Tiistaina pelattiin TELMA-mestaruuksista ja keskiviikkona vuorossa olivat TUVA ja perustutkinnot. Pienellä peliareenalla riitti kahdeksi päiväksi vauhtia, kun joukkueet taituroivat neljän pelaajan joukkueina. Tuumaakaan tilaa ei kentällä ollut ilmaiseksi tarjolla, mutta rehtiys oli mukana myös kontaktitilanteissa.
Erityisopiskelijoiden tossufutisturnausta on yritetty järjestää jo parin vuoden ajan. Ammattiopisto Spesiassa päästiin viimein tositoimiin 2.–3.11. yhteensä yhdeksän joukkueen voimin. TELMA-joukkueista paras oli Spesia Turku Kotkat, joka voitti kaikki ottelunsa selkeillä maalieroilla. Hopealle sijoittui Spesia Turku Voittamattomat ja pronssille Spesia Järvenpää.
Samanlaista vahvaa jälkeä teki TUVA- ja tutkinnot sarjassa pelannut Spesian Turku LoKiKo. Neljällä voitolla LoKiKo varmisti kultamitalit ennen Spesia Turku PiAuLia ja Spesia Turku Turboja.
Pelikentällä liki pitelemättöminä palloa kuljettaneet Kasperi Marttila ja Santeri Laukkanen antoivat pelien jälkeen joukkueelleen kehuja.
-Joukkue on tosi urheilullinen, ja koko koulukin on urheilullinen. Joukkueella riitti energiaa tosi pirteään pelaamiseen. Hienoa oli, että kaikki jaksoivat tehdä hommia, kiittelee Kasperi.
-Erittäin iso kunnioitus vastustajaa kohtaan. Finaalissa pelaajat jaksoivat tehdä hienosti töitä ilman vaihtopelaajia.
Kasperin ja Santerin taidot pohjautuvat vahvaan jalkapallotaustaan. Molemmat pelurit löytyvät FC Interin B20 SM-joukkueen kokoonpanosta. Jalkapalloa molemmat nuoret miehet ovat pelanneet junnusta saakka.
-Santeri on tosi motivoiva joukkuekaveri, mukava ja rehti äijä. Pelatessaan hän kommunikoi hyvin, kuvailee Kasperi pelikaveriaan.
-Kasperi on erittäin tsemppaava. Hän yrittää kaikkensa. Se näkyy liikunnassa, puntilla ja vapaa-ajalla. Koulussa olemme kuin veljekset, toteaa Santeri.
Tossufutisturnauksessa opiskelijoilla oli järjestelyissä vahva rooli. Tapahtumalla oli kaksi projektipäällikköä, joista toinen vastasi otteluohjelmista ja tuomareista ja toinen markkinoinnista, sponsoreista ja buffetista. Toista vuottaa liiketoimintaa opiskeleva Melika Asisi oli tapahtuman suunnittelussa alusta alkaen mukana.
-Tapahtuman järjestely alkoi meillä opiskelijoilla noin kaksi kuukautta sitten. Tehtävänäni oli hankkia sponsorit, tehdä mainoksia ja jakaa viestiä tapahtumasta. Turnaus on ollut ensimmäinen iso projektini. Olen oppinut paljon sen aikana.
-Järjestelyissä pitää olla kärsivällisyyttä. Yhteistyö on sujunut hyvin. Joku ei ehkä halunnut aluksi tehdä jotain, mutta yhteistyöllä asiat ovat hoituneet. Kaikki ryhmästä tekivät jotain. Täällä on näyttänyt kivalta, ja pelejä on pelattu ihan hyvällä hengellä.
Turnauksen järjestelyitä hoiti reilun kymmenen opiskelijan porukka. Onnistunutta yhteistyötä tehtiin myös läheisten ammattioppilaitosten kanssa. Turnauksen ensiavusta vastasivat Turun ammatti-instituutin lähihoitajaopiskelijat. Pelien tuomaroinnista vastasivat ensimmäisenä päivänä talon omat opettajat ja toisena päivänä tuomariapua saatiin Rasekosta.
-Turnaukset ovat mahtavia oppimistilanteita. Turnauksen järjestämisestä voisi ottaa useammaksi vuodeksi koppia, mutta tästä saisi uusi järjestäjäkin jo hyvät pohjat turnauksen järjestelyyn. Järjestelyt olivat turnauksessa silkkaa priimaa, kaikki tarvittava tapahtuman järjestämisessä oli otettu huomioon. Näytti siltä, että tapahtuma olisi kulkenut kuin itsestään, kiittelee SAKU ry:n liikuntakoordinaattori Miia Uskalinmäki.