”Täytyyhän näissä tapahtumissa olla erityistä jujua”

Olet täällä

”Aina kavereiden apuna – kuskaa, huoltaa ja ajattelee sekä odottaa ja huolehtii kaikista.”
Tällaisia huipputyyppejä löytyy kaikista henkilöstön kisatapahtumista. He ovat mahdollistajia, jotka kokoavat oman oppilaitoksen porukan kasaan ja ovat mukana rakentamassa henkilöstön yhteisöllisyyttä ja liikkumista lisääviä tapahtumia.

Ammatillisen koulutuksen henkilöstön Talvikisat kisattiin 2.–4. helmikuuta Tanhuvaaran Urheiluopistolla. Sählyssä, keilauksessa, hiihdossa, uinnissa ja pilkkimisessä liikkumiseensa satsasi reilut 200 osallistujaa yhdeksältätoista koulutuksen järjestäjältä.

Ammattiopisto Tavastiasta Mika Toivanen oli mukana Talvikisoissa ensimmäistä kertaa. Plakkariin reissusta kertyi sählyn B-sarjan voitto sekä hyviä kokemuksia keilaradalta.

-Hyvät työkaverit innostivat mukaan sanoen käytävällä, että lähdet kyllä mukaan. Täällä on tosi innostavaa yhteishenkeä ja väkeä eri puolilta Suomea. Tuntuu, että koolla on yhtä perhettä. Pelit on pelejä, ja niiden jälkeen jatketaan muuta juttua hyvällä fiiliksellä, kuvailee Mika kisaosallistujien tunnelmia.

-Vaikka kokisikin kynnystä uusiin tapahtumiin, niin silti kannattaa lähteä. Hyviä syitä lähtöön on monia: Liikkumalla pitää huolta itsestään. Täältä löytää uusia samanhenkisiä kavereita. Äkkiä täällä irtautuu normiarjesta ja lisää akkuja omaan jaksamiseensa. Kun porukka osallistuu näihin tapahtumiin vuodesta toiseen, niin täytyyhän näissä olla jotain erityistä jujua.

Hiihtokelit haastoivat hiihtäjät

Hiihtoladuilla omaa vauhtiaan ja suksien pitoa lähdettiin testaamaan yhdeksän ja kahdenkymmenenseitsemän kilometrin matkoilla vapaalla ja perinteisellä, kilpa-, kunto tai retkihiihtona. Perjantaina Tanhuvaaran maisemia helli upea aurinkoinen keli, mutta lauantaina lumisateinen keli haastoi hiihtäjiä. Sedun Aki Ojalle Talvikisoista kertyi viikonlopun aikana tilastoihin rapsakat 67 hiihtokilometriä.

-Kun perjantaina kävin hiihtoreittejä katsastamassa, niin ladut olivat jääkaljamalla ja myrskyn lennättämiä roskia täynnä. Sanoin, että pieniä ihmeitä tarvitaan, että ladut saadaan hiihdettävään kuntoon. Näitä ihmeitä latumestari lupasi yrittää tehdä, kertoo Aki hymyillen.

-Lauantaina keli oli raskas, mutta kaikille sama. Luisteluun tarvitsi vain hyvät keuhkot. Nyt kun kävin retkihiihdon sunnuntaina tekemässä, niin ladut olivat aivan huiput ja aurinkokin paistoi välillä.

Sählyssä joka maali ratkaisi

Sunnuntaina pääroolissa olivat sählypelit, kun sekajoukkueet kamppailivat mestaruuksista A- ja B-sarjoissa. Yksinkertaisena sarjana pelattu A-sarja oli todella tasainen. Tiukimmin kultamitaleissa kiinni olivat Kainuun ammattiopisto ja OSAO, jotka molemmat voittivat sarjassa neljä ottelua. Keskinäisessä ottelussa KAO oli maalilla OSAOn joukkuetta parempi. Maalin voitto turvasi mestaruuden, vaikka KAO taipuikin tasapeliin Keudaa vastaan.

A-sarjassa valtasuhteet eivät siis olleet vuoden aikana muuttuneet ja mitalikolmikko pysyi viime vuoteen verrattuna täysin samana! Otteluiden jälkeen KAO rankattiin ykköseksi, OSAO kakkoseksi ja kolmanneksi sijoittui Keuda.

Myös B-sarjassa nähtiin äärimmäisen jännittävä finaali, jossa parin maalin ero vaihteli joukkueelta toiselle vuorotahtiin. Kun pilli soi, niin Ammattiopisto Tavastian joukkue tuuletti mestaruutta Gradiaa vastaan luvuin 10–11. Eikä maalia suurempaa eroa saatu pronssiottelussakaan, jossa Samiedu oli parempi Kpedun Avalanchea luvuin 5–4.

-B-sarjassa oli monipuolisia joukkueita, ja sijoituspeleihin siirryttäessä pelien taso nousi selvästi. Otteluissa pelattiin hauskaa ja rehtiä peliä. Näitä hyvähenkisiä pelejä on mukava pelata. Turnauksessa tapaa tuttuja ja pääsee verkostoitumaan myös uusien ihmisten kanssa, kertoo Gradiasta Heli Mäkinen.

Ai niin, ja jos joskus tuntuu, että lähtijäporukan kuvioiden selvittelyssä riittää mutkia, niin silti työ kannattaa. Joukkueenjohtajia, ryhmänvetäjiä, kuljettajia ja tsemppareita arvostetaan.

”Joukkueenjohtaja, pelätty ja rakastettu, organisaattori, porukan järjestyksessä pitävä. Me rakastetaan sua niin paljon.”
                                                                                   
                                                                                                               Lainaukset iltajuhlan
                                                                                                               ilmianna kaverisi -kehuista

 

Tulokset
Kuvagalleria