Henkilöstön Syyskisat järjestettiin 1.-2.9.2018 Seinäjoella. Sää suosi kisailijoita, joista monet tekivät täyden kahden päivän urakan kisaten monessa lajissa. Tuloksia tehtailtiin niin yleisurheilukentällä, beach volleyssa, frisbeegolfissa kuin petankissakin.
SAKU ry:n järjestämissä henkilöstön Syyskisoissa liikutaan monessa lajissa, verkostoidutaan kilpakumppanien kanssa ja tavataan tuttuja. Pelin henkenä on, että ollaan valmiita ylittämään itsensä ja kokeilemaan rohkeasti uutta.
Turun ammatti-instituutin Hilkka Pietilä osallistui, viime vuoden kotikisoissa, Turussa Syyskisoihin ensi kertaa. Silloin oma lajivalikoima oli suppeampi. Kisoista innostunut Pietilä lähti nyt Turusta Seinäjoelle yksin matkaan, ja ilmoittautui mukaan useaan lajiin.
-Perheessä mies ja tytär ovat harrastaneet yleisurheilua. Nyt pääsin itsekin katsomosta radalle. Juoksin täällä elämäni ensimmäisen satasen ja olisin halunnut lähteä radalle heti uudelleen. Tuntuu, että en antanut radalle kaikkea. Olisi pitänyt pinnistellä enemmän, kertoo Hilkka Pietilä lajivaltauksestaan.
Ennen ensimmäisiä kisojaan Pietilä kävi testaamassa, kuinka 800 metrin juoksu sujuu. Tulos radalla vakuutti, että kisoihin kehtaa lähteä mukaan.
-Kisoissa on ollut mukavan rento ja kiva tunnelma. Olen nauttinut siitä, että täällä näkyy pohjalainen mentaliteetti ja murrealueet vaihtuvat.
-Minulla on sen verran kilpailuviettiä, että tuloksia on kiva yrittää petrata. Pidän itseäni kunnossa hyötyliikkumalla. Lisäksi pyöräilen ja talvella hiihdän, kertoo Pietilä arkiliikunnastaan.
Seinäjoella kisajärjestelyistä vastasi Koulutuskeskus Sedu. Järjestelyissä oli mukana upeasti väkeä, kun toimitsijoita henkilöstöstä oli mukaan saatu viitisenkymmentä ja opiskelijoita yli sata. Opiskelijat olivat hoitamassa esimerkiksi kisakansliaa, ensiapua, kahviloita ja valvomassa maastojuoksureittien turvallisuutta. Sujuvat kisajärjestelyt saivat kiitosta ja yleisurheilukentän mainio kuuluttaja toi lisäbonuksen suorituksiin.
Frisbeeväylillä pelattiin lauantaina yksilökisa ja sunnuntaina parikilpailu. WinNovan Seppo Kaunisto ja Harri Raittila pitivät sunnuntaina väylillä yllä hyvää heittovirettä, sillä parikilpailun jälkeen piti kiirehtiä vielä kiekon-, painon- ja saappaanheittoon. Parikilpailu pelattiin niin, että molempien pelaajien suorittamien avausheittojen jälkeen joukkue saa valita kumman kiekolta matka jatkuu. Valitulta heittopaikalta molemmat kisailijat suorittavat taas omat heittonsa. Kisaa jatketaan aina joukkueen valitsemalta kiekolta, kunnes kiekko saadaan koriin.
-Paljon on tylsiä peruskaupunkikenttiä, mutta tämä ei ollut tylsä, vaan monella radalla oli tarjolla OB-alueita ja joutui oikeasti suunnittelemaan, miten heittonsa kannattaa heittää. Scramble-pelistä tulee mukava mieli, kun se antaa vähän anteeksi, eikä tarvitse pelata pupujussia, kiteyttävät kisaansa Kaunisto ja Raittila.
WinNovan seitsenhenkinen joukkue osallistui Syyskisoihin toista kertaa. Talvikisojen sählyyn osallistuneesta joukkueesta on saatu myös Syyskisoihin oma innokas joukkonsa mukaan.
-Iltajuhla on Syyskisoissa meidän paras laji, mutta frisbeegolfin lisäksi on juostu satanen, hypätty pituus ja tehty kaikki heittolajit. Ne eivät kuulu vahvuusalueisiin, vaikka naamat irvessä tehdään silloin mitä voidaan, kun pilli soi, summaa Harri Raittila.
-Se, että ottaa täällä ennakkoluulottomasti osaa vähän kaikkeen, on näissä kisoissa se juttu. Näihin kisoihin jää koukkuun. Ette te enää meistä eroon näissäkään kisoissa pääse, lupaa Seppo Kaunisto.
Biitsikentillä mestaruuksia ratkottiin naisten ja miesten sekä seka- ja harrastesarjoissa. Sunnuntaina palloa tahkottiin sekasarjassa. Spesian joukkueet olivat sarjassa mukana laajalla rintamalla. Kun ”pinkit”, ”punkit” ja ”skunkit” kisasivat keskenään, niin pelistä ei tsemppausta ja huumoria puuttunut. Kaikesta näki, että spesialaisille kesällä oli yhteisiä harkkoja kertynyt paljon.
-Biitsiä on tullut pelattua kahdesta neljään kertaan viikossa. Mukana on ollut Spesian porukkaa, välillä vähän täydennettynä. Huumori on pelissä meidän juttu, ei me asioita oteta turhan vakavasti, vakuuttaa hopealle sijoittuneista ”punkeista” Jarno Virtanen.
-”Pinkit” ovat pelanneet koko kesän parina. Parista Sari on pelannut biitsiä vasta pari vuotta, joten pelissä on näkynyt huima kehitys. Sekalentikseen tullaan myös kovaa puolustamaan mestaruutta kaikkia rakkaita vihollisia vastaan, heittää Virtanen haastetta Joensuun Sekalentiksen kilpakumppaneille.