Sosiaalinen ja haastava golf nosti suupielet hymyyn

Olet täällä

Ilmassa oli jälleennäkemisen iloa, kun SAKU ry:n golfkisojen osallistujat kohtasivat toisiaan Vierumäen viheriöillä. Ja vaikka nimenomaan golfharrastukseen ja golfkisojen järjestämiseen koronaepidemia on päässyt vaikuttamaan paljon vähemmän kuin moneen muuhun urheilulajiin ja tapahtumaan, jollain tavalla kisoissa aisti sen, että yhdessä olemisella ja yhteisen asian äärelle kokoontumisella oli paljon suurempi merkitys kuin ennen pandemiaa.

- Kyllä tämä yhdessä oleminen on erityisen tärkeää etätyövuoden jälkeen, se lataa akkuja, Saskyn Arto Anetjärvi kuvaili tunnelmia pelikierroksen jälkeen. Joukkuekaveri Tuula Karttunen oli samaa mieltä:

- Kierroksella käytiin hyviä keskusteluja ja jaettiin Teams-tuskaa. Sosiaalinen kanssakäyminen on tärkeä juttu sekä golfissa että myös ammatillisessa opettajuudessa. Oli mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia. Opiskelijat ovat kuitenkin samanlaisia ollaan sitten Oulussa tai Ikaalisissa, Karttunen kiitteli peliryhmäänsä.

Koronan aiheuttamien poikkeuksellisten olosuhteiden takia työhyvinvoinnin tukeminen on äärimmäisen tärkeää. Anetjärvi ja Karttunen kiittelevät työnantajaansa mahdollisuudesta osallistua SAKU ry:n toimintaan. Kiitosta saavat myös esimerkiksi ePassi ja Kiila-kuntoutusryhmien toiminta. Työhyvinvoinnin lisäämisessä saskylaiset näkevät tärkeänä yhteisöllisyyden ja yhdessä tekemisen.

- Epämuodollinen yhdessäolo on tärkeää. Golfiin oli kiva tulla, kun täällä on iloista porukkaa, Karttunen kuvaa ennakkotunnelmiaan.
- Erilainen liikuntatoiminta on hyvä tapa tutustua ihmisiin, golfin lisäksi esimerkiksi lentopallo ja keilaus, Anetjärvi luettelee.

Tuula Karttunen oli ensimmäistä kertaa mukana SAKU ry:n kisoissa. Myös Vierumäen golfkenttä oli uusi tuttavuus, vaikka Vierumäki paikkana oli tuttu muodostelmaluistelun leireiltä.
- Kenttä oli haastava, mutta tykkäsin pelata. Ja peliseura oli mukavaa, se on aina tärkeintä. Näistä SAKU-kisoista täytyy tehdä perinne, Tuula Kartunen lupailee.

Myös Anetjärvi oli kierrokseensa tyytyväinen. Kiitosta sai myös uusilla säännöillä pelattu joukkuekisa.
- Pelimuoto oli mielenkiintoinen ja kaikkien avauksia tarvittiin.

Perjantaina pelatun joukkuekisan voiton vei Järviseudun ammatti-instituutti. Saskyn joukkue ylsi yhdeksännelle sijalle.

Se pieni ero mahtavan ja hyvän kierroksen välillä

Lauantaina vuorossa oli yksilökilpailu. Päivän parhaan tuloksen (82 lyöntiä) teki Ammattiopisto Tavastian Elina Torkko-Hieto, joka palkittiin tietenkin myös naisten SAKU-mestarina. Mestari oli kierrokseensa tyytyväinen mutta golf taitaa lajina olla sellainen, että helposti jää myös jotain hampaankoloon.

- Oli kiva pelata. Oli tasainen kierros, mutta kaksi tuplaa jäi vähän vaivaamaan. Toinen meni veteen ja toinen puuhun. Muuten olisi ollut mahtava kierros, nyt hyvä, Torkko-Hieto kuvailee päivän urakkaansa.

SAKU ry:n kisoista hänellä oli aiempaa kokemusta muutaman vuoden takaa Hämeenlinnan kotikisoista. Lajin luonne sopii Torkko-Hiedon mukaan hyvin työyhteisöliikunnaksi.
- Tykkään golfissa yhteisöllisyydestä. On kiva, kun oppii tuntemaan uusia ihmisiä. Nytkin oli kiva ryhmä, kenen kanssa sai pelata.

Elina Torkko-Hieto on pelannut 21 vuotta, ja golf on koko perheen yhteinen harrastus.
- Lajin haastavuus kiehtoo edelleen. Lisäksi on kiva, kun saa olla ulkona ja luonnossa.

Vierumäen haastavalla golfkentällä eniten pisteitä henkilökohtaisessa pistebogeyssä keräsi Lapin Urheiluopiston Timo Kalmakoski. Miesten SAKU-mestariksi itsensä pelasi OSAOn Petri Heikkinen. Erikoiskisoissa etevimmät olivat Kpedun Marko Päiveröinen (pisin draivi) ja Tavastian Mika Tamminen (lähimmäs lippua).

Ensi vuonna golfataan Raahen Porvari- ja Kauppakoulun isännöimänä Siikajoella!

Kuvat ja tulokset

Katso golfkisojen tunnelmia Flickr-kuvagalleriasta (siirryt toiselle nettisivulle).

Alla olevista linkeistä voit katsoa golfkisojen tulokset (pdf-tiedostoja):
Joukkuekisa
Henkilökohtainen pistebogey
Henkilökohtainen scr