Suomi100 juhlavuoden kunniaksi ammattiin opiskelevat kilpailevat valtakunnallisessa kulttuurikilpailussa teemalla SATA LASISSA. Tapahtuma on yksi valtakunnallisista juhlavuoden tapahtumista. Tapahtuman järjestäjänä vuonna 2017 toimii Savon koulutuskuntayhtymä, tapahtumapaikkana Savon ammatti- ja aikuisopisto, Kuopio. Tasavallan presidentin puoliso, rouva Jenni Haukio on tapahtuman suojelija.
Tapahtumaa valmistelemassa on n. 40 henkilön työryhmä. Ison osan valmisteluista tekee opiskelijat osana opintoja. Esimerkiksi turvallisuusalan opiskelijat tekevät tapahtuman ja luokkamajoituksen turvallisuussuunnitelmat sekä liikennejärjestelyjen suunnitelman. Puhdistuspalvelujen opiskelijat huolehtivat tapahtuman siivouksesta, kuljetusalan opiskelijat hoitavat sekä tavara- että henkilökuljetukset, matkailualan opiskelijat ovat mukana oppaina, sisustajat rakensivat kilpailutoimiston ja auttavat somistuksessa. Vaatetusalan opiskelijat suunnittelivat ja valmistavat juontajien asut. Kulttuurialan opiskelijat Miia ja Tiia suunnittelivat tapahtumaan posterit, popupit , kisapassit ja opasteet. Merkonomiopiskelijat työskentelevät kisatoimistossa eri tehtävissä. Opiskelijat toimivat juontajina, oppaina, kuvaajina, reporttereina, suunnittelevat ja rakentavat ennakkotöiden näyttelyn jne.
SAKUstars2017 tapahtumalle rakennetaan EKO Kompassi tapahtuma ympäristöjärjestelmää. Tarkoituksena on kestävän kehityksen mukainen toiminta tapahtuman suunnittelussa ja toteutuksessa. Pyrimme myös tekemään keke toiminnan näkyväksi itse tapahtumassa.
Lukuvuosi avattiin Savon ammatti- ja aikuisopiston eri koulutusyksiköissä SAKUstars bändin ja SAKU ukon kiertueella. Opiskelijoita innostettiin osallistumaan kilpailuun musiikin ja laulun avulla. Tammikuussa bändi kiertää uudestaan oppilaitoksen kaikki koulutusyksiköt.
Teksti ja kuvat:
Sirpa Hakala-Kosunen, Savon koulutuskuntayhtymä