Ammattiin opiskelevien SAKUstars-kilpailut starttaavat tänään Ikaalisissa. Katsojia hemmotellaan, kun kulttuuria pääsee seuraamaan kolmen päivän aikana 22 eri lajissa, joissa toteutetaan yli 900 kisasuoritusta. Reilut 900 kisasuoritusta livelajeissa ja 750 ennakkotyötä tarkoittavat, että suoritusmäärissä laitetaan kisaennätykset uusiksi.
SAKUstars-kisat kokoavat Ikaalisiin 23.–25. huhtikuuta ammattiin opiskelevat kulttuurin äärelle. SAKUstarsin tarkoituksena on tukea ammattiin opiskelevia opinnoissaan sekä kannustaa kulttuuriharrastuksissa. Yhdessä tekeminen lisää opiskelijoiden sosiaalista pääomaa sekä tuo esille sellaista osaamista, joka ei oppilaitoksen arjessa muuten välttämättä pääse esille.
Kilpailussa on sarjoja sekä ennakkoon lähetettäville töille että paikan päällä tehtäville suorituksille. Ennakkosarjoissa osaamista tuotiin esille kuvataiteen, kirjoituksien ja tallenteiden sarjoissa. Yli 750 työtä on nyt arvioitu, ja tuloksiin sekä kisatöiden parhaimmistoon pääsee tutustumaan SAKUstars-kisojen nettisivuilla.
Saskyn järjestämissä kisoissa esityksiä tullaan näkemään neljässä sarjassa: kuvataide ja kirjoitukset, laulu- ja soitinsarjat, näyttämötaide ja tanssi ja näytöslajit. Suosituimpana lajina jatkaa Taidetta kahdessa tunnissa, jossa työt tehdään järjestäjän tarjoamilla materiaaleilla ja välineillä, joita ei ilmoiteta osallistujille etukäteen. Ikaalisissa kahden tunnin taiderupeamaan tarttuu 193 osallistujaa. Mallin mukaan piirtäen -sarjaan on ilmoittautunut 158 osallistujaa. Kolmanneksi suosituin laji on Valokuvataidetta päivässä 96 osallistujalla. Suosittuja ovat myös muun muassa Runo tunnissa, Yksinlaulu ja Karaoke, joissa kaikissa on mukana yli 60 osallistujaa.
Yhdessä tekemisen fiilistä tukevat myös kisapäiville suunnitellut oheistapahtumat. Opiskelijat pääsevät kokoontumaan omassa illanvietossaan, pajoissa pääsee valmistamaan oman kisamuistonsa tai SAKUstars-heppunsa. Lisäksi tutustumaan pääsee Saskyn lasiosastolle tai laitattamaan kisakampauksensa kuntoon alan opiskelijoiden taitavissa käsissä.