SAKUstars-kupla tarjosi monimuotoisia tähtihetkiä

Olet täällä

SAKUstars-kupla tarjosi monimuotoisia tähtihetkiäSAKUstars-kulttuurikisoihin lähtiessä tietää kohtaavansa positiivisen ongelman. Kurikan kampuksella järjestetyissä kisoissa odottamassa oli liki 700 kisaosallistumista, joiden välillä katsoja joutuu muutamaankin kertaan tekemään riipaisevia valintoja. Kaikkea ei vaan ehdi nähdä ja kokea.

Kurikka kutsui meidät kolmeksi päiväksi upealle kulttuurikampukselle, jossa etäisyydet lajien välillä olivat minimaalisia. Ovilta aukeni SAKUstars-kupla, jossa monimuotoisia tähtihetkiä, elämyksiä, kannustusta ja tunnelmaa oli tarjolla väen yhdistävästä aulasta liki jokaisen oven taakse. Kisatunnelmaa kasvatettiin hengailupaikoilla, joissa porukka kokoontui yhteisen tekemisen äärelle.

Taidetta kahdessa tunnissa -lajissa tiivis tunnelma jännitti, monilajitaiturit valloittivat singahtaessaan estradilta toiselle, esiintyjien jännityksen katoamista ja heittäytymistä on hieno seurata ja yleisön tuki esiintyjille koskettaa aina. Esimerkiksi näistä tunnelmista juurtuu ja versoo SAKUstars.

-Esitysten, kokemusten ja elämysten lisäksi toivon, että kisoista tarttui mukaan myös oppimista. Itse opin kisoista paljon. Kun laulaja-lauluntekijä Iida OSAO:sta lauloi ”tuu sellasena kun oot”, niin siitä opin, miten yhdellä lauseella voi kiteyttää SAKUstarsin perusajatuksen. Jedun räppärit Valtteri ja Jussi muistuttivat meitä siitä tärkeästä asiasta, että ”meil on kaikki, mitä me tarvitaan”. Aino Stadin AO:sta sanoi ennen lausuntaansa, että nyt täytyy ensin vaan vähän hengittää. Se on hyvä oppi. Yllättävässä, jännittävässä tai pelottavassa tilanteessa, voi ensin vaan hengittää. Muut asiat tulee sen jälkeen, SAKU ry:n toiminnanjohtaja Saija Sippola muisteli kiitospuheessaan.

- Omnian Annikin hauskassa animaatiossa oli väsynyt ja ilkeä selleri. Siitä opin, että älä ole selleri, ole ystävällinen kaikille. Ole sellainen kuin Sakkyn tanssiryhmä Dancing roots, joka näytti, miten ilolla ja energialla voi tuoda kesän meille kaikille. Dorothy Saskystä lauloi yksinlaulussa komeasti You raise me up ja kuvasi hyvin sitä, että me ihmiset voimme olla toinen toisemme tukena. Ja ilmakitarassa Riverian tyttötrio muistutti minua siitä, että I love rock’n roll!

Kiitos kaikille SAKUstars-kisojen ennakkotöiden tekijöille sekä livelajien esiintyjille, huoltajille ja kisajärjestäjille, jotka rakensivat Kurikan kampukselle kulttuuria versovan kolmipäiväisen upean tunnelman. Seuraavat kisat odottavat esiintyjiään 2024 Ikaalisissa. Saskyn järjestämissä kisoissa teemana on ”Osaavat luovat maailmoja”.