SAKUstars-kisoissa tehtiin unelmia todeksi

Olet täällä

SAKUstars 2020 -kilpailujen teemana oli Dream Hard. Osaaminen, heittäytyminen ja osallistujista huokunut ilo osoittivat, että unelmia elettiin kisapaikoilla todeksi. Stadin AO:n järjestämät kisat vaativat myös järjestäjiltä unelmointia, tahtoa ja uskallusta, kun kisat toteutettiin ensimmäistä kertaa hybriditapahtumana.

SAKUstars-kulttuurikilpailut palasivat 8.-10.9.2020 Stadiin kuudenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Poikkeuksellinen kevät pakotti siirtämään kisat keväältä, mutta Stadissa oli vahva tahtotila kisojen järjestämiseen syksyllä tapahtuma- ja terveysturvallisuus huomioiden.

-Hybriditoteutus varmisti kaikille kiinnostuneille osallistumismahdollisuuden koronatilanteesta ja mahdollisista matkustusrajoituksista huolimatta. Kisojen jälkeen kerätään palautetta osallistujilta, kisahuoltajilta ja järjestäjiltä ja mietitään sen myötä, mitä hybridimallin toteutustapoja voisi edelleen kehittää ja hyödyntää jatkossakin, katsoo jo tulevaisuuteen SAKU ry:n toiminnanjohtaja Saija Sippola.

-Itse näkisin, että erilaisia verkko-osallistumisen mahdollisuuksia tarjoamalla meillä olisi mahdollisuus tukea kulttuuriharrastuksissa kaikkia opiskelijoita aiempaa yhdenvertaisemmin. Kisoihin lähteminen ei ole kaikille mahdollista, mutta video- tai muun virtuaaliosallistumisen avulla voisimme tarjota SAKUstars-elämyksen myös näille opiskelijoille.

Stadissa tehtiin rohkeasti uutta

SAKUstars-kisojen lajivalikoima, sarjajaot, säännöt ja osallistumisohjeet elävät aina hieman vuodesta toiseen. Palautteiden perusteella voidaan tarvittaessa reagoida ja etsiä mahdollisuuksia hybridilajien toteuttamiseen.

-Joihinkin lajeihin, kuten vaikka shakkiin, hybridimuotoinen osallistuminen sopii täysin ongelmitta. On kuitenkin selvää, että jos kisaillaan esimerkiksi tanssissa tai yksinlaulussa, on eri asia esiintyä livenä kertaalleen yleisön edessä kuin videoida oma suoritus etukäteen ilman yleisöä ja mahdollisesti jopa useammalla otolla. Myös tämä tasapuolisuuden näkökulma pitää tietenkin huomioida, pohtii vaihtoehtoja Saija Sippola.

-SAKUstarsien järjestäjäporukka osoitti ihailtavaa luovuutta ja sinnikkyyttä kisaprojektin aikana. Osa tehdyistä kisajärjestelyistä nollautui keväällä, mutta Stadin ammatti- ja aikuisopistossa ei siitä lannistuttu vaan mietittiin suunnitelmat uusiksi ja ryhdyttiin töihin. Hybriditapahtuman läpivieminen edellytti kekseliäisyyttä, rohkeutta ja teknistä osaamista. Onneksi sitä kaikkea talosta myös löytyi. Lämmin kiitos kaikille järjestelyissä mukana olleille!

Parasta oppia tekemiseen

Tapahtuman suunnittelu ja toteutus liitettiin vahvasti osaksi oppilaitoksen toimintaa. Stadin AO:n opiskelijoita oli tapahtumaa rakentamassa heti suunnitteluvaiheesta toteutukseen asti. Yksi kisan hektisimmistä paikoista oli kisastudio, jossa David Dawkins juonsi niin avajaisia, kavalkadia kuin päättäjäisiäkin.

-Kisastudiossa oli hyvä meininki. Ennen kuin screenille päästiin, niin oli kiireisintä. Siinä tehtiin kyssäreitä ja monologeja. Kun lähetys alkoi, niin päästiin helpommalla ja fiilispohjaisesti. Yhdessä kun juttua tehdään, niin on hyvä motivaatio tukea toista tehtävässä, kuvaa Dawkins studiotyötä.

Dawkins opiskelee audiovisuaalista viestintää. Dawkinsin sanoin ääni- ja musiikkimiehelle juontaminen ei ollut niin tuttua juttua.

-Juontaminen oli kiva haaste, kun sitä ei ole vähään aikaan tehnyt. Tämä oli ehdottoman hyvää oppia esiintymiseen. Lavapresenssiä ei opi kuin tekemällä. Ja mitä enemmän sitä tekee, niin sitä enemmän kehittyy.

-Näissä kisoissa en ehtinyt kuin vähän aikaa seurata karaoke-esityksiä ja katsella taideteoksia. Iisalmen kisoihin voisin lähteä ainakin yksinlauluun, ellei bändiä sillä hetkellä ole.

Seuraavat SAKUstars-kilpailut odottavat vuoroaan jo ensi keväänä 20.-22.4.2020. Kisajärjestäjävastuu siirtyy Iisalmeen Ylä-Savon ammattiopistolle. Kisojen teemana on ”Antaa taidon näkyä”.