SAKUgames kokosi 15. toukokuuta 450 ammattiin opiskelevaa liikuntatapahtumaan Tampereelle. Lajivalikoimassa mukana oli kahdeksan lajia, joista useimmista osallistujat pääsivät valitsemaan joko kilpa- tai harrastesarjan. Toimintaan osallistujia houkutteli myös aurinkoinen tapahtumatori lajitestauksineen ja pienine kisailuineen.
Ammattiin opiskelevien SAKUgames-tapahtuma järjestettiin Tampereella toista kertaa. Lajivalikoima tarjosi jokaiselle jotakin, kun mitaleja jaettiin SAKU-sählyssä, kaukalopallossa, erkkasäbässä, beach volleyssa, keilauksessa, frisbeegolfissa, minigolfissa ja toistovoimapunnerruksessa. Biitsillä, frisbeegolfissa ja minigolfissa osallistujat saivat valita joko kilpa- tai harrastesarjan.
Keilauksessa kisa heitettiin 3-5 henkilön joukkueina. Kaikkien panos oli kisassa tärkeä, kun neljä sarjaa heitettiin vuororuuduin. Koulutuskeskus Salpauksesta SAKUgamesiin oli koottu kahdentoista osallistujan joukkue. Mikko Pinolalla ja Jenna Liukkosella päivän suunnitelmiin kuuluivat minigolf, keilaus ja lajitestaus tapahtumatorilla.
-Meidän ryhmämme koostui eri toimipisteiden tutoreista, joten ei meitä tarvinnut paljon mukaan houkutella. Tämä oli vähän kuin palkintomatka meille syksyllä aloittaneille tutoreille, kuvailevat Mikko Pinola ja Jenna Liukkonen.
Minigolfradalta lähti lajeihin eteenpäin tyytyväinen joukkue. Keilauksessakin rima laitettiin tiiminä korkealle. Kaikista tärkeimmäksi tapahtumassa Liukkonen ja Pinola nostivat kuitenkin yhdessä tekemisen.
-Oman porukan kanssa pääsee alkuun paremmin tutustumaan. Ehkä sitä tulee tutummaksi niin tutoreille kuin muillekin, kun naama alkaa tapahtumassa kulumaan. Onhan tämä eri koulujen välillä kulttuurivaihtoa, jolle on tilausta ja tarvetta. Samalla pääsee opiskelemaan verkostoitumista, joka on tärkeää myös työelämässä, listaa tapahtuman mahdollisuuksia Mikko Pinola.
Biitsillä pelattiin mestaruuksista 22 joukkueen voimin; kilpa-, harraste- ja sekasarjoissa. Poikien kilpasarjassa viime vuoden turnausvoittoaan puolustivat Samppa Auvinen ja Joona Helppi Ylä-Savon ammattiopistosta. Kilpasarjan voitosta hiekalla kamppaili viisi joukkuetta.
-Hyvältä on turnaus vaikuttanut. Peleissä on ollut tosi tasaisia ja sitten ei ihan niin tasaisia. Opettaja laittoi meille lähdöstä kysymyksen, johon vastattiin positiivisesti, kertoo Samppa Auvinen.
Lentopallotaitoja turnauksen voittajajoukkue hioo Pielaveden Sammon ja Kiuruvesi Volleyn väreissä. Viimeisen silauksen turnaukseen nuoret miehet kävivät tekemässä edellisenä iltana Kaukajärven vapaa-aikakeskuksen kentällä. Kentät tehtiin etukäteen pelureille tutuksi.
-Syöttö ja vastaanotto ovat meille vahvuuksia. Pahalla syötöllä yritetään peleissä mennä, lupaa Joona Helppi.
-Yhteispelillä pärjätään. Oma peli pyritään pitämään tasaisena, ja kovuutta lisätään sitten tietyissä paikoissa, lisää Samppa Auvinen.
Omien lajien lisäksi tehtävää riitti myös tapahtumatorilla. Osallistujilla oli mahdollisuus kerätä toimintapisteiltä kahdeksan merkintää, joilla pääsi mukaan arvontaan, jossa palkintoja oli tarjolla 1001 euron edestä. Toimintapisteillä oli mahdollisuus osallistua lajitestauksiin ja pieniin kisailuihin. Tapahtumatorilla pääsi esimerkiksi pelaamaan kuppipeliä, rimagolfia ja katusählyä sekä kasaamaan palapeliä. Taitoja pystyi testaamaan myös pelituolilla, jonglöörauksessa, futispisteellä, laukaisututkassa ja nyrkkeilypisteellä.
-Moni on tykännyt tähän poiketa nyrkkeilyä kokeilemaan. Tässä on pidetty pistareita. Lisäksi meillä on ollut mahdollisuus voittaa liput Tammer-turnaukseen, tasapainoilla laudalla ja hyppiä hyppynarulla, kertoo vetäjistä Serhat Ozan.
Pistareiden harjoittelussa syke nousee nopeasti. Samalla tulee ohjaus myös oikeisiin lyöntitekniikoihin. Ammattiopisto Spesian Samu Laaksovirta testasi Ozanin ohjauksessa lajia innokkaasti.
-Tapahtumatorilla on hyvä fiilis ja leppoisa tunnelma. Kun testailee kaikkea, niin oppii aina uutta. Kaikkea koitetaan, mitä tarjolla on.
SAKUgames järjestettiin nyt toista kertaa. Lajivalikoima kasvoi viime vuodesta kahdella. Monessa lajissa opiskelijat pääsevät valitsemaan osallistumisensa kilpa- ja harrastesarjan välillä. Monipuolistunut ja laajentunut tapahtumatori houkutti opiskelijoita osallistumaan koko päivän ajan.
Tapahtumatorin sisältöjä oli suunnittelemassa Tredun sporttimerkonomeja. Opiskelijoita oli mukana myös ensiaputehtävissä, kuljetuksessa, toimitsijoina, ruokapalveluissa ja järjestysmiehinä.
-Tamperetta on pidetty sopivan keskeisenä paikkana tällaisen tapahtuman järjestämiselle. Rakentamisessa yhteistyössä oli mukana Tredun, Varalan, Saskyn ja TAKKin opiskelijoita yhteyshenkilöineen. Opiskelijoiden kanssa tehtävässä yhteistyössä on päästy askelia eteenpäin, mutta enemmänkin tilaisuuksia olisi tarjolla. Meidän tapahtumistamme löytyy opiskelijoille oikeita tehtäviä, pienemmistä jutuista aina tapahtumissa suoritettaviin näyttöihin asti, muistuttaa SAKU ry:n liikuntakoordinaattori Miia Uskalinmäki.