SAKU ry jakaa vuosittain juhlavuosirahastostaan stipendejä SAKU-toimintaan osallistuneille ja harrastuksissaan aktiivisille ammattiin opiskeleville. Tänä keväänä stipendit myönnettiin kahdeksalle opiskelijalle.
SAKU ry:n juhlavuosirahaston stipendihaun valintakriteereissä huomioidaan ammattiin opiskelevan monipuolinen osallistuminen SAKU-toimintaan kuten esimerkiksi SAKUstars-kulttuurikilpailuihin, liikunnan kilpailutoimintaan, muihin liikuntatapahtumiin ja tutorkoulutuksiin. Hakijalta edellytetään myös aktiivista osallistumista ja/tai muiden innostamista sekä opintojen hoitamista. Arvostusta valinnassa annetaan oman oppilaitoksen yhteisöllisyyttä kehittävälle toiminnalle, ei niinkään esimerkiksi yhden lajin huippuosaamiselle.
Stipendihaku on avoinna läpi vuoden. Stipendinsaajat valitaan keväisin. Tänä keväänä jaettiin kahdeksalle opiskelijalle 200 euron stipendi.
Paula Annala
Keski-Pohjanmaan ammattiopisto
Paula Annala on osallistunut kolmena vuonna SAKUstars-kisojen karaokeen sekä 2020 soitinyhtyeet ja bändit -sarjaan. Paulan asenne kisoihin on ollut positiivinen ja hyvää yhteishenkeä on luonut avoin suhtautuminen muihin kisaajiin.
Kevään kisoissa hän oli ryhmässään rinnallakulkija. Hän on esiintynyt usein oppilaitoksen valmistujaisjuhlissa ja ollut valmis tulemaan omalla ajalla palvelemaan.
Elias Huupponen
Etelä-Savon ammattiopisto
Elias Huupponen on osallistunut SAKUstars-kisojen bändisarjaan kolmena vuonna hyvällä menestyksellä. Opintojensa aikana hän on suorittanut Ammattiosaajan työkykypassin.
Elias on kuulunut Esedun opiskelijayhdistyksen Pieksämäen jaostoon vuodesta 2016 alkaen ja puheenjohtajana 2017 alkaen. Pieksämäen kaupungin nuorisovaltuusto PISTOssa hän on ollut vaikuttamassa koko kaupungin nuorten hyvinvoinnin edistämiseen. Hän on myös aktiivinen seurakuntanuori, joka järjestää mielellään erilaisia hyvää tekeviä tempauksia yhdessä ryhmänsä kanssa. Esimerkiksi viime jouluna ryhmä kävi sytyttämässä kynttilöitä niille haudoille, joilla omaisilla ei ollut voimia käydä.
Aleks Junolainen
Ammattiopisto Spesia
Aleks Junolainen on osallistunut menestyksekkäästi SAKUstars-kulttuurikilpailuihin voittaen Talent-sarjan beatboxaus-esityksellään. Beatboxauksen lisäksi Aleks soittaa kitaraa ja pianoa. Häntä on päästy kuulemaan koulun ja oman luokan juhlissa ja myös työelämäjaksoilla.
Aleks on suorittanut Ammattiosaajan työkykypassin opintojensa aikana. Hän on osallistunut aktiivisesti oppilaitoksen hyvinvointi- ja liikuntatapahtumiin. Ryhmässä Aleks on tiimipelaaja, joka haluaa, että kaikilla on hyvä olla.
Roope Kuha
Peräpohjolan Opisto
Roope Kuha osallistui opiston Amisvartti-työryhmässä videotallenteen suunnitteluun, toteuttamiseen sekä videolla esiintymiseen. Roope oli mukana myös SAKU-sählyn joukkueessa SAKUgames-tapahtumassa 2022 Tampereella.
Kaisa Kuivila
Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedu
Kaisa Kuivila on Sedun aktiivinen ja SAKU ry:n Liikuntatutor-koulutuksen käynyt hyvinvointitutor. Hyvinvointitutorit osallistuivat ryhmänä myös SAKUgames-tapahtumaan.
Kaisa on saavuttanut Ammattiosaajan työkykypassin osaamistavoitteet ja saa työkykypassin valmistumisen yhteydessä. Liikunnallista Kaisaa voi kuvata avuliaaksi, ystävälliseksi ja huomaavaiseksi nuoreksi.
Nadja Nikko
SASKY koulutuskuntayhtymä
Nadja Nikko on osallistunut SAKUstars-kilpailuun ja ollut kutsuttuna mukana SAKU ry:n ja Erätaukosäätiön järjestämässä Erätauko-keskustelussa. Aktiivinen tutortoimija on ollut tekijänä oppilaitoksessaan Hyvinvointivirtaa-viikolla.
Luonteeltaan Nadja on ulospäinsuuntautunut, positiivinen ja muut huomioonottava. Hän on emännöinyt muutamia opiskelukavereille suunnattuja peli- ja tapasiltoja kotonaan ja samalla ryhmäyttänyt uusia, vanhoja ja jo valmistuneita opiskeijoita. Nadja on osallistunut aktiivisesti myös oppilaitoksena markkinoimiseen.
Jyrki Puuppo
Stadin ammatti- ja aikuisopisto
Jyrki (kutsumanimeltään Samuel) Puuppo menestyi Tuusulan SAKUstars-kisoissa laulusarjoissa loistavasti. Menestyksen lisäksi Samuel toimi koko laulujoukkueen tsempparina, kannustajana ja henkisenä tukena. Lisäksi hienoa kilpailuasennetta osoitti se, että myös muiden joukkueiden kilpailijat saivat häneltä varauksetonta tukea, kannustusta ja positiivista palautetta.
Ennen kisoja Samuel osallistui aktiivisesti laulupajoihin, joissa harjoittelemisen lisäksi verkostoiduttiin tulevien joukkuekavereiden kanssa ja nostatettiin me-henkeä.
Henna Sinisalo
Keuda
Henna Sinisalo osallistui Tuusulan SAKUstars-kisojen järjestelyihin monessa tehtävässä: hän tuomaroi kisojen musavideosarjaa, toimi Pöllöstudiossa kamerahenkilönä ja kisojen isoissa lähetyksissä studio-ohjaajana sekä kuului Bye bye Saku -videon suunnitelleeseen työryhmään.
Henna ottaa aina muut opiskelijat huomioon ja luo yhteisöllisyyttä koko tiimiin. Asenne ja into media-alan opintoja kohtaan on erinomainen ja sillä asenteella on kysyntää työmarkkinoilla.