SAKU ry jakoi stipendejä

Olet täällä

SAKU ry jakaa vuosittain juhlavuosirahastostaan stipendejä SAKU-toimintaan osallistuneille ja harrastuksissaan aktiivisille ammattiin opiskeleville. Tänä keväänä stipendit myönnettiin viidelle opiskelijalle.

SAKU ry:n juhlavuosirahaston stipendihaun valintakriteereissä huomioidaan ammattiin opiskelevan osallistuminen SAKU-toimintaan kuten esimerkiksi SAKUstars-kulttuurikilpailuihin, liikunnan kilpailutoimintaan, muihin liikuntatapahtumiin ja tutorkoulutuksiin. Hakijalta edellytetään myös aktiivista osallistumista ja/tai muiden innostamista sekä opintojen hoitamista.

Stipendihaku on avoinna läpi vuoden. Stipendinsaajat valitaan keväisin. Tänä keväänä jaettiin viidelle opiskelijalle suuruudeltaan 300 euron stipendit.

Stipendinsaajat 2021

Abdiaziz Halas Had
Stadin ammatti- ja aikuisopisto

Abdi Halas Had on osallistunut SAKUstars-toimintaan vuosina 2017-2020. Oppilaitoksessa Abdi on aktiivisesti viestinyt ja innostanut muita opiskelijoita osallistumaan SAKUstars-tapahtumaan. Abdin rooli on näkynyt vahvasti myös oppilaitoksen näytelmä- ja lausuntasarjojen toteutuksissa. Hän on myös kantanut järjestäjän vastuuta toimien sekä tuomarina että juontajana kisastudiossa syksyn 2020 hybridikisoissa.

Santeri Järvenpää
Raision seudun koulutuskuntayhtymä

Santeri Järvenpää toimii opiskelijakunnan aktiivijäsenenä ja tutorina, jona hän on ollut koulutuksen järjestäjälle korvaamaton tekijä niin uusien opiskelijoiden kuin koulutuksen markkinoinnin näkökulmasta. Santeri on osallistunut koulutuksen järjestäjän hyvinvointityöryhmään opiskelijaedustajana sekä mytech-lähettilästoimintaan.

Janika Kirkanen
Ammattiopisto Luovi, Liperi

SAKU ry:n tutorkoulutuksiin osallistunut Janika Kirkanen toimii aktiivisesti asuntolan harrastetutorina. Janika on osallistunut myös SAKUstars-kisoihin sekä oli kulttuuriviikolla toteuttamassa taidetyöpajaa opiskelijaryhmässä.

Noora Penttinen
Omnia

Noora Penttinen on SAKUstars-kisojen monitaitaja. Noora on voittanut kahdesti grafiikan sarjan ja sijoittunut taidetta kahdessa tunnissa sarjassa sekä videotarinasarjassa toiseksi. Kunniamainintoja Nooralta löytyy yksintanssista, kuvanveistosta ja valokuvataidetta päivässä -sarjassa. Kisajoukkueessa hän on ollut kantava voima. Positiivisen, rohkean ja heittäytyvän asenteensa avulla Noora on saanut muitakin ylittämään rajojaan.

Tiina Ruotsalainen
Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä

Tiina Ruotsalainen on toiminut SAKUstars 2021 -kisoissa opiskelijatuomarina taidekäsityöt-, tietokonegrafiikka-, valokuvat-, RAP-musiikki- ja karaokelajissa. Tiina toimi myös kisojen lähetysten juontajana ja sai mikin taakse mukaansa kaksi muuta opiskelijaa. Juontotehtäviin Tiina heittäytyi omalla persoonallaan saaden yleisön mukaan herskyvällä naurullaan. Hän on ollut myös aktiivinen tutoropiskelija sekä oppilaskunnan jäsen.

Kuva: Sari Virtanen