Kuka muistaa, koska SAKU-golf olisi viimeksi pelattu näin kesäisessä säässä? Aurinkoisia kisapäiviä on ollut useinkin, mutta syksyisen kirpeyden sijaan pelaajat saivat tänä vuonna nauttia kesäisestä lämmöstä ja jopa helteestä.
Opiskelijoiden ja henkilöstön golf järjestettiin Vierumäen urheiluopistolla, jossa käytössä oli ennakkotiedoista poiketen vain Classic-kenttä. Kenttä on mäntymetsien ympäröimä, ja lukuisat vesialueet suihkulähteineen tekevät siitä varsin kauniin. Osa SAKU-golfareista oli kesällä käynyt tutustumassa viereiseen Cooke-kenttään, mutta nyt siis koko kilpailu pelattiin Classicilla.
Yksi sokkona Classic-kentälle joutuneista oli Omnian Väinö Leppäniemi. Sähkö- ja automaatiotekniikan opiskelija hyödynsi aktiivisesti väyläkarttoja ja pääsi muutaman väylän jälkeen sinuiksi myös oudolta tuntuneiden greenien kanssa.
– Täällä oli paljon mutkia ja lyhyet väylät. Olisi saanut olla pidempi ja suorempi kenttä, mutta ihan hyvin se kuitenkin meni. Pari ensimmäistä väylää olin unessa, kun aamulla oli niin aikainen herätys, aamuviideltä kisoja varten herännyt Leppäniemi kertoo.
Toista vuottaan Omniassa opiskeleva Leppäniemi on harrastanut golfia aktiivisesti viisi vuotta. Klubikisoihin hän on jonkin verran osallistunut, mutta sen enempää kisakokemusta ei golfista vielä ole. SAKU-kisoihin Väinö Leppäniemen houkutteli oma opettaja Heikki Väätäinen.
– Opettajalle tuli sanottua, että pelaan golfia. Sen jälkeen Heikki sitten heti ilmoitti, että siinä tapauksessa lähden ilman muuta mukaan kisoihin.
Eikä mukaanlähteminen tuntunut opiskelijoiden scratch-sarjan hopeamitalistia haittaavan.
– Tällaiset tapahtumat ovat kivoja, näitä saisi olla enemmänkin.
Keudan arviointijohtaja Tiina Halmevuo oli niin ikään tyytyväinen, että oli lähtenyt mukaan kisailemaan.
– Kierros meni oikein hyvin. Osa väylistä meni päin männikköä, kirjaimellisesti, osa loistavasti. Pelikaverit oli loistavia ja meillä oli kova keskinäinen kannustus. Oli kiva tutustua taas uusiin ihmisiin. Rovaniemen edustajalta udeltiin jo ensi vuoden kisoistakin, Halmevuo kuvailee päivän kulkua.
Tiina Halmevuolle golf on harrastus numero yksi, suorastaan elämäntapa. Innostus sai alkunsa kuusi vuotta sitten, kun pikkuveli pakotti mukaan golfkurssille.
– Meillä oli hyvä opettaja, joka opetti, että golfissa on viisi asiaa, jotka pitää muistaa. Ne kun muistaa, pallo lähtee aina komeasti, Halmevuo nauraa.
– Mutta en minä tätä pelkän urheilun vuoksi tekisi. Tässä yhdistyy moni itselle tärkeä asia: ulkoilmassa olo, kauniit maisemat ja hyvä seura. Lisäksi onnistumisista tulee innostus ja motivaatio, Halmevuo kuvailee lempiharrastustaan.
SAKU-golfissa pelaamiseen yhdistyy yhdessäolo omien työkavereiden kanssa ja tutustuminen kollegoihin eri puolilta maata. Siitä huolimatta työasiat eivät voi pyöriä mielessä pelatessa.
– Golf on hieno peli, jos haluaa tyhjentää mielensä työasioista. Kaikki harrastaminen on tärkeää työssäjaksamisen kannalta. Keudakin tukee henkilöstön harrastamista, innokas golfari kuvailee.
Ensi vuonna SAKU-golfit pelataan Rovaniemellä ja kisajärjestäjänä on silloin Lapin urheiluopisto.