Liikevirtaa-kampanjan kolmen viikon liikuntahaaste on saatu maaliin. Eniten liikuntaminuutteja kerrytti Sakkyn soten kaksoistutkinto 2022 -tiimi. Toiselle sijalle sijoittui Super-Telmat Luovi Lappeenrannasta ja kolmanneksi Spesian TuvaAat Pieksämäeltä. Liikevirtaa-kampanjan tapahtumia ehtii toteuttaa vielä tämän viikon ajan.
Huhtikuun aikana toteutettavassa Liikevirtaa-kampanjassa parannetaan omaa hyvinvointia liikkumisen valintoja tekemällä ja samalla vihreää kädenjälkeä kasvattaen. Vihreä kädenjälki ja sen kasvattaminen kannustavat ihmisiä tekemään hyviä asioita, joiden avulla voidaan parantaa omaa, yhteisön sekä maapallon hyvinvointia.
Liikevirtaa-kampanjaa on toteutettu oppilaitoksissa teemapäivillä sekä liikuntahaasteessa. Kolme viikkoa kestänyt liikuntahaaste (3. – 23.4.2023) saatiin maaliin sunnuntaina. Haasteessa merkittiin liikuntasuorituksia 4–20 hengen tiimeissä. Liikuntasuoritusten lisäksi kasvatettiin vihreää kädenjälkeä vihreitä tekoja suorittamalla. Hyvää pystyi tekemään jo pienillä valinnoilla, kuten esimerkiksi vaihtamalla autoilun pyöräilyyn, valitsemalla muovittoman tuotteen tai kiinnittämällä huomiota veden kulutukseen. Kampanjaan osallistui yhteensä 29 tiimiä.
Kovimman tuloksen liikuntahaasteessa keräsi Sakky sote kaksoistutkinto 2022 -tiimi, joka muodostui ”Kuopion lähihoitajakoulutuksen kaksoistutkinnon reippaista opiskelijoista ja yhdestä semireippaasta kiintiöopettajasta”. Sakky sote keräsi kolmen viikon aikana liikuntaminuutteja 2145 minuuttia/käyttäjä, toiseksi tullut Luovin Super-Telmat 1731 minuuttia ja kolmanneksi sijoittunut TuvaAat Spesiasta 1326 minuuttia.
Liikevirtaa-kampanjaan ehtii osallistua vielä tämän viikon ajan esimerkiksi liikuttavia teemapäiviä järjestämällä. Oppilaitoksessa voidaan suunnitella oma teemallinen tapahtuma tai ottaa käyttöön valmiiksi ideoituja tapahtumia.Kampanjassa valmiit ideat löytyvät esimerkiksi Pyörällä amikseen, Opiskelijakunta ihan ekona ja Meidän amis 2030 -kokonaisuuksiin.
Kampanjan päätyttyä jaetaan palkintoja osallistuneiden kesken. Liikevirtaa-tempauksista palkitaan kaksi oppilaitosta 150 euron lahjakorteilla. Liikuntahaasteen voittajatiimi palkitaan 300 euron lahjakortilla. Lisäksi haasteeseen osallistuneiden kesken arvotaan yhteensä 20 kappaletta 30 euron lahjakortteja.
Kuvassa Liikuntaahaasteeseen osallistunut tiimi Ahlman Rotukarja.