Poimi ideat aktiiviseen kevääseen SAKU-toiminnasta!

Olet täällä

SAKU-toiminnan kevätkauden ensimmäiset mitalit on jo jaettu opiskelijoiden koripallossa. Henkilöstön kisakausi starttaa Talvikisoilla 16.-17. helmikuuta Pajulahden Urheiluopistolla. Kevät pitää tuttuun tapaan paljon tapahtumia sisällään. Oman mausteensa tapahtumiin tuo myös juhlavuosi, sillä SAKU ry:lle tulee tänä vuonna 70-vuotta täyteen. Poimi ideat aktiiviseen kevääseen SAKU-toiminnasta, pistä tietoa eteenpäin ja kokoa porukkaa yhteisiin tapahtumiin mukaan!

SAKU ry juhlii liikkumalla

Opiskelijoiden juhlavuoden päätapahtuma on SAKUgames-tapahtuma, joka järjestetään 15. toukokuuta Tampereella. Liikuntafestivaali kokoaa paikalle kahdeksan lajin taitajat. Mitalit Tampereella pistetään jakoon keilauksessa, kaukalopallossa, frisbeegolfissa, minigolfissa, beach volleyssa, toistovoimapunnerruksessa, erkkasäbässä ja SAKU-sählyssä. Useimmissa lajeissa voi oman taitonsa mukaan valita joko kilpa- tai höntsäsarjan. Lisäksi tapahtumatorilla pääsee kokeilemaan uusia lajeja, tutustumaan esittelypisteisiin ja viettämään aikaa kavereiden kanssa!

Henkilöstö kokoontuu elokuun lopussa juhlaviikonloppuun Tampereelle. Perjantaina 30. elokuuta järjestetään juhlaseminaari, jonka teemana on opiskelijoiden ja henkilöstön hyvinvoinnin edistäminen. Päivä huipentuu SAKU ry:n 70-vuotisjuhlaan, jossa nautitaan illallisen lisäksi tietysti myös SAKUstars-esiintyjien osaamisesta. 

Lauantaina ja sunnuntaina juhlat jatkuvat liikkumalla! Syyskisoissa haastetaan kollegoja eri puolilta Suomea yleisurheilussa, beach volleyssa, frisbeegolfissa, petankissa ja pesäpallossa. Pesäpallo on tapahtumassa mukana juhlavuoden erikoislajina. Mailataiturit ja kopparit esittelevät kentällä taitojaan sekajoukkuein.

Juhlavuoden päätapahtumat -mainos
Juhlavuoden logo

Hyödynnä markkinoinnissa videoita ja info-TV:lle valmiita materiaaleja

Kaikki SAKU-toiminnan päivämäärät ja kutsut löytyvät tapahtumakalenteristamme. Valitse tapahtumakalenterista itsellesi mieluisin laji. Lajia klikkaamalla avautuu tapahtuman kutsu kaikkine tarvittavine tietoineen. 

Markkinoinnin tueksi löytyy valmiita materiaaleja. SAKU-toiminnan PowerPoint-esityksestä voit valita esittelyysi sopivimmat diat. Valmiita info-TV-materiaaleja löytyy SAKUstars-kulttuurikisoista, SAKUgames-tapahtumasta ja Hyvinvointivirtaa-teemaviikosta. Videoita on käytössäsi esimerkiksi Ammattiosaajan työkykypassin, Liikkuvan amiksen, SAKUstars-kisojen sekä SAKUgames-tapahtuman esittelyyn. 

Tutustu materiaaleihin:

Tuus virtuaalikahville

SAKU-toiminnan ensimmäiset virtuaalikahvit järjestetään Skypessä tiistaina 12. helmikuuta kello 14. Pistä tulille kahvia tai teetä ja ole valmiina kuulemaan ja kysymään SAKU-toiminnasta. Toimiston ensimmäisillä kutsuilla vieraita odottavat Saija ja Sari.

Liity Skype-kokoukseen 

Huomio liikuttajat!

Liikunnan ja liikuttavien yhteyshenkilöiden koulutuspäivät järjestetään Tampereella 20.-21. maaliskuuta. Päivien aiheissa käsitellään muun muassa uusia mahdollisuuksia liikunnanopetuksessa, mallinnetaan SAKU-toimintaa osaksi OPSia sekä tehdään lajitestauksia. Varaa päivät jo kalenteriisi, lopullinen ohjelma julkistetaan helmikuun aikana. 

Kiitos, että olet juhlavuoden kisoissa ja tapahtumissa mukanamme! Tekemässä uusia muistoja!

"Kun kipinä syttyy, lisätään pökköä pesään, eikä aikaakaan, kun roihahtaa. Niin kävi myös SAKUn kanssa. Sekalentiksen rinnalle tuli sujuvasti sekasähly, uinti, sulkapallo, hiihto ja pian myös SAKUstarsit. Vaikka mitaleja ropisi, jäävät ne kuitenkin kakkoseksi kaikkien vuosien varrella tulleiden kohtaamisten, kokemusten ja elämysten rinnalla. Se, että kisakentällä on joukkueellinen omia työkavereita kannustamassa, riittää jo siihen, että töissä askel on kevyempi kuin ennen kisoja. Kun omien työkavereiden lisäksi kisoissa on kollegoja, ystäviä ja tuttavia ympäri Suomen, kun kisoissa näkee iloisia ilmeitä, naurua ja riemua ja halauksia satelee halausten perään, työpäivän askeleet kuljetaan hypähdellen.

                                                                                                                                                                                                           Sakumaisia tarinoita 2019