Otetaan loppukiri #AmisTekeeHyvää-tempauksissa

Olet täällä

Hyvinvointivirtaa-viikon #AmisTekeeHyvää-kisa on käynnissä vielä lokakuun loppuun. Kisassa kannustetaan opiskelijoita laittamaan hyvä liikkeelle, tekemään ilahduttavia tempauksia ja tuomaan näkyville hyviä tekoja. Hyvän tekemisen tempaus on oiva tapa tuoda opiskelijoiden ammatillista osaamista esille -osana opintoja - sekä lisätä oman oppilaitoksen ja ammatillisen koulutuksen myönteistä julkisuuskuvaa. Hyvän tekeminen ilahduttaa sekä tekijäänsä että vastaanottajaa.

Tämän vuoden tempauksissa on muun muassa järjestetty alakoululaisia ilahduttavia tapahtumia, järjestetty tietoisku nikotiinin vaarallisuudesta, hemmoteltu ikäihmisiä, oltu kaveriseurana niin nuorille kuin iäkkäämmille, kehuttu sekä huomioitu kanssakulkijoita ruusuilla.

Sykähdyttävimmät tempaukset palkitaan

Huomaathan, että #AmisTekeeHyvää-kisassa tempauksia voi nostaa esille läpi vuoden! Nyt kisassa voivat olla mukana kaikki tempaukset, jotka on toteutettu edellisen palkintojenjaon jälkeen. Hyvinvointivirtaa-viikkoon kuuluvassa kisassa lokakuun loppuun mennessä raportoidut ja lomakkeella ilmoitetut tempaukset esitellään marraskuun alun yhteisjutussa, josta löytyvät myös ohjeet yleisön suosikkitempauksen äänestämiseen. Yleisön suosikiksi valitaan SAKU ry:n Instagram-tilillä julkaistu ja eniten tykkäyksiä kerännyt tempaus. Äänestysaika päättyy 18:11.2024 klo 9.00. Tulokset julkistetaan viikolla 47.

Eniten SAKU ry:n (@sakurynet) feedissä tykkäyksiä kerännyt tempaus palkitaan yleisön suosikkina 300 euron stipendillä. SAKU ry:n viestinnän kehittämisryhmä palkitsee raportoiduista sykähdyttävimmän toteutuksen 300 euron stipendillä. Lisäksi arvomme kaikkien äänestyksessä mukana olleiden osallistujatiimien kesken kolme 100 euron lahjakorttia.

Lue lisää kisasta