Voiko hyviä tekoja tehdä liikaa? Miten positiivinen ja yhteinen tekeminen rikastuttaa arkea? Voiko viihtyvyys oppilaitoksessa lisääntyä yhdessä hyviä tekoja tekemällä?
#AmisTekeeHyvää-kisalla vahvistetaan positiivisten tekojen, hyvän mielen ja hyvästä puhumisen kulttuuria. Kilpailussa opiskelijat voivat jakaa suunnittelemiaan ja toteuttamiaan hyviä tekoja läpi vuoden. Yhdessä voimme tehdä hyvän esille tuomisesta entistä vaikuttavampaa.
Hyvinvointivirtaa-viikon osana järjestettävässä #AmisTekeeHyvää-kisassa toteutetaan hyvän mielen tempauksia oppilaitoksessa tai sen lähialueella läpi vuoden. Teot on helppo yhdistää opintoihin ja tuoda samalla opiskelijoiden ammatillista osaamista esille. Vastaanotto hyvän tekemiseen on ollut innostunut niin tempauksia suunnittelevien opiskelijoiden kuin vastaanottajienkin keskuudessa. Yhteinen tekeminen on vahvistanut ryhmähenkeä, opiskelijat ovat saaneet onnistumisen kokemuksia sekä tunteneet itsensä merkitykselliseksi.
-Toteuttamamme päivän sisältö muodostui tuvalaisten toiveista, ja sisältöjen suunnittelu oli helppo liittää myös opintoihin. Päivän aikana opiskelijoiden itseluottamus kasvoi valtavasti. Näki, että tapahtumalla oli iso merkitys ja tekijöiden kasvoilta paistoi onnistumisen ilo. Vieläkin tulee kylmät väreet siitä, kuinka hienosti tässä onnistuttiin, kertoo Sedu Ähtärin tuvalaisten toteuttamasta tempauksesta opettaja Niina Ylinen.
-Keräystilanteissa opiskelijoille kertyi asiakaspalvelukokemusta, vuorovaikutustaidot kehittyivät ja tekemisessä huomioitui myös yhteiskunnallinen ulottuvuus, kuvailee opettaja Tarja Airaksinen hyötyjä Business College Helsingin opiskelijoiden hyväntekeväisyysprojektin liittämisestä opintoihin.
#AmisTekeeHyvää-kisassa on mahdollisuus tuoda ammatillisissa opinnoissa toteutettuja hyviä tekoja esille ja lisätä niille näkyvyyttä. Tempauksensa raportoineet voivat onnistumisen kokemusten lisäksi voittaa myös palkintoja!
Lokakuun loppuun mennessä raportoiduista tempauksista palkitaan yleisön suosikki ja vuoden sykähdyttävin tempaus 300 euron lahjakorteilla. Lisäksi jaettujen tempausten kesken arvotaan 150 euron lahjakortti neljä kertaa vuodessa. Teemoja arvontoihin on neljä: ystävänpäivä (arvonta 17.2.), Liikevirtaa-kampanja (5.5.), Hyvinvointivirtaa-viikko (7.10.) ja jouluajan teot (16.12.).
Kilpailuun osallistuminen on helppoa: jaa tunnelmat tempauksesta Instagramissa tägäten @sakurynet, #AmisTekeeHyvää2025 ja #hyvinvointivirtaa sekä täytä lyhyt ilmoittautumislomake. Tempauksen jakajana voi toimia oppilaitos, opiskelija tai henkilöstön edustaja.
Parhaat tempausideat syntyvät opiskelijoiden oman alan osaamisesta, harrastuksista tai heille läheisistä kohderyhmistä. Aina ei tarvitse keksiä myöskään mitään uutta, vaan useammankin kerran toteutetun idean voi jakaa, kunhan se on toteutettu edellisen palkintokauden päättymisen eli lokakuun lopun jälkeen.
Iloa on tuotettu muun muassa seuraavilla tempauksilla:
• hemmotteluhetki omaishoitajille/ikäihmisille/oppilaitoksen henkilöstölle
• käsihierontoja apteekin asiakkaille
• kasvomaalausta, poniajeluja, nallesairaala ja leikkihetkiä pienille koululaisille
• digiopastusta senioreille
• ulkoiluseurana senioreille
• haravointia ja siistimistä useammassakin kohteessa
• tutustumismahdollisuus rekan hienouksiin päiväkodin lapsille
• ruusuja/kanelipullia/kehuja kanssakulkijoille
• juttelu- ja herkkuvohvelien ilta kuntoutuskeskuksessa
• tietoisku tupakoinnin haitoista 1. vuoden opiskelijoille
• keräys Mieli ry:n Sekasin-chatille
• kerääjinä SPR:n nälkäpäivänä
• lauluesityksiä ja yhteislauluja palvelukodissa
• luontoretki oman oppilaitoksen opiskelijoille
• taukojumpan järjestäminen
SAKU ry tekee #AmisTekeeHyvää-tempauksista somessaan nostoja läpi vuoden. Kaikki, niin pienet kuin suuretkin, hyvät teot ansaitsevat huomiota ja kiitosta. Hyvien asioiden esillä pitäminen vahvistaa yhteistä hyvinvoinnin tekemisen kulttuuria. Tehdään yhdessä – hyvän tekemisen voi aloittaa vaikka tänään!