Pienin askelin voi lähteä tekemään yhdessä hyvää itseä, yhteisöä ja ympäristöä kunnioittaen. Huhtikuussa lisätään oppilaitoksissa yhteisöllisyyttä Liikevirtaa-kampanjan tempauksissa ja Liikuntahaasteessa. Kampanja tarjoaa erityisesti tutoreille sekä opiskelijakunnille paikkoja toteuttaa yhteisöllisiä tapahtumia.
Huhtikuun Liikevirtaa-kampanja vauhdittaa oppilaitoksissa tempauksia ja tapahtumia, joissa kannustetaan kestävämpään arkeen sekä yhteisöllisen liikunnan lisäämiseen. Paikalliset tempaukset ja tapahtumat innostavat yhdistävään tekemiseen omassa oppilaitoksessa. Liikuntahaasteessa opiskelijat keräävät liikuntaminuutteja ja vihreitä tekoja valtakunnallisessa kisassa.
Liikevirtaa-tapahtumien ei tarvitse olla hankalia toteuttaa. Eri ammattialojen välille voi heittää rentoja, liikuttavia haasteita esimerkiksi seinäpidossa tai jumppapallon päällä ilman jalkojen maakosketusta tasapainoilemisessa. Jos tiloista löytyy kuntopyörä tai stepperi, niin tavoitteeksi voi esimerkiksi asettaa haluttuun kohteeseen tarvittavan matkan taivaltamisen. Tai voisiko päivittäiseksi suunnitelmaksi asettaa herättelevän happihyppelyn venyttelyineen ulkona tai muutaman minuutin kävelylenkin? Kaikkien viihtyvyyttä voi lisätä esimerkiksi oppilaitoksen ympäristössä tehdyllä roskakävelyllä.
Kestävämpään arkeen voidaan innostaa vaikkapa tuo/lahjoita/vaihda/ota -kirpputorilla. Tai valmistautumalla kesän tuloon istuttamalla siemeniä tai taimia. Voisiko oppilaitoksen aulaan ideoida tarvikkeineen korjaa ja tuunaa -pisteen, missä korjattaisiin käyttökelpoisia vaatteita tai uudistettaisiin niitä tuunaamalla? Arjen hyvänä tekona voi varata ystävälle aikaa yhdessä tekemiseen. Yhteisen tekemisen toteuttaminen on aina myös mainio lahjaidea!
Liikevirtaa-tempauksilla voi myös voittaa elämyslahjakortteja. Tarinoidensa jakaneiden joukosta SAKU ry:n kehittämisryhmä palkitsee voittajat 150 euron lahjakorteilla kampanjan päättymisen jälkeen.
Liikevirtaa-kampanjan aikana on käynnissä myös Liikuntahaaste, jossa parannetaan hyvinvointia liikkumalla sekä tehdään vihreää kädenjälkeä lisääviä liikkumisen valintoja. Tiimissä voi olla mukana 1–20 osallistujaa. Kampanjan aikana liikuntasuorituksia merkitään joko minuutteina tai koko päivän aikana kertyneistä askeleista. Vihreät teot kirjataan kappalelukumäärinä.
Kampanja kestää neljä viikkoa aikavälillä 1.–28. huhtikuuta. Erikokoiset tiimit ovat vertailukelpoisia keskenään, kun tiimin tulos muodostuu tiimin osallistujien tulosten keskiarvosta. Kampanjan lopuksi eniten liikuntaminuutteja kerännyt tiimi palkitaan 300 euron lahjakortilla.