SAKU-lentis kokosi lentopallojoukkueet 6.-7.4.2019 Vierumäelle. Kirkkaimmat mitalit ottelujen jälkeen pakattiin miesten A-sarjassa Ammattiopisto Lappialle, B-sarjassa Riverialle, 50A-sarjassa Sedun Äijille, 58A-sarjassa Keudalle ja naisten A-sarjassa Riverialle.
SAKU ry täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Henkilöstölle suunnatuista lajeista lentopallo on ollut yksi suosituimmista vuosikymmenien ajan. Pitkä perinne näkyy kevään lentopalloturnauksessa. Pelaajat tuntevat toisensa pitkältä ajalta ja juttua porukoissa riittää. Jokaisen joukkueen ”keltanokista” iloitaan, sillä uudet pelaajat tuovat turnaukseen jatkuvuutta.
Viikonloppuna Vierumäellä tahkosi palloa 29 joukkuetta. Tällä kertaa joukosta puuttui muutamia konkarijoukkueita, mutta Tampereen Aikuiskoulutussäätiön miesten joukkue sarjassa 50A edusti puolestaan koulutuksen järjestäjää, joka oli ihan ensimmäistä kertaa turnauksessa mukana. Iltajuhlassa muistettiin pienellä yllätyksellä yli kaksikymmentä vuotta turnauksessa käyneitä konkareita, ja varmasti pöydistä löytyi pelaajia, joilla osallistumisvuosien määrä on vieläkin suurempi! Ensikertalaisiakin pelikentillä taisteli palloista useampia.
Lähde mukaan tapahtumiin! Tapaa omia työkavereita eri ympäristössä kuin normaalissa kouluarjessa. Kisatapahtumat ovat myös mitä mainioin tapa tutustua kollegoihin eri puolilla Suomea. Nauti hyvästä seurasta ja anna pelien viedä mennessään.Lentisturnauksessa pelaa porukka, johon kannattaa tutustua ja ystävystyä!
Aloita vaikka alla olevasta ”ystäväkirjasta”, jossa kuusi pelaajaa kertoo, miksi kisoissa kannattaa vaan olla mukana!
Ystäväkirjan kysymykset
1) Monettako kertaa olet turnauksessa?
2) Oletko sisimmältäsi enemmän hakkuri, libero vai passari?
3) Mikä sytyttää lentopallossa?
4) Lähtikö tänään: a) tiikeri, b) keinutuoli, c) tynnyri vai d) älä hullujas kysele?
5) Miksi SAKU-lentiksessä pitää/pitäisi olla paikalla?
6) Kerro SAKUn juhlavuonna oma, paras muistosi.
Miehet A
Sarjataulukon kolme parasta joukkuetta: 1) Ammattiopisto Lappia, 2) POKE ja 3) Gradia.
Miehet B
Sarjataulukon kolme parasta joukkuetta: 1) Riveria, 2) Tavastia ja 3) Sedu.
Mikko Kari, Lappia
1)Tällä joukkueella pelataan yhdettätoista kertaa A-sarjassa. Joukkueen saldo näistä kisoista on seitsemän voittoa, yksi hopea ja 3 pronssia.
2) Kentällä roolini on yleispelaaja.
3) Lentopallo on hyvin monipuolinen laji. Sitä tulee pelattua muutoinkin, että kunto pysyy hyvänä. Joukkueena käytiin tasan kaksi kertaa harjoittelemassa yhdessä, mutta pelaajat pelaavat toki muissa joukkueissa lentopalloa. Lappialla on kaksi lentopallovuoroa viikossa henkilöstölle.
4) Ainakin yhden tiikerin tein!
5) Turnaus on kivaa yhteistä tekemistä. Hienoa on nähdä muita pelaajia. Väki kuitenkin vähenee, joten uusia työntekijöitä palkatessa vaatimuksena pitäisi olla lentopallotaito…
6) Erityisesti mieleen on jäänyt vuosi, jolloin joukkue nousi A-sarjaan kaksitoista vuotta sitten. Vuosiin on mahtunut sen jälkeen paljon tasaisia ja kovia pelejä.
Naiset A
Sarjataulukon kolme parasta joukkuetta: 1) Riveria, 2) Kpedu ja 3) Osao
Essi Tarma, Riveria (+vahvistus miesten sarjassa)
1) Aika lailla kymmenen vuotta olen ollut turnauksessa mukana.
2) Sisimmältäni olen eniten libero.
3) Lentopallo on joukkuelaji, joka ei ole niin fyysinen. Tässä lajissa ei kontaktia vastustajan kanssa tule, vaan hommat hoituvat omalla puolella.
4) Pari tiikeriä tuli tehtyä. Meillä on kaikilla naisilla vikkelät kintut.
5) Turnaus on ihan loistava tapahtuma. Välillä on kiva työkavereiden kanssa tehdä muutakin kuin töitä. Tunnelma peleissä on mahtava. Vastustajia kannustetaan hienosta suorituksesta, vaikka kesken pelinkin. Peleissä on reilun pelin henki.
6) Paras muisto on jäänyt Sekalentiksestä. Jonain vuonna meitä oli ensin lähdössä turnaukseen kolme miestä ja kolme naista, mutta lopulta joukkue kutistui yhteen mieheen ja kolmeen naiseen. Turnauksen tavoitteeksi asetimme erävoiton, mutta lopulta lähdimme kotiin kultamitalit kaulassa. Veijon enkelit hoiti homman. Ja tietysti tämän turnauksen tuplakulta jää muistoihin!
Aija Jylhä, Kpedu
1)Ensimmäistä kertaa pääsin nyt turnaukseen joukkueen mukana. Olen kolme vuotta ollut Kpedussa töissä ja nyt aikataulut kävivät ensimmäistä kertaa yksiin. Jatkossa olen aina täällä!
2) Olen enemmän passari.
3) Yhteinen fiilis ja yhdessä tekeminen sytyttävät. Oppilaitoksessa treenataan kerran viikossa noin kymmenen-kahdentoista pelaajan voimin.
4) Kaikki lähtevät tarpeen mukaan.
5) Hyvä henki ja tasaiset pelit ovat turnauksessa parasta. Mukaan mahtuu myös vähän luppoaikaa, jolloin pääsee tutustumaan ihmisiin. Sekin on tärkeä osa tapahtumaa. Meidän joukkueessamme on hyvä yhteishenki. Pelaajat ovat sopivasti rääväsuita, eikä kentällä pingoteta, mutta silti pelataan hyvin.
6) Tästä turnauksesta kertyy ensimmäisiä muistoja!
Miehet 50 A
Sarjataulukon kolme parasta: 1) Sedu Äijät, 2) Esedu ja 3)TAKK.
Seppo Mutkala, TAKK
1) Ensimmäistä kertaa ollaan joukkueena turnauksessa mukana. Viime vuonna oli jo puhetta tulosta, ja nyt olimme hyvissä ajoin liikkeellä.
2) Näistä olen eniten passari. Monesti pelissä olen myös tuomari.
3) Lentopallon olen aloittanut joskus niin nuorena, että siitä on tullut tapa, josta ei pääse irti. Lentopallo on joukkuelaji, jossa yksilöt ratkaisevat.
4) Tynnyri meni joskus 35 vuotta sitten.
5) Ihan hyvä tunnelma on ollut, eikä peleissä olla liian tiukkapipoisia.
6) Ensimmäiset muistot tulevat täältä. Ensi vuonna lähdetään mukaan joko 50-sarjaan tai 58-sarjaan. Katsotaan, keitä pelaajia tulee mukaan.
Marjukka Melasniemi, TAI (vahvistus sarjassa M50)
1) Olen ollut 29 vuotta talossa. Silloin kun pelasin sarjapelejä, niin en saanut lupaa tulla tänne pelaamaan. Olisikohan vuosia kasassa nyt parikymmentä?
2) Naisten peleissä olen hakkuri, miesten peleissä passari tai libero. Kaikki käy!
3) Lentopallossa parasta on hyvä porukka.
4) Periaatteessa voisi valita, että älä hullujas kysele. Jotain lähinnä tynnyriä on ehkä tullut nyt tehtyä.
5) Tämä yhteisöllisyys ja porukka ovat täällä parasta. Hienoa on, kun pääsee tapaamaan tuttujaan. Kurjaa, kun porukka vanhenee. Uusia pitäisi saada mukaan. Lentopalloon lähtemiseen koetaan kuitenkin olevan joku kynnys.
6) Kun olin ensimmäisessä turnauksessa, niin jotkut olivat kysyneet jotain selän takaa, enkä sitä kuullut. Joku siinä sitten oli sanonut, että tuo teidän virolainen pelaaja ei osaa suomea ollenkaan. Siinä pääsi joukkueen virolaiseksi vahvistukseksi.
Miehet 58A
Sarjataulukon kolme parasta joukkuetta: 1) Keuda, 2) Omnia ja 3) Tavastia.
Erkki Viiala, Omnia
1) Turnauksessa on menossa nyt 21. vuosi.
2) Sisimmältäni olen eniten libero.
3) Lentopallossa parasta on fiilis yhdessä pelaamisesta. Joukkuepeleissä on yhteistoiminnallisuutta ja pääsee tapaamaan kavereita.
4) Tiikeri tuli tehtyä.
5) Turnauksessa on sitä jotakin, vähän enemmän kuin oman joukkueen kesken pelaaminen. On jännitystä ja useampia pelejä. Yhteisöllisyyttä pitäisi oppilaitoksissa enemmänkin kasvattaa.
6) Imatran sekalentiksessä löydettiin ensimmäisen kerran todella hieno fiilis. Joukkue myös menestyi hyvin. Vaikka kunnon takia treenataan, niin turnaukset kruunaavat aina harjoittelun!
Seuraavan kerran sakulaiset lentopalloilijat kokoontuvat biitsillä! SAKU ry:n juhlavuoden päätapahtumassa 31.8.-1.9. Tampereella mestaruudet ovat jaossa miesten ja naisten kilpasarjoissa, sekasarjassa sekä harrastesarjassa. Treenit käyntiin!
Tulokset
Kuvagalleria