Laulajat ja lauluntekijät hurmasivat

Olet täällä

SAKUstars-kisojen musiikkisarjat veivät yleisön kolmen päivän aikana useaan kertaan tunnelmasta ja tyylilajista toiseen. Lavalta voi yhtä hyvin kuulla niin räppiä, oopperaa, poppia, ikivihreitä kuin omia biisejäkin. Laulajat ja lauluntekijät nousivat lavalle kuudessa sarjassa. 

Sastamalan SAKUstars-kisoissa näytöslajina oli mukana sarja laulaja-lauluntekijä. Sarjassa musiikkiaan esitti yksitoista lauluntekijää. Sarjan voitti Careerian Antti Varjola. Tuomaristo kuvaili biisin paketoivan samanlaisuuden ja erilaisuuden kiinnostavalla tavalla. Toiseksi sijoittuneen Keudan Elias Saarisen kappale hämmensi positiivisella tavalla tuomariston sillä, kuinka 17-vuotias voi kuvata niin hienosti ”taakkaa, jota elämäksi kutsutaan”. Kolmanneksi sijoittuneen Stadin ammatti- ja aikuisopiston Anu Hepo-Ojan kuvattiin kirjoittavan rakkaudesta uskomattoman kiinnostavalla tavalla. 

Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa musiikkituotannon ammattitutkintoa suorittava Jussi Markkola esitti oman bändinsä Unimyrskyn biisin Riistaa. Musiikista kuulsi vahvasti manserockin perinteet.

-Kyllä meillä sellainen visio on, että yritetään pitää manserockin vanha perinnettä yllä, mutta samalla modernisoidaan sitä. Päivitetään musiikkia vähän hevimpään ja akustisempaan suuntaan. Unimyrsky-bändi on vielä aika tuore tapaus, kun se perustettiin vuoden alussa.

 -Esiintyjät ovat olleet täällä aika laajalla skaalalla, mikä on hyvä asia. Osa on tehnyt ensimmäisiä biisejään tänne. Täällä on hyvä tehdä tunnusteluja, miten musiikki yleisölle maittaa, arvioi Jussi Markkola. 

Laulaessa pelot unohtuvat

Kolmipäiväisen SAKUstars-kilpailun viimeinen kisapäivä on musiikkia täynnä. Täyden huomion saavat viimeisinä lajeina yksinlaulu- ja karaokesarjojen finaalit. Tuomaristoa ei käynyt kateeksi, kun arvioitavina yhtä aikaa olivat koko katsomon kannustamaan nostaneet energiset esitykset ja silmäkulmia kostuttaneet tulkinnat. Karaokessa herkällä ja samaan vahvalla esityksellä yleisön hurmasi väliaplodeihin asti Gradian Laura Lokkila.

-Lavalle nousu tuntuu pelottavalta, kun minulla on paniikkihäiriö. Mutta kun musiikissa pääsee alkuun ja sisälle, niin se valtaa sinut ja vie kuin itsestään eteenpäin. Oli aivan ihanaa kuunnella myös muiden esityksiä. Mukana oli monta ihanaa lavapersoonaa.

Lokkila kuvaa harrastaneensa musiikkia koko ikänsä, kun kotoa löytyy musikaalinen perhe. Lokkila on laulanut myös lapsikuorossa ja seurakunnan kuorossa. Kotiin lähtevät kiitokset, kun Lokkila kertoo kuorossa laulavalta äidiltä tarttuneen mukaan kaikki musiikkiosaaminen.

-Lavalla esiintyminen tuntui tänään oikealta ja hypnoottiseltakin. Yleisön väliaplodit yllättivät. Tämä oli positiivinen ja energinen kokemus, kuvaa sarjassa toiseksi sijoittunut Laura Lokkila.