SAKU ry:n kehittämisryhmien jäsenet toimivat tiedon lähettiläinä ammattiopistojen ja SAKU ry:n välillä. Kaikkien kehittämisryhmien yhteinen SAKU-seminaari järjestettiin 22.-23. tammikuuta Espoon Nuuksiossa. Seminaarissa jaettiin SAKU-toiminnan parhaat vinkit, rakennettiin toimintasuunnitelmia seuraavalle lukuvuodelle sekä kehitettiin SAKU-toiminnan juurruttamisen parhaita käytäntöjä.
SAKU-seminaarin tärkein anti syntyy kohtaamisissa, joissa pääsee tapaamaan kollegoja niin omalta koulutuksen järjestäjältä kuin ammattiopistoista ympäri Suomen. Espoossa järjestetyssä seminaarissa osallistujille tehtiin tuttuun tapaan tulevaa SAKU-toimintaa tutuksi sekä jaettiin hyviä käytäntöjä toiminnan käyttöönottoon.
-On hienoa, että täällä tapaa ihmisiä useista ammattiryhmistä ja ammattiopistoista. Kaikki on hirmu kivan tuntuisia ammattilaisia. Porukka on ideoivaa, eikä kukaan istu tuppisuuna tai ole toisaalta ylipuhuva. Dialogi toimii tässä ryhmässä, kuvailee tunnelmia Emmi Bani Keudasta.
Ryhmät pääsivät ideoimaan ja kehittämään hyviä käytänteitä seminaarin molempina päivinä. Keskiviikkona pienryhmissä esiteltiin ja edistettiin Ammattiosaajan työkykypassin, SAKUgames-tapahtuman, Hyvinvoinnin vuosikellon, Liikkeelle.net-kampanjan, SAKUstars-kisojen ja Hyvinvointivirtaa-viikon sisältöjä.
Torstaina pienryhmät saivat valita kehittämisen kohteeksi oman hyväksi koetun tai uuden tavan juurruttaa SAKU-toimintaa. Ryhmien yhteenvedoista päästiin keräämään ideoita testattavaksi: Vaihdetaan työtehtäviä -päivä lisää ymmärrystä toisen työtehtävistä. Vahvista kansalaistaitoja -päivässä tuetaan nuorten perustaitojen osaamista. Listalle nostettiin esimerkiksi kirjeen ja sähköpostikirjeen lähettämisessä ja erilaisten lomakkeiden täyttämisessä muistettavia asioita. Sakumaista-päivässä annetaan tilaa ryhmäytymiselle, luovuudelle ja liikkumiselle. Henkilöstön työkykypassi kiinnittää huomiota henkilöstön hyvinvointiin ja jaksamiseen.
-Innostuin kovasti henkilöstön työkykypassista. Nyt kun on siirrytty vuosityöaikaan, niin siellä on mukana henkilöstön osaamisen kehittämisen työaikalaji. Joko siihen tai kohdentamattoman työajan osuuteen voisi antaa henkilöstölle mahdollisuuden käyttää työaikaa työhyvinvointiin ja työhyvinvoinnin kehittämiseen esimerkiksi henkilöstön työkykypassin avulla, miettii Emmi Bani.
-Kun muutoksia on ollut ammattioppilaitoksissa runsaasti, niin henkilöstö kaipaa huomiota hyvinvoinnista huolehtimiseen. Ja kun henkilöstö lähtee työkykypassiin mukaan, niin myöhemmin sitä on helpompi markkinoida myös opiskelijoille. Yleensäkin SAKU-toiminnan juurruttamisessa kaivataan joka toimipisteeseen agentteja, jotka vievät toiminnasta tietoa eteenpäin.
Turun ammatti-instituutin Aaron Mierlahti piti tarpeellisena SAKU-toiminnan perusasioiden kertaamista. Arjen kiireiden keskelle on hyvä tuoda muistutuksia uusista ideoista. Ideoita Mierlahti kertoi napanneensa esimerkiksi Hyvinvointivirtaa-viikon suunnitteluun.
-Ihmisten tapaamisella on iso merkitys, kun jokainen meistä on toimessaan kuitenkin jonkin sortin yksityisyrittäjä. On hyvä päästä tapaamaan kollegoja muista oppilaitoksista, mutta tärkeää on aika myös oman talon väen kanssa. Niitä kohtaamisia pitäisi oppilaitosten arjessakin lisätä, nostaa esiin Mierlahti.
Seminaarissa ja SAKU-toiminnassa tähytään tietysti tiukasti tulevaisuuteen, mutta tällä kertaa ohjelmaan liittyi ripaus menneisyyttäkin. SAKU ry täyttää tänä vuonna 70-vuotta. Juhlavuoden kunniaksi illanvietossa palattiin kehittämisryhmäläisten SAKU-muistoihin: SAKUstars-kisoihin, henkilöstön eri lajeihin ja etenkin unohtumattomiin ihmisiin. Tässä yksi maistiainen illan monista muistoista.
” On hienoa olla SAKUlainen! Emme enää osallistu kovin moniin tapahtumiin, mutta silti liikumme ja liikutamme omien oppilaitostemme väkeä esimerkiksi Tramppaajat-kisassa. Olemme huomanneet, että aina pitää olla joku agitaattori ja organisoija, joka liikuttaa henkilökuntaa.
Kaikkien näiden vuosien aikana olemme olleet ja tulemme aina olemaan ystäviä. Olemme tukeneet toisiamme monissa asioissa ja luoneet uskoa, että me pohjalaiset naiset pystymme mihin vain. Palkintona on elinikäinen ystävyys ja luottamus, joita ei voi ostaa. SAKU tutustutti ja teki meistä ystävät toisillemme.”