Eri tutkimukset ja keskustelut viestivät muun muassa opiskelijoiden kokemasta tulevaisuuden epävarmuudesta, opiskeluihin liittyvistä huolenaiheista, riittämättömästä arjenhallinnasta ja koetusta yksinäisyydestä. Vaikka ajassa on säästöille tarvetta, niin hyvinvoinnin edistämisestä on vaikea löytää tinkimisen kohteita. Hyvinvointiin tehdyt investoinnit maksavat itsensä opiskeluarjessa monin tavoin takaisin.
Hyvinvointivirtaa-viikko kokoaa ammatillista koulutusta paikallisesti ja isosti hyvinvoinnin teemojen äärelle. Viikolla 40 tapahtumia järjestetään 36 koulutuksen järjestäjän 130 ammattioppilaitoksessa. Hyvinvointivirtaa-viikolla tavoitteena on nostaa toiminnan kautta näkyville ja keskusteluun oppilaitosten määrätietoinen työ hyvinvoinnin tukemiseksi. Samalla teemaviikko toimii vauhdittajana ja näyteikkunana läpi vuoden jatkuvalle hyvinvointia edistävälle työlle.
15:ttä kertaa järjestettävä teemaviikko rakentaa toiminnan kautta kohtaamisen, keskustelun ja oman hyvinvoinnin oivaltamisen paikkoja. Toimintapisteillä huomioidaan tänä syksynä erityisesti positiivisuuden viestiä, ystävällistä ja toista välittävää kohtaamista. Yhteisellä tekemisellä voidaan lisätä sekä viihtyvyyttä että opintoihin sitoutumista.
-SAKU ry tukee, ideoi ja koordinoi sisältöjä, mutta lopullisesti Hyvinvointivirtaa-viikko syttyy eloon opiskelijoiden ja oppilaitosten järjestämissä tempauksissa, teemapäivissä ja muissa tapahtumissa. Hyvinvointia ammatilliseen koulutukseen rakennetaan yhdessä. Teemaviikon jälkeen työ jatkuu ja siihen tarvitaan mukaan koko oppilaitosta. Hyvinvointi on investointi, joka kannattaa, kuvaa SAKU ry:n toiminnanjohtaja Saija Sippola.
Hyvinvointivirtaa-viikko on täynnä kohtaamisia ja vuorovaikutusta, omia oivaltamisia ja yhdessä tekemistä. Toimintapisteillä kannustetaan liikkeelle ja omasta toiminta- ja työkyvystä huolehtimiseen, testataan leikkimielisesti omia taitoja ja voimia, suunnataan luontokävelylle, leikitellään teemapukeutumisella, pysähdytään miettimään omia terveyteen vaikuttavia valintoja tai voimaannutaan rumpurentouksessa.
Esimerkkien lisäksi tarjolla on paljon muuta opiskelijoita kiinnostavaa, kun monessa paikassa opiskelijat ovat aktiivisesti sekä teemaviikon suunnittelussa ja järjestelyissä mukana, osana opintojaan. Toiminnan piirissä Hyvinvointivirtaa-viikolla opiskelijoita on mukana yli 34 000. Parhaimmillaan teemaviikolla opiskelijat ja henkilöstö pysähtyvät yhdessä hyvinvoinnin teemojen äärelle.
-Aitous opiskelijalta opiskelijalle toteuttamisessa tekee oppimisesta mielekästä ja onnistunut lopputulos on palkitsevaa. Yhdessä tekeminen lisää myös oppilaitoksen yhteisöllisyyttä. Opiskelijoilla työelämäyhteyksien luominen ja työelämätaitojen harjoittelu turvallisessa oppimisympäristössä opettajien ja henkilöstön tuella on oppilaitoksemme vahvuus, kertoo lehtori Tarja Airaksinen Business College Helsingistä.
- Hyvinvointivirtaa-viikko tuotetaan oppilaitoksessa yhdessä tehden ja toimien, jokaisen osallistujan osuus on onnistumisen kannalta ratkaiseva tekijä. Teemaviikon aktiviteetit toimivat hyvin ryhmäytymistilanteisiin. Ryhmäytymisellä voidaan vaikuttaa ryhmän ilmapiiriin, ja ryhmäytymistä täytyy tapahtua ryhmän koko elinkaaren ajan, kannustaa yhdessä tekemiseen lehtori Mervi Latvala Sedusta.