Futsalissa trillereitä ja suuria tunteita

Olet täällä

Opiskelijoiden futsalin pelit Tampereella eivät jättäneet katsojiakaan kylmiksi. Jännitettävää riitti, kun turnauksen otteluista tasan päättyi neljä ja yhden maalin erolla seitsemän ottelua, joista kaksi oli kilpasarjan mitalipeliä. Kilpasarjassa voiton vei Vamia. Harrastesarjaa dominoi Kainuun ammattiopiston joukkue, jonka verkkoon vastustajat saivat koko turnauksessa vain kaksi maalia.

Opiskelijoiden futsalturnaukseen Tampereella osallistui 15.2.2023 kymmenen kilpajoukkuetta ja 4 harrastesarjan joukkuetta. Alkusarjan A-lohkossa vakuutti Vamia voittaen kaikki neljä otteluaan. B-lohkosta välieriin tasapistein etenivät Omnia ja Business College Helsinki. Välierien kautta Keuda ja BC Helsinki päätyivät pronssiotteluun, jossa BC Helsinki oli parempi luvuin 2 - 3.

Kilpasarjan kultaottelu oli äärimmäisen jännittävä, ja pelaajat elivät pelitilanteita suurella tunteella läpi. Katsojillekaan ei jäänyt epäselväksi, että sekä Omnia että Vamia kultaiset mitalit halusivat turnauksesta mukaansa. Maaleja tehtiin ottelussa vuorotahtiin,ja ottelu ratkesi lopulta viime sekunneilla tuomittuun rangaistuspotkuun, jolla Vamia voitti ottelun lukemin 2 – 3. 

-Todella jännittävä peli oli. Välillä täytyi lähteä jopa peliä katsomasta pois. Joukkueen henki on tärkein. Jos teemme virheitä, niin ne tehdään yhdessä, eikä niistä ketään lähdetä moittimaan. Pelaajat ovat hyvällä levelillä, kertoo harrastesarjan joukkueesta kilpasarjan finaalissa kannustanut John Obasi-Kalu.

-Vastustajat finaalissa olivat tosi hyviä, mutta me olimme enemmän tiimi. Koko turnauksessa oli hyvä henki. Pelaajia tunnetaan ja ystäviä on eri tiimeistä. Tämä oli viimeinen SAKU-turnaukseni, joista olen saanut kolme kultaa ja kolme hopeaa. SAKUstars-kisoihin olen myös lähdössä. Siellä soitan kosketinsoitinta sekä osallistun runo- ja rap-sarjoihin.

KAO hallitsi harrastesarjaa

Harrastesarjan mestaruudesta kisasi neljä joukkuetta, joista Kainuun ammattiopisto KAO:n joukkue oli taitavin. KAO voitti kaikki kolme otteluaan selvin lukemin. Kolmessa ottelussa kainuulaiset latoivat vastustajan verkkoon 15 maalia ja päästivät omiin vain kaksi maalia. Hopealle harrastesarjassa sijoittui Vamia ja kolmanneksi Keuda.

-Tänään oltiin ylivoimaisia. Joukkuehenki ratkaisi. Olemme kaikki kavereita, ja joukkuepelillä voitettiin. Alussa oli vähän haastetta. Vähän jännitti, kun meillä oli kenttäpelaaja maalissa, mutta lopulta maalivahti oli meidän paras pelaaja. Hän teki aktiivisesti nousuja ylöspäin maalilta, kehaisee KAO:n kapteeni Ahmad Sabbagh.

-Tosi hienosti on kaikki mennyt. Tänne voisi tulla joka vuosi. Tuomarit, paikat, järjestelyt ja meininki olivat hyviä. Kun lähtee mukaan, niin saa tutustua uusiin kaupunkeihin ja opiskelijoihin. Ilmapiiri turnauksessa on ollut tosi hyvä.

Tulokset
Kuvagalleria