Futsalin mestaruudet OSAOlle ja Careerialle

Olet täällä

Ammattiin opiskelevien futsalin lopputurnaus käynnisti opiskelijoiden kilpailukauden 6. helmikuuta Tampereella. Kilpasarjan mestaruuden varmisti itselleen Oulun seudun ammattiopisto. Harrastesarjassa voittajaksi taituroi Careeria. Lopputurnaukseen osallistui kaikkiaan kaksikymmentä joukkuetta. 

Futsalin kilpasarjassa mestaruutta lähdettiin tavoittelemaan kahdessa alkulohkossa. A-lohkon alkupeleissä varmaa jälkeä teki Oulun seudun ammattiopisto, joka voitti kolme ottelua ja pelasi tasapelin lohkossa toiseksi sijoittuneen Vaasan ammattiopiston kanssa. B-lohkoa hallitsi Lappia, joka voitti kaikki ottelunsa. Toiseksi lohkossa sijoittui Omnia. 

Välierissä nähtiin tiukat kamppailut, kun OSAO voitti Omnian 2-1 ja Lappia oli Vamiaa parempi luvuin 2-0. Pronssiottelussa mitalit jaettiin Vamialle vasta rankkareiden jälkeen. Finaalipelissä OSAO oli Lappiaa parempi maalein 2-0.

OSAOlla riitti matkalla voittoon haasteita. Viime hetkellä ennen lähtöä oli tullut peruutuksia pelaajilta. Turnauspäivän aikana huilattiin sekä kolhua saanutta jalkaa että vatsaoireita.

-Oikein mukavia pelejä on pelattu, vaikka itse jouduin kipeänä yhden lohkopelin ja välieräpelin lepäilemään. Meiltä jäi kolme avainpelaajaa kotiin, joten ylimääräisiä pelaajia ei ollut. Asenteella kuitenkin peleissä mentiin. Yhtenäisyys oli meidän joukkueessamme parasta, ehdottomasti, kuvaa joukkuettaan OSAOn kapteeni Leevi Pekkala

Finaalipeliin ”lisäjännitettä” loi ottelun jälkeinen OSAOn ja Lappian pelaajien yhteinen paluumatka bussilla kohti pohjoista. Panokset voitosta olivat kovat. 

-Ouluun on pitkä matka ajaa. Etukäteen sovittiin, että voittajajoukkue pääsee bussissa takapenkille, naurahtaa Pekkala.

Rugbypelaaja kipparoi voittajajoukkuetta

Myös harrastesarja käynnistettiin kahdessa alkulohkossa. A-lohkossa taisteli mukana Varalan tyttöjoukkue, joka samalla pokkasi itselleen tyttöjen kilpasarjan mestaruuden. Kärkisijalta lohkosta jatkoi Kpedu, joka hoiti kaikki alkupelit nimiinsä. Toisena lohkosta jatkopeleihin ylsi Turun ammatti-instituutti. B-lohkoa hallitsi neljällä voitolla Careeria. Toiselle sijalle nousi Keuda. 

Välierissä lohkovoittajat eivät antaneet yllättää itseään: Kpedu-Keuda päättyi tulokseen 3-1 ja Turku-Careeria 1-3. Pronssiottelussa tehtiin vain yksi maali, jolla turkulaiset ottivat mitalit itselleen. Careeria otti viime vuoden finaalivastustajastaan Kpedusta revanssin luvuin 3-1.

-Kaksi vuotta olen ollut näissä turnauksissa mukana, ja nyt voitettiin. Kovasti on tehty treeniä. Meillä on pelissä hyvä kommunikaatio ja joukkuepeli toimi, kiittelee pelaajiaan kapteeni Ari Gali Valls Careeriasta. 

-Turnaus oli tosi hyvin järjestetty. Pari mukana olleista joukkueista olivat vähän heikompia, mutta loppupeleissä oli kova taso. Tällaisia turnauksia tarvitaan enemmän, opiskelijoita pitää kannustaa liikkumaan ja pelaamaan.

Ari Gali Vallsin päälajina on rugby, jota nuori mies pelaa maajoukkuetasolla. Kansainvälinen pelaaja nappasi lajin mukaansa Irlannista. Kotiseurana Vallsilla on Porvoon Old Town Shamrocks Rugby Club.

-Isäni on suomalainen ja äitini on espanjalainen. Futista olen pelannut Barcelonassa koko elämäni. Sitä on aina kiva pelata. Kun olin Irlannissa vaihto-oppilaana, niin siellä pääsin kokeilemaan rugbya.  Olen nyt harrastanut lajia viisi vuotta. Porvoossa järjestetään muuten ainoa eri koulujen välinen turnaus, jossa rugbya pääsee kokeilemaan.

Tulokset
Kuvagalleria