Bassokaraoke valloitti tuomariston

Olet täällä

Ammatillisen koulutuksen henkilöstöä kutsuttiin tänä keväänä toista kertaa osallistumaan SAKUstars-kisojen henkilöstösarjaan. Määräaikaan mennessä kisaan saatiin 27 kilpailutyötä. Raadin suosikiksi nousi Stadin AO:n Pia Korpelan bassokaraoke, joka vakuutti tuomariston aidolla rokkimeiningillään.

SAKUstars-henkilöstösarjaan osallistuttiin tällä kertaa 27 kilpailutyöllä. Laulajat olivat kisassa aktiivisimmin liikkeellä ja hienoja esityksiä nähtiin niin yksinlaulajien kuin lauluyhtyeidenkin toimesta. Haastetta tuomaristolla riitti, kun mitalisteja valittiin eri tekniikoilla toteutettujen kilpailutöiden joukosta. Musiikkiesitysten lisäksi tutustumaan päästiin muun muassa näytelmiin, maalaukseen ja taidekäsitöihin.

Töiden katselmuksessa huomioitiin myös SAKUstars-kisojen teeman ”Vanhassa vara parempi” esilletuontia sekä töiden kohdentumista kilpailuun.
Henkilöstösarjan voittajaksi nousi yksimielisesti Stadin AO:n Pia Korpelan esitys Bassokaraoke. Esityksessä soittajan taitavuus ja aito heittäytyminen tulivat hyvin esille. Bändikämpässä tehty kuvaus oli värejä ja ajan patinoimaa ovenkarmia myöten kohdallaan.

Hopealle sijoittui lauluyhtye Sedu, kisaan tuotetulla kappaleella ”Kestävää”. Pronssi jaettiin kahden videon kesken. Luovi Liperin videossa palautettiin lämpimällä otteella nykyisiä opintoaloja ja asuntolatoimintaa 1800-luvun toimintamalleihin. Sama sijoitukselle nousi Keudan työryhmän piinaava Muisto-lyhytelokuva.

Linkin takaa näet paljon kivaa:

https://sakustars.fi/2022/henkilostosarjan-tulokset/

 

1. Bassokaraoke, Pia Korpela, Stadin AO
2. Kerralla purkkiin – Kestävää, lauluyhtye Sedu
3. Muisto – Lyhytelokuva, Keuda työryhmä ja
    Ammattiopisto Luovi Liperi 1800-luvulla

Kunniamaininnat

Eerikäinen Merja, Stadin AO, ompelutyö
Lauluyhtye Esedu
Lauluyhtye SAKKY
Lauluyhtye YSAO
Liukkonen Joni, SASKY, valaisin
Mannila Henna, Keuda, OPPIAPPI-video
Palomäki Kaisa, Tredu, laulu
Pylvänäinen Arto, SASKY, maalaus
Pöntinen Juha, YSAO, laulu
Virtanen Juha, Stadin AO, laulu