Timo, Arto, Anna-Leena, Riina ja Antti: Kiitos teille tärkeästä panoksestanne SAKU ry:n toimintaan! Tämä oli viesti aktiivisille ja pitkäaikaisille toimijoille, kun heille myönnettiin SAKU ry:n ansiomerkkejä kevään tapahtumissa.
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän taloussuunnittelija Timo Lehto sai hopeisen ansiomerkkinsä henkilöstön talvikisoissa. Ansiomerkin myöntämisen perusteina olivat Lehdon pitkäaikainen toiminta henkilöstöliikunnan yhteyshenkilönä, oppilaitoksen henkilöstöliikunnan aktivointi sekä käytännön järjestelyin että oman esimerkin kautta ja toiminta SAKU ry:n kehittämisryhmissä.
SASKY koulutuskuntayhtymän SAKU-toimijoille ojennettiin ansiomerkit SAKUstars-kilpailujen avajaisissa viime viikolla. Kultaisen ansiomerkin saivat lehtori Arto Anetjärvi, koulutuspäällikkö Riina Sunila ja kuntayhtymäjohtaja Antti Lahti. Ammatillisen koulutuksen johtaja Anna-Leena Kivipuroa muistettiin hopeisella ansiomerkillä.
Arto Anetjärvi on edistänyt SAKU ry:n toimintaa sekä opiskelijoille että henkilöstölle vuodesta 1997 alkaen. Anetjärvi on toiminut oppilaitoksensa SAKU-yhteyshenkilönä, kannustanut opiskelijoita osallistumaan kulttuurikilpailuihin sekä SAKU ry:n liikuntatoimintaan ja koonnut joukkueita hyvällä menestyksellä myös henkilöstötapahtumiin.
Riina Sunila on SAKU ry:n pitkän linjan kulttuuritoimija. Sunila on ollut mukana kehittämisryhmätoiminnassa ryhmien perustamisesta alkaen ja tukenut omalla panoksellaan SAKUstars-kilpailujen kehittymistä. Vuoden 2019 SAKUstars-tapahtumassa Sunila toimi kisaemona ja innosti saskylaiset kisojen järjestämiseen. Sunila toimii aktiivisesti myös työkykypassin edistäjänä.
Antti Lahti on SAKU ry:n pitkäaikainen puheenjohtaja. Vuonna 2006 käynnistyneen puheenjohtajakauden aikana SAKU ry:n toiminnassa on nostettu esille erityisesti opiskelijoiden työ- ja toimintakyvyn tukemisen merkitystä. Lahti on edistänyt Ammattiosaajan työkykypassin käyttöönottoa sekä johtamissaan oppilaitoksissa että valtakunnallisesti. Lahti on myös aktiivinen henkilöstöliikunnan osallistuja, ja näyttää hyvää esimerkkiä muille omalla liikuntaharrastuksellaan.
Anna-Leena Kivipuro on edistänyt SASKY koulutuskuntayhtyhmässä työkykypassin käytännön toteuttamista, tehnyt SAKU ry:n kanssa hankeyhteistyötä ja ollut konkreettisesti hoitamassa SAKU ry:n ja kuntayhtymän yhteisten henkilöstöliikuntatapahtumien käytännön järjestelyjä. Kivipuro on myös aktivoinut opiskelijoiden osallistumista SAKU-toimintaan.
SAKU ry täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi toivomme, että jäsenyhteisöt innostuvat muistamaan omia aktiivisia SAKU-toimijoitaan. Pitkän linjan yhteyshenkilöitä, kehittämisryhmäläisiä ja hallituksen jäseniä voisi kiittää esimerkiksi SAKU ry:n ansiomerkillä. Pitkään järjestön henkilöstöliikunnassa mukana olleiden liikuntaharrastusta voi muistaa hakemalla SAKU ry:ltä kuntomitalin.
Ansiomerkkejä ja kuntomitaleja jaetaan erilaisissa SAKU ry:n tapahtumissa. Mikäli ne halutaan jaettavaksi SAKU ry:n 70-vuotisjuhlaviikonloppuna 30.8.-1.9., hakemus on oltava perillä toukokuun loppuun mennessä. Merkit ja mitalit myöntää SAKU ry:n hallitus.
Lista ansiomerkkien, kuntomitalien ja muiden huomionosoitusten saajista sekä hakuohjeet löytyvät täältä.