SAKU ry

Liikuntaa henkilöstölle

Etusivu 9 Toimintaa henkilöstölle 9 Henkilöstöliikunta

Henkilöstön liikuntatapahtumat ja -kampanjat edistävät toiminta- ja työkykyisyyttä, tuottavat liikunnan iloa sekä mahdollistavat kollegakohtaamisia ja sopivia liikuntahaasteita niin uusille, entisille kuin nykyisillekin mestareille. SAKU-henkeä unohtamatta!

Luovin joukkue iloitsee onnistumisesta

Liikuntaa henkilöstölle

Harrasta, haasta itsesi ja nauti yhdessä tekemisestä

Liikunnan henkilöstötapahtumat kuuluvat koko ammatillisen koulutuksen henkilöstölle. Työporukan tavoitteena voi olla esimerkiksi osallistuminen joukkueella turnaukseen, jonne tähdätään yhteisellä harjoittelulla. Kyse on tykyliikunnasta, ja harrastetaidoilla voi lähteä kaikkiin tapahtumiin mukaan. Liikkumisen lisäksi tärkeää on tuttujen ja samanhenkisten kollegojen kohtaaminen.

Henkilöstön lajeista suosituin on lentopallo: naisten ja miesten joukkueet kohtaavat kevään turnauksessa, sekajoukkueiden turnaus pelataan loppusyksystä ja beach volley kokoaa joukkueet kentille syyslukukauden alussa.

Monilajitapahtumia ovat kesäisiin lajeihin painottuvat Syyskisat sekä sisä- ja ulkolajeja yhdistävät Talvikisat. Vahvaa kakkossijaa henkilöstön osallistujamäärissä pitää sähly, joka on Talvikisojen selkeä ykköslaji. Valinnanvaraa riittää, kun henkilöstöliikunnassa omia rajojaan voi testata noin kahdessakymmenessä eri henkilöstölajissa.

Liikuntaa henkilöstölle

Kotiratakisat

Kotiratakisat mahdollistavat kilpailuihin osallistumisen sekä opiskelijoille että henkilöstölle kotipaikkakunnalla läpi vuoden! Osaan matalan kynnyksen lajeista voi osallistua yksin, osa vaatii kisatiimin luomisen.

Lajeina mukana ovat keilaus, ampumaurheilu, frisbeegolf, pyöräily ja juoksu. Kustakin lajista palkitaan sarjoittain kolme osallistujaa tai joukkuetta SAKU ry:n mitaleilla.

Aktiivisuus eri lajeissa kannattaa! Osallistuja saa jokaisesta lajista arpalipukkeen, jolla on mukana yhteensä 450 euron arvoisten lahjakorttien arvonnassa.

Henkilöstön liikuntatapahtumat

Liikuntaa henkilöstölle

Liikuntakampanjat

SAKU ry tarjoaa henkilöstölle kaksi liikuntakampanjaa:
Liikkeelle.net ja Kevätpörräys!

Liikuntaa henkilöstölle

Liikkeelle.net

Liikkeelle.net-kampanja liikuttaa ammatillisen koulutuksen henkilöstöä syksyisin. Kampanjassa kerätään 4–10 henkilön tiimeinä askeleita, liikuntaminuutteja tai molempia. Sarjoja on kolme: Rento-, Kunto– ja Kilpasarja. Tiimin motivaatio ja tavoite ratkaisevat sen, mikä sarja tiimiläisille on sopivin.

Kampanjassa kaikki liikuntaminuutit kerrytetään yhteen pottiin, eikä lajeja eritellä kestävyysliikuntaan tai lihaskuntoa ja liikehallintaa ylläpitävään liikuntaan. Lisäksi kampanjassa kannustetaan satsaamaan omaan hyvään oloon tekemällä vähintään kaksi hyvän olon tekoa joka viikko. Kaikissa sarjoissa onnistumisesta kertovan hymynaaman ansaitsee vähintään 2,5 tunnin liikunnasta ja kahdesta hyvän olon teosta viikossa.

Liikkeelle.net-kampanjassa henkilöstön hyvinvointi, yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen lisääntyvät!

Rentosarja

Rentosarjassa tiimiläisten yhteisenä tavoitteena on UKK-instituutin aikuisten liikuntasuositusten saavuttaminen. Liikunnasta pyritään kehittämään tapa vapaa-ajalle ja tekemään arkisesta aktiivisuudesta jokapäiväinen valinta. Rentosarjassa tavoitteena on kerätä liikuntasuorituksia vähintään 2 tunnin ja 30 minuutin verran viikossa tai 8 000 askelta päivässä.

Kuntosarja

Kuntosarja sopii liikkujille, jotka hakevat pienellä kisalla kipinää liikunta-aktiivisuutensa lisäämiseen. Kuntosarjassa suorituksia voi kerätä liikuntaminuutteina ja/tai askeleina ja huomioon otetaan niin vapaa-ajan liikunta kuin hyötyliikuntakin.

Kilpasarja

Kilpasarja on suunnattu erityisesti sellaisille liikkujille, joille liikkuminen on intohimo ja jotka haluavat haastaa itseään kokeilemaan, kuinka paljon liikkuvat. Kilpasarjassa liikuntaminuutit kerätään ainoastaan vapaa-ajan kuntoliikuntalajien parista, hyötyliikuntaa ei huomioida tässä sarjassa ollenkaan.

Liikuntaa henkilöstölle

Kevätpörräys

Kevätpörräys on keväinen liikuntakampanja, jonka oppilaitokset voivat tilata omalle henkilöstölleen.

Tavoite

Kampanjan tavoitteena on kannustaa henkilöstöä lisäämään arkiaktiivisuutta ja saamaan liikunnasta hyötyä niin terveyteen, hyvään fiilikseen kuin yhteishenkeenkin.

Ajankohta

Kampanja voidaan toteuttaa kevätlukukauden aikana koska tahansa ja minkä mittaisena vaan. Kampanjan tilaus tulisi kuitenkin tehdä viimeistään kaksi viikkoa ennen aloitusta. 

Toteutus

Tilauskampanja voidaan toteuttaa jonkin yksittäisen liikuntalajin teemakampanjana tai siinä voidaan seurata kaikkeen liikuntaan käytettyä aikaa, lajiin katsomatta. 

Kampanjassa kerätään liikuntasuorituksia tiimeinä, jotka voivat olla esimerkiksi yksikkökohtaisia. Tiimissä tulee olla vähintään neljä jäsentä, ylärajaa ei ole. Jokainen osallistuja merkitsee oman liikuntasuorituksensa oppilaitoksen kampanjasivustolle. Samalla voi myös seurata, tuleeko liikuntaa riittävästi ja ovatko omat liikuntatottumukset riittävän monipuolisia. Lisäintoa liikkumiseen saa seuraamalla tiimien välistä kisaa, jossa vertaillaan tiimien liikkumiseen käytetyn ajan keskiarvoa. Kampanjan päätyttyä ykköseksi selviää joukkue, jonka jäsenet ovat keskimäärin liikkuneet eniten.

Sisältö ja hinnasto

Tilaukseen sisältyy oppilaitoksen oma kampanjasivu, valmista markkinointimateriaalia, liikuntatottumuskysely osallistujille sekä tuloskooste tilaajalle.

Kampanjat hinnoitellaan oppilaitoksen henkilöstömäärän mukaan:

  • alle 100 hlöä: 250 e / kampanja
  • 100–400 hlöä: 450 e / kampanja
  • yli 400 hlöä: 650 e / kampanja

Lisätiedot ja tilaukset

verkostokoordinaattori Tiina Hasari,
tiina.hasari@sakury.net, puh. 040 590 6607