SAKU ry:n tapahtumat ovat julkisia ja tapahtumissa valokuvataan. Valokuvia saatetaan käyttää SAKU ry:n markkinoinnissa ja tiedotuksessa. Lisää kuvia löytyy Flickr.comista
Kevään kohokohta on ehdottomasti SAKUsports-harrasteliikuntatapahtuma! Lajeissa on mukana uutuuksia, tuttuja lajeja uusissa kuosissa ja klassikkolajeja! Nauti liikkeestä ja tutustu opiskelijoihin eri puolilla Suomea! Mistä on ollut kyse aiempina vuosina?
SAKUsports 2015 -video
SAKUsports on liikuntatapahtuma, jossa pääosa on liikkumisella ja yhdessä tekemisellä! Tapahtuma antaa osallistujille mahdollisuuden tutustua uusiin lajeihin ja höntsätä tutuissakin lajeissa rennossa porukassa. Tutoreille tapahtuma antaa käytännön vinkkejä oman oppilaitoksen harrastetoiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen. Meno on opiskelijoiden näköistä, kun tapahtuman suunnittelussa päävastuu on liikuntaneuvojaopiskelijoilla.
Lajikattauksessa pyritään tarjoamaan uutta, uudistettua, parhaita klassikkolajeja ja yhteiseen tekemiseen innostavia lajeja. Useana vuonna suosituin laji on ollut sumopaini ja muita suursuosikkeja ovat olleet esimerkiksi kuplafutis, parkour, beach volley ja erilaiset tanssitunnit.
Katso tästä SAKUsports 2017 -ohjelma
30 vrk tai aikaisemmin, peruutus veloitukseton 29-21 vrk ennen tilaisuutta 50 % ilm.maksusta 20-15 vrk ennen tilaisuutta 75 % ilm.maksusta 14-0 vrk ennen tilaisuutta 100 % ilm.maksusta
SAKUsports-tapahtumapassi sisältää:
Lisäpalvelut:
ILMOITTAUTUMISET suoraan sähköpostilla osoitteeseen miia.uskalinmaki@sakury.net "ILMO" ei toimi tässä tapahtumassa.
Ilmoittautumisjärjestelmään pääset klikkaamalla tästä.
Ilmoittautumisjärjestelmän etusivulta kuka tahansa voi nähdä tulevien tapahtumien lajeihin ilmoittautuneet henkilöt ja heidän edustamansa oppilaitoksen.
Tapahtuma antaa osallistujille mahdollisuuden tutustua uusiin lajeihin ja höntsätä tutuissakin lajeissa rennossa porukassa. Tutoreille tapahtuma antaa vinkkejä oman oppilaitoksen harrastetoiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen. Meno on opiskelijoiden näköistä, kun tapahtuman suunnittelussa päävastuu on liikuntaneuvojaopiskelijoilla. Ohjelma valmistuu syksyn 2017 aikana.
SAKUsportsin yhteydessä pelataan myös erityisopiskelijoiden salibandyn lopputurnaus ja SAKU-sählyn lopputurnaukset
SAKU ry:n toimisto, Miia Uskalinmäki puh. 040 767 2799, miia.uskalinmaki@sakury.net