Opiskelijoille suunnattu virtuaalikahvila tiistaina 19.3.2024 klo 9.15-10.15.
Kahvilassa SAKU ry:stä Elisa Brusila esittelee opiskelijoiden liikuntakampanjan, joka liikuttaa opiskelijoita huhtikuun ajan. Kahvilassa kerrotaan kuinka kampanjaan pääsee mukaan ja millä eri tavoin oppilaitokset ovat toteuttaneet kampanjaa aiempina vuosina.
Liikevirtaa kampanjan ajatuksena on parantaa omaa hyvinvointia liikkumisen valintoja tekemällä ja samalla vihreää kädenjälkeä kasvattaen.
Vihreä kädenjälki on positiivinen vastakohta ekologiselle jalanjäljelle. Jalanjälki keskittyy mittaamaan luonnonvarojen kulutusta eli sitä haittaa, jota toiminnallamme aiheutamme ympäristöllemme, kun taas kädenjälki lähestyy asiaa positiivisen kautta. Sen tavoitteena on innostaa ihmisiä mukaan tekemään hyviä asioita, joiden avulla voimme parantaa omaa, yhteisömme sekä maapallon hyvinvointia.
Liikevirtaa on maksuton kampanja, johon oppilaitokset voivat lähteä mukaan ja luoda siitä oman näköisensä. Tehdään yhdessä hyvää!
KAMPANJAN VOI OPPILAITOKSESSA TOTEUTTAA:
- erilaisina teemapäivinä nostamalla vihreä kädenjäljen teemoja esille
ja/tai
- lähtemällä mukaan valtakunnalliseen 3 viikon liikuntahaasteeseen