Ohjelmassa mm.
Välittävä kohtaaminen ja yhteisöllisyyden rakentaminen oppilaitoksissa
Kaisa Vuorinen, FT, erityisopettaja, työnohjaaja Helsingin yliopisto CEO & Founder, Positive Learning Oy
Nuorikin on osa perhettä - Nuorten ajatuksia läheisyhteistyöstä
Triangeli- nuorilähtöisesti oppilaitosten perheyhteistyötä kehittämässä -hanke
Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenia
Tukea elämän tuunaamiseen – aikaa yksilölliseen kohtaamiseen
johtava asinatuntija Pekka Tiitinen, Opetushallitus
Someilmiöiden syövereissä – Millaista tukea nuoret kaipaavat aikuisilta somen käyttöönsä
Digitaalisen nuorisotyön asiantuntija Noora Lambert, Mannerheimin lastensuojeluliitto
Terveydentilavaatimukset muuttuivat Sora-tutkinnoissa
Opetushallituksen puheenvuoro
Työpajat
1. Yhteisöllisyyttä liikkuen
Pajan kuvaus: Yhteenkuuluvuuden tunne on yksi ihmisen psykologisista perustarpeista ja sillä on useita suotuisia vaikutuksia hyvinvointiin sekä opiskelukykyyn. Tarve yhteisöllisyyttä lisäävälle toiminnalle oppilaitoksissa on suuri. Yhä useampi opiskelija kokee yksinäisyyden ja yhteenkuulumattomuuden tunnetta. Työpajassa perehdytään siihen, miten yhteisöllisyyttä voidaan edistää oppilaitoksissa toiminnallisuuden ja liikkumisen keinoin. Työpajassa avataan, mitä yhteisöllisyyden ja liikkumisen yhteyksistä tutkitusti tiedetään sekä esitellään Mieli liikkeelle -projektin toteuttaman valtakunnallisen selvityksen tuloksia, jossa käsitellään opiskelijoiden kokemuksia aiheesta. Miten yhteisöllisyyttä voisi edistää teidän oppilaitoksessanne? Ideoidaan yhdessä lisää.
www.jamk/mieliliikkeelle.fi
Pajan pitäjät:
Saara Koskinen, projektipäällikkö, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Likes, Mieli liikkeelle -hanke
Essi Nirhamo, asiantuntija, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Likes, Mieli liikkeelle -hanke
2. "Läheisyhteistyön supersankarit" -työpaja
Pajan kuvaus: Tervetuloa toiminnallisen iloittelun kautta pohtimaan, mikä on tärkeintä, kun rakennetaan vuorovaikutusta nuoren läheisten kanssa. Miten läheisyhteistyön sankareita synnytetään? Mitä erikoiskykyjä heillä olisi hyvä olla? Missä he toimivat ja mikä heitä ravitsee? Millaisia uhkia on näköpiirissä ja miten ne selätetään? Miten löydetään kadonneet läheiset? Vuorovaikutteinen paja innostaa jakamaan ja ideoimaan - työhyvinvoinnillista ulottuvuutta unohtamatta!
Pajan pitäjät: Helinä Juurinen, TKI-asiantuntija, Juvenia, Xamk ja Hanna Laitinen, nuorisotoiminnan koordinaattorli MLL Järvi-Suomen piiri
Triangeli- nuorilähtöisesti oppilaitosten perheyhteistyötä kehittämässä -hanke, Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenia
3. Opiskeluhuoltopalvelut yhteistyökumppanina opiskelijan hyvinvointia tukemassa
Pajan kuvaus: Kun huoli opiskelijasta herää, miten opettaja voi toimia? Tunnetko opiskeluhuoltopalvelujen työn periaatteet, sisällöt ja työmuodot? Työpajan teemana opiskeluhuoltopalvelut ja niiden rooli ja merkitys yhteistyökumppanina.
Pajan pitäjät: kehittämispäällikkö Johanna Jahnukainen ja kehittämispäällikkö Taina Huurre, THL
4. Välineitä päihdekeskusteluihin ja elämäntapamuutoksen suunnitteluun
Pajan kuvaus: Tervetuloa pajaan tutustumaan materiaaleihin ja keskustelemaan niiden käytöstä yhdessä:
-Alkoholi kuvina -kortit keskustelun virittäjänä ryhmä- ja yksilötyössä (osallistujat saavat kortit omaan käyttöönsä)
-Nelikenttälomake tukena päihteidenkäytön hyötyjen ja haittojen itsearvioinnissa
-Muutossuunnitelma -materiaali apuna opiskelijan elämäntapamuutoksen suunnittelussa.
Pajan pitäjä: ehkäisevän päihdetyön asiantuntija Mika Piipponen, EHYT ry
5. SAKU ry 75 vuotta liikuntaa, kulttuuria ja hyvinvointia – toiminnallinen työpaja