UUTISET | 9.5.2025

SAKU ry:n stipendinsaajat on valittu

Etusivu 9 Uutiset 9 SAKU ry:n stipendinsaajat on valittu
SAKU ry jakaa vuosittain juhlavuosirahastostaan stipendejä SAKU-toimintaan osallistuneille ja harrastuksissaan aktiivisille ammattiin opiskeleville. Tänä keväänä stipendit myönnettiin kahdeksalle opiskelijalle.ereelle 13.–14. toukokuuta huikeat yli 400 osallistujaa ja yli 100 toimitsijaa, joista suuri osa oli opintoja suorittavia opiskelijoita.

Stipendinsaajat 2025

Emir Elvinen, Stadin AO
Emir Elvinen on osallistunut menestyksekkäästi SAKUstars-kisoihin Kurikassa ja Ikaalisissa. SAKU-joukkueessa Emir toimi hengennostattajana ja innoittajana. Koko opintojen ajan Emir on toiminut myös tutorina.

Juho Hentilä, Kainuun ammattiopisto
Juho Hentilä on osallistunut menestyksekkäästi SAKUstars-kisoihin Ikaalisissa ja Joensuussa. Kisareissuilla hän on ollut ryhmän sielu, jonka empatiataidot ovat luoneet ryhmään turvallisuuden tunnetta. Motivaatio ja hyvä asenne näkyvät Juhon tekemisessä.

Sina Karimi, Stadin AO
Sina Karimi on osallistunut SAKUstars-kisojen ryhmätanssiin ja talenttiin Kurikan ja Ikaalisten kisoissa. Sinan ansioita ovat ystävällisyys, toisten huomioonottaminen, luovuus ja tanssitaidot. SAKU-joukkueessa hän toimi fiilistä luoden ja ryhmähenkeä kohottaen.

Sisu Laaksonen, Ammattiopisto Spesia
Sisu Laaksonen on osallistunut koulun järjestämään salibandyturnaukseen sekä edustanut oppilaitosta Joensuun SAKUstars-kisoissa. Opintojen aikana Sisusta on kuoriutunut toiset huomioonottava ja ympärilleen positiivista energiaa levittävä opiskelija.

Vili Pahlman, Keuda
Vili Pahlman on osallistunut SAKUstars-kisojen rap-sarjaan Ikaalisissa ja Joensuussa. Ikaalisten kisat sisuunnuttivat hänet tekemiseen niin, että tänä vuonna Vili palkittiin kultamitalilla. Opiskelijaryhmässään hän on valopilkku ja hyvän hengen luoja.

Jenna Salo, SASKY
Jenna Salo on toiminut koko opintojensa ajan aktiivisesti tutorina. Hän on osallistunut Amistamo-tapahtumiin, tutorkoulutuksiin sekä Hyvinvointivirtaa-viikon ja Ikaalisten SAKUstars-kisojen iltajuhlan järjestämiseen. Aktiivinen osallistuminen tutortoimintaan on lisännyt sekä osallistuvuutta opintoihin että uskallusta tarttua asioihin.

Oliver Vinkki, JEDU
Oliver Vinkki on osallistunut SAKU ry:n liikunnan kilpailutoimintaan kolmen opiskeluvuotensa ajan. Lajivalikoimassa on ollut mukana esimerkiksi salibandyä, jalkapalloa ja koripalloa. Oliver on aktiivinen osallistuja, joka saa muutkin mukaan liikkumaan.

Elliida Väisänen, Kainuun ammattiopisto
Elliida Väisänen on osallistunut Ikaalisissa ja Joensuussa SAKUstars-kisoihin, joissa hänen vahvuutensa ovat päässeet hyvin esille. Opintojen aikana hän on osallistunut aktiivisesti kaikkiin kasvatus/ohjausalan tapahtumiin ja saanut myös opiskelukavereitaan osallistumaan.

Lisää uutisia