Liiton käytännön toimintaa pyöritetään SAKU ry:n Tampereella sijaitsevasta toimistosta käsin. Toimistossa työskentelevät koulutuskoordinaattori Elisa Brusila, verkostokoordinaattori Tiina Hasari (vanhempainvapaalla), verkostokoordinaattori Tiia Kaijalainen, kehittämispäällikkö Maria Käkelä, järjestösihteeri Terhi Lehmussaari, tiedottaja Sari Mantila-Savolainen, toiminnanjohtaja Saija Sippola sekä liikuntakoordinaattori Miia Uskalinmäki. Ota yhteyttä!
Liiton ylintä päätösvaltaa käyttää jäsenten valtuuttamista kokousedustajista koostuva liiton varsinainen kokous kerran vuodessa (loka-marraskuussa). Kokouksessa valitaan SAKU ry:n hallitus, joka työskentelee liiton toimeenpanevana elimenä. Hallitus myös nimeää kehittämisryhmät, jotka suunnittelevat ja kehittävät järjestön toimintaa.
Kehittämisryhmät suunnittelevat ja kehittävät järjestön toimintaa. Käytössä on seuraava ryhmäjako: opiskelijoiden kulttuuritoiminta, liikunnan kilpailutoiminta, hyvinvoiva amis ja viestintä. Kehittämisryhmiin valitaan jäsenet koulutuksen järjestäjien esitysten perusteella. Jäsenten toimikausi on neljä vuotta. Tutustu kehittämisryhmien toimintasääntöön.