
Lajivipinää, innostumisia ja onnistumisia
-Peleissä on ollut tosi hyvä ja rento tunnelma. Täällä on mukava nähdä työkavereita ja verkostoitua muualta tulleiden kanssa.
-Lähdimme padeliin ensi kertaa mukaan, kun Henna oli sitä mieltä, että nämä ovat hyviä tapahtumia. Padelissa hävittiin, joten täältä oli lähdettävä hakemaan revanssia, kertoo kisatavoitteistaan Keudan Janne Suominen.
Kisainnostajakin saadaan keskusteluun paikalle, kun WinNovan Henna Mannila liittyy hyvätuuliseen joukkoon. Lupauksia tuli lunastettavaksi, kun WinNovalta luvattiin Tampereen Syyskisoihin kasata pesisjoukkue kentälle.
-Kun ihmiset innostuvat lajeista, niin silloin niitä aletaan harrastaa läpi vuoden. Pieni innostuksen siemen houkuttelee tulemaan ensi vuonnakin ja edistämään omaa hyvinvointia myös kisojen välillä, muistuttaa Henna Mannila.
Kainuu uusi mestaruutensa
Isoimman porukan osallistujia keräsi sähly, jossa pelattiin sekajoukkueiden A- ja B-sarja. A-sarja pelattiin yksinkertaisena sarjana, joka huipentui viime vuoden kahden parhaan joukkueen kohtaamiseen. Alkuasetelma oli ennen peliä selvä; tasapelillä mestaruusmitalit ojennettaisiin jälleen Kainuun ammattiopiston pelaajille ja voitolla mestaruus olisi Oulun seudun ammattiopiston joukkueen.
Pelistä muodostui jännitysnäytelmä. Ensimmäisen erän jälkeen oululaiset johtivat 2–0. Toisessa erässä oululaiset onnistuivat maalinteossa vielä kertaalleen, mutta voiton avaimia piti käsissään KAO:n Anssi Sirviö, joka upotti pallon kolme kertaa oululaisten maaliin. Mestaruus oli KAO:lle ainakin kolmas peräkkäinen, vaikka oululaiset heittivätkin pilke silmäkulmassa, että kolmannen sijaan olisi mukavampi puhua Kainuun viimeisestä mestaruudesta. A-sarjan pronssin nappasi itselleen Gradia.
Onnistuminen ruokkii itseluottamusta
Myös B-sarjan finaalissa nähtiin jännittävät finaalipelit. Kpedun Avalanche vei sarjan mestaruuden Ammattiopisto Luovia vastaan luvuin 6–4. Pronssille sarjassa sijoittui Omnia. Luovin joukkoja sarjassa johti Ville Mänty, joka keräsi joukkueeltaan huikeat kehut iltajuhlan Ilmianna kaverisi -boksiin.
”Sä oot joukkueen sydän ja liima, joka pitää porukan kasassa. Sun sinnikkyys, organisaatiotaidot ja loputon tsemppi on tehnyt tästä jengistä sen, mitä se tänä päivänä on.”
-Tosi kiva on ollut pelata hyviä porukoita vastaan. Tunnelma on ollut enimmäkseen rempseä ja iloinen. Välillä joku ratkaisu on saattanut jotain hiertää, mutta se kuuluu urheiluun. Hyvät fiilikset turnauksesta on kaikkineen jäänyt, tiivistää turnaustunnelmia Ville Mänty.
Luovi on valtakunnallinen oppilaitos, mutta tällä kertaa joukkue kasattiin Oulun toimipisteeltä. Luovin pelipaidan turnaukseen puki SAKU-kisoihin neljä ensikertalaista. Uusia kasvoja näki kisoissa lajissa kuin lajissa, kun kisoissa oli 36 ensimmäisiin kisoihinsa osallistuvaa.
-Joukkueessa oli loukkaantumisia, joten olimme liikkeellä vähän kapeammalla porukalla. Ensikertalaiset antoivat peleissä kaikkensa ja kehittymistä tapahtui koko turnauksen ajan. Kun joukkueelle tuli onnistumisia, niin itseluottamuskin kasvoi, kiittelee Ville Mänty.
-Näillä tapahtumilla on ihan äärimmäisen iso merkitys. Nämä ovat matalan kynnyksen tapahtumia, joihin ei niin himoliikkujatkin voivat lähteä rohkeasti mukaan. Iso kiitos omalle työnantajalle, että saamme näihin tapahtumiin osallistua.
Iso joukko ensikertalaisia
Kalajoki tarjosi Talvikisoille mainiot puitteet. Vaikka lajeja oli monta, niin moneen lajiin osallistumisen mahdollistavaan aikatauluun oltiin tyytyväisiä. Kisafiilistä nostivat myös hieno 230 osallistujan kokonaismäärä sekä iso joukko ensikertalaisia.
Liikkumista hyvällä sykkeellä riitti, kun pelit pyörähtivät viimeistään yhdeksältä käyntiin ja pelejä riitti pitkälle iltapäivän puolelle. Siihen voidaan mausteeksi lisätä kiiruhtamiset uima-altaalle, keilahalliin, sulkapallokentälle tai hiihtoladulle. Parasta ovat oman työporukan ja muiden kollegojen kohtaamiset. Liikkumisen ja kohtaamisten miksauksella luodaan uusia, onnistuneita kisoja.
-Olimme Syyskisoissa ensimmäisissä SAKU-kisoissamme. Kokkolassa oli niin hyvä boogie, että lähdettiin heti uudelleen mukaan! Ja uusia työkavereita saimme tännekin houkuteltua, kertovat Katariina Kuronen ja Noora Parviainen.
Lisää uutisia












SAKU ry järjestää ammatillisen koulutuksen henkilöstölle yhteisöllisiä tapahtumia toiminta- ja työkykyisyyden edistämiseksi. Kohtaamisissa ja koulutuksissa opitaan uutta, laajennetaan näkökulmia ja yhteistä osaamista sekä verkostoidutaan.
Henkilöstön liikuntatapahtumat ja -kampanjat edistävät toiminta- ja työkykyisyyttä, tuottavat liikunnan iloa ja mahdollistavat kollegakohtaamisia sekä sopivia liikuntahaasteita niin uusille, entisille kuin nykyisillekin mestareille. SAKU-henkeä unohtamatta!
Henkilöstön toiveesta on perustettu SAKUstars-kilpailuihin myös henkilöstösarja. Tässä sarjassa vuosittain vaihtuvaa teemaa pääsee ilmaisemaan kirjoittamalla, kuvaamalla tai videoimalla toteutuksen. Kulttuuri kuuluu kaikille!
Verkostot ovat toimintamme kivijalka, niissä jaetaan ideoita ja osaamista. Yhteyshenkilöt ja kehittämisryhmät ovat SAKU-toiminnan sanansaattajia. Toiminnan eri osa-alueille on omat monipuoliset verkostonsa, ja hyvinvointiverkosto kokoaa yhteistyöhön myös hyvinvoinnin asiantuntijajärjestöt.
Suosituilla Opiskeluhyvinvoinnin kehittämispäivillä yhdistyvät oppilaitoksissa tehty hyvinvointityö ja monialaiset toimijat. Räätälöityjä koulutuksia ja valmennuksia järjestämme esimerkiksi yhteyshenkilöille sekä työkykypassimentoreille.
Tervetuloa SAKU ry:n sivuille. Etusivulta löydät tuoreimmat uutiset, tietoa tulevista tapahtumista sekä Sakumaista-blogin.
Ajankohtaiset uutiset ja tuoreimmat kuulumiset, sekä avoinna olevat ilmoittatumiset!
Sakumaista-blogissa SAKU ry:n toimiston porukka ja aktiiviset sakulaiset kertovat ajatuksiaan liikunnasta, kulttuurista ja työstä hyvinvoinnin edistämiseksi. Ja joskus jostain ihan muusta.
Tuoreimmat tapahtumat. Kaikki tapahtumat löydät myös tapahtumakalenterista.
Kulttuuri kuuluu kaikille! SAKUstars-toiminnan tavoitteena on tukea ammattiin opiskelevia kulttuuriharrastuksissa. Toiminnassa on mukana kaikki, mikä kulttuuriin kuuluu.
SAKUstars-tapahtuma on valtakunnallinen kulttuurikilpailu ammattiin opiskeleville. Toiminta kattaa laajasti kulttuurin eri osa-alueet ja tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia osallistumiseen.
Paikallisen SAKUstars-toiminnan tavoitteena on mahdollistaa kulttuurikokemukset myös niille opiskelijoille, jotka eivät syystä tai toisesta halua tai voi osallistua valtakunnalliseen tapahtumaan.
Liikuntatoiminnan tavoitteena on tukea liikunnallisen elämäntavan oppimista. Tarjoamme monipuolisesti toimintaa erilaisille opiskelijoille: istumisen vähentämisestä palloilusarjoihin, paikallisista virikkeistä valtakunnallisiin tapahtumiin asti.
SAKUgames on kaksipäivänen liikuntafestivaali, joka kokoaa joka toukokuu ammattiin opiskelevia liikkumaan sekä nauttimaan yhdessäolosta ja elämyksistä. Tapahtuma sopii kaikenlaisille liikkujille, sillä melkein joka lajissa voi tehdä valinnan kilpa- ja harrastesarjan välillä.
Opiskelijoiden liikuntatoiminta tarjoaa jokaiselle jotakin: Palloilusarjat koukuttavat joukkuepeleistä innostuneet. Kotiratakisoihin voi osallistua matalalla kynnyksellä kotipaikkakunnalla. E-urheilu yhdistää pelimaailmasta kiinnostuneet opiskelijat.
Liikevirtaa-kampanja lisää yhteisöllisyyttä liikunnan ja vihreiden tekojen avulla. Kampanjan ideana on vahvistaa hyvinvointia ja kasvattaa vihreää kädenjälkeä liikunnallisilla valinnoilla.
Liikkuva amis -toiminta tukee ammatillisia oppilaitoksia liikettä lisäävän toimintakulttuurin luomisessa. Yhteistyöverkoston materiaalit tarjoavat ideoita, toimintamalleja ja työkaluja liikunnallisemman oppimisympäristön rakentamiseen.
Opiskelijat ovat SAKU-toiminnassa sekä osallistujia että aktiivisia toiminnan järjestäjiä. Oppilaitoksen yhteisöllisyyttä tukemalla sitoutetaan opiskelijoita opintoihin ja oppilaitokseen.
Hyvinvointivirtaa on ammatillisen koulutuksen oma teemaviikko, jonka aikana oppilaitoksissa nostetaan hyvinvoinnin, turvallisuuden ja viihtyvyyden teemoja toiminnallisesti ja yhdessä tehden esille. Teemaviikko järjestetään vuosittain viikolla 40.
SAKU ry:n tutorkoulutukset antavat tutoreille valmiuksia järjestää erilaisia tapahtumia ja olla mukana oppilaitoksen yhteisöllisyyden ja harrastustoiminnan kehittämisessä.
Amistamossa luodaan, testataan ja jaetaan uusia ideoita ja valmiita toimintamalleja opiskelijoiden ryhmäyttämis- ja liikuntapäiviin sekä harrastetoimintaan. Amistamo on suunnattu tutoreille, tutoreiksi aikoville sekä opiskelijakuntien jäsenille.
SAKU ry:n työkalut ja toiminta tukevat opiskelijoita kestävään ammattitaitoon liittyvän osaamisen hankkimisessa.
Ammattiosaajan työkykypassilla vaikutetaan opiskelijoiden hyvinvointikäyttäytymiseen. Samalla vahvistetaan tietoja, taitoja ja motivaatiota hyvinvoinnin ja työkyvyn ylläpitämiseen osana elämäntapaa.
Opiskelijoiden virtuaalikahviloissa nostetaan pohdittavaksi moninaisia, ajankohtaisia ja kiinnostavia hyvinvoinnin teemoja.