Sakumaista

KIRJOITTAJA
Saija Sippola
toiminnanjohtaja, SAKU ry
Saijalla on SAKU ry:ssä jo yli 20 vuoden työkokemus, mutta monipuoliset toiminnan sisällöt, alati muutoksessa oleva toimintaympäristö ja ihmiset, joiden kanssa työtä tehdään, tuottavat edelleen iloa ja innostusta työhön. SAKU ry:n kisatapahtumissa Saijan näkee osallistujan roolissa vuosittain ainakin padelissa.
Jäätävä paketti
SAKU ry:n hallituksen kokouksessa tammikuussa keskusteltiin siitä, mitä opetus- ja kulttuuriministeriön uudet linjaukset ammatillisen koulutuksen kehittämisestä tarkoittavat SAKU ry:n näkökulmasta.
Kymmenen valtakunnallisen tavoitteen ensimmäisenä kohtana nimittäin lukee: ”Ammatillisen koulutuksen tavoitteena ovat hyvinvoivat ja toimintakykyiset opiskelijat, joista koulutetaan osaavia ammattilaisia ja aktiivisia yhteiskunnan jäseniä. Ammattitaito ja sivistys sekä toimintakyky ovat työllistymisen edellytyksiä opintojen jälkeen ja luovat edellytyksiä osaamisen kehittämiselle heti opintojen jälkeen ja koko työuran ajan. Ammatillinen koulutus tukee liikunnallista elämäntapaa.”
Oli ilahduttavaa nähdä, miten merkittävään rooliin opiskelijoiden hyvinvoinnin tukeminen tavoitteissa nousee ja miten laajasti hyvinvointiin liittyviä teemoja käsitellään: Toimintakyvyn ja ammattitaidon rinnalle nostetaan sivistys. Ammattiin opiskelevien halutaan olevan paitsi tulevaisuuden työntekijöitä niin myös aktiivisia yhteiskunnan jäseniä. Lisäksi selkeästi linjataan, että ammatillisen koulutuksen tehtävänä on tukea myös opiskelijoiden liikunnallista elämäntapaa.
SAKU ry:n hallitus totesi keskusteluissaan, että SAKU ry:n palvelut tukevat linjausten ykköskohtaa monipuolisesti ja konkreettisesti. Toimiston tehtäväksi tuli koota palvelut muotoon, joka tekee niiden hyödyntämisen oppilaitoksille helpoksi sekä kirjallisissa suunnitelmissa että käytännön elämässä.
Pitkä lista palveluita
Teimme työtä käskettyä. Liikunnallisen elämäntavan tukimuodot oli helppo listata: Liikkuva amis -toiminta, Liikevirtaa-kampanja, kotiratakisat sekä valtakunnalliset liikuntatapahtumat ja palloilusarjat kannustavat vuosittain liikunnan pariin niin aktiivisia liikkujia kuin liikunnallisesti passiivisempia opiskelijoita.
SAKUstars-kulttuurikilpailut tukevat opiskelijoiden sivistystä ja aktiivista osallistumista sekä työelämässä tarvittavien taitojen oppimista. AmisTekeeHyvää-tempaukset nivoutuvat hyvin ammatillisiin opintoihin ja auttavat näkemään, miten jokainen voi vaikuttaa oman elinympäristöönsä ja yhteiskuntaan. Tutorkoulutukset, Hyvinvointivirtaa-teemaviikko ja muiden SAKU-tapahtumien järjestäminen tukevat yhteisöllisyyden rakentamista ja aktiivisiksi yhteiskunnan jäseniksi kasvamista.
Kaikki SAKU ry:n opiskelijatoiminta tukee tietysti opiskelijoiden työ- ja toimintakykyä. Täsmätuotteiksi tähän tavoitteeseen nimesimme Ammattiosaajan työkykypassin ja virtuaalikahvilat.
Kun tukimateriaalin ensimmäinen versio oli valmis, oli aika pyytää siihen SAKU ry:n puheenjohtajan Antti Lahden kommentit ja kehittämisideat. Antti selaili materiaalia ja tiivisti ajatuksensa napakasti: ”onhan tämä ihan jäätävä paketti”.
No niinpä, päivittäin SAKU-toiminnan parissa työskennellessä oma kokonaiskuva ehkä hämärtyy. Yritämme tuottaa jäsenistölle paljon palveluita, jotta niistä löytyisi taatusti jokaiselle jotain. Jotkut oppilaitokset haluavat olla mukana valtakunnallisissa tapahtumissa, toiset painottavat oppilaitoksen sisällä tapahtuvaa toimintaa. Molempia palvelumuotoja tarvitaan! Liikunnan osalta halutaan tarjota sopivan kynnyksen toimintaa niin aktiivisille liikunnan harrastajille kuin passiivisille liikkujillekin. Hyvinvoinnin edistämisen näemme kokonaisuutena, joka sekä tukee opintoja että parhaimmillaan on osa opintoja – siksi olemme viime aikoina keskittyneet paljon SAKU-toiminnan opinnollistamisen mahdollisuuksiin.
Palveluiden kokoaminen ammatillisen koulutuksen tavoitteiden näkökulmasta oli mielenkiintoinen ja omiakin silmiä avaava tehtävä. Jäätävä paketti on nyt yksissä kansissa koulutuksen järjestäjien hyödynnettävissä. Tukimateriaalin nimeksi tuli kuivan asiallisesti ”SAKU ry koulutuksen järjestäjien hyvinvointityön tukena”. Ehkä olisi pitänyt olla rohkeampi ja laittaa nimeksi Jäätävä paketti. Sellainen rohkea palvelulupaus jäisi taatusti mieleen, eikä kukaan taatusti jättäisi niin houkuttelevaa materiaalia hyödyntämättä.
Eli olkaa hyvät, jäätävä paketti on kaikkien SAKU ry:n jäsenten hyödynnettävissä!
Lisää blogikirjoituksia
Yhteisöllisyys syntyy pienistä teoista
SakumaistaKIRJOITTAJAyhteisöpadagogi, ammatillinen opettajaSuomen Diakoniaopisto Sina Silventoinen on rohkea oman tien kulkija, yhteisöpedagogi ja ammatillinen opettaja, joka kiinnostuu yksilön hyvinvoinnista osana yhteisöjä ja rakastaa tanssia kesäsateessa paljain...
Yhteisöllisyys rakentuu kohtaamisissa
SakumaistaKIRJOITTAJAohjelmasisällön asiantuntijaHelsinki/Missio Panu on nuorisotyöstä, yhteisöjen rakentamisesta ja pedagogiikasta innostunut kasvatustieteilijä ja sosionomi. School to Belong -ohjelman ohella Panu työskentelee myös HelsinkiMission matalan kynnyksen...
Ruokarauhaa?
SakumaistaKIRJOITTAJAruokakasvatuksen asiantuntija, Ruokakasvatusyhdistys Ruukku ry Saila kiertää työssään kohtaamassa eri-ikäisiä lapsia ja nuoria kouluissa ja oppilaitoksissa sekä kouluttaa ammattilaisia ruokakasvatuksen kysymyksissä. Pääsanomana on levittää...





SAKU ry järjestää ammatillisen koulutuksen henkilöstölle yhteisöllisiä tapahtumia toiminta- ja työkykyisyyden edistämiseksi. Kohtaamisissa ja koulutuksissa opitaan uutta, laajennetaan näkökulmia ja yhteistä osaamista sekä verkostoidutaan.
Henkilöstön liikuntatapahtumat ja -kampanjat edistävät toiminta- ja työkykyisyyttä, tuottavat liikunnan iloa ja mahdollistavat kollegakohtaamisia sekä sopivia liikuntahaasteita niin uusille, entisille kuin nykyisillekin mestareille. SAKU-henkeä unohtamatta!
Henkilöstön toiveesta on perustettu SAKUstars-kilpailuihin myös henkilöstösarja. Tässä sarjassa vuosittain vaihtuvaa teemaa pääsee ilmaisemaan kirjoittamalla, kuvaamalla tai videoimalla toteutuksen. Kulttuuri kuuluu kaikille!
Verkostot ovat toimintamme kivijalka, niissä jaetaan ideoita ja osaamista. Yhteyshenkilöt ja kehittämisryhmät ovat SAKU-toiminnan sanansaattajia. Toiminnan eri osa-alueille on omat monipuoliset verkostonsa, ja hyvinvointiverkosto kokoaa yhteistyöhön myös hyvinvoinnin asiantuntijajärjestöt.
Suosituilla Opiskeluhyvinvoinnin kehittämispäivillä yhdistyvät oppilaitoksissa tehty hyvinvointityö ja monialaiset toimijat. Räätälöityjä koulutuksia ja valmennuksia järjestämme esimerkiksi yhteyshenkilöille sekä työkykypassimentoreille.
Tervetuloa SAKU ry:n sivuille. Etusivulta löydät tuoreimmat uutiset, tietoa tulevista tapahtumista sekä Sakumaista-blogin.
Ajankohtaiset uutiset ja tuoreimmat kuulumiset, sekä avoinna olevat ilmoittatumiset!
Sakumaista-blogissa SAKU ry:n toimiston porukka ja aktiiviset sakulaiset kertovat ajatuksiaan liikunnasta, kulttuurista ja työstä hyvinvoinnin edistämiseksi. Ja joskus jostain ihan muusta.
Tuoreimmat tapahtumat. Kaikki tapahtumat löydät myös tapahtumakalenterista.
Kulttuuri kuuluu kaikille! SAKUstars-toiminnan tavoitteena on tukea ammattiin opiskelevia kulttuuriharrastuksissa. Toiminnassa on mukana kaikki, mikä kulttuuriin kuuluu.
SAKUstars-tapahtuma on valtakunnallinen kulttuurikilpailu ammattiin opiskeleville. Toiminta kattaa laajasti kulttuurin eri osa-alueet ja tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia osallistumiseen.
Paikallisen SAKUstars-toiminnan tavoitteena on mahdollistaa kulttuurikokemukset myös niille opiskelijoille, jotka eivät syystä tai toisesta halua tai voi osallistua valtakunnalliseen tapahtumaan.
Liikuntatoiminnan tavoitteena on tukea liikunnallisen elämäntavan oppimista. Tarjoamme monipuolisesti toimintaa erilaisille opiskelijoille: istumisen vähentämisestä palloilusarjoihin, paikallisista virikkeistä valtakunnallisiin tapahtumiin asti.
SAKUgames on kaksipäivänen liikuntafestivaali, joka kokoaa joka toukokuu ammattiin opiskelevia liikkumaan sekä nauttimaan yhdessäolosta ja elämyksistä. Tapahtuma sopii kaikenlaisille liikkujille, sillä melkein joka lajissa voi tehdä valinnan kilpa- ja harrastesarjan välillä.
Opiskelijoiden liikuntatoiminta tarjoaa jokaiselle jotakin: Palloilusarjat koukuttavat joukkuepeleistä innostuneet. Kotiratakisoihin voi osallistua matalalla kynnyksellä kotipaikkakunnalla. E-urheilu yhdistää pelimaailmasta kiinnostuneet opiskelijat.
Liikevirtaa-kampanja lisää yhteisöllisyyttä liikunnan ja vihreiden tekojen avulla. Kampanjan ideana on vahvistaa hyvinvointia ja kasvattaa vihreää kädenjälkeä liikunnallisilla valinnoilla.
Liikkuva amis -toiminta tukee ammatillisia oppilaitoksia liikettä lisäävän toimintakulttuurin luomisessa. Yhteistyöverkoston materiaalit tarjoavat ideoita, toimintamalleja ja työkaluja liikunnallisemman oppimisympäristön rakentamiseen.
Opiskelijat ovat SAKU-toiminnassa sekä osallistujia että aktiivisia toiminnan järjestäjiä. Oppilaitoksen yhteisöllisyyttä tukemalla sitoutetaan opiskelijoita opintoihin ja oppilaitokseen.
Hyvinvointivirtaa on ammatillisen koulutuksen oma teemaviikko, jonka aikana oppilaitoksissa nostetaan hyvinvoinnin, turvallisuuden ja viihtyvyyden teemoja toiminnallisesti ja yhdessä tehden esille. Teemaviikko järjestetään vuosittain viikolla 40.
SAKU ry:n tutorkoulutukset antavat tutoreille valmiuksia järjestää erilaisia tapahtumia ja olla mukana oppilaitoksen yhteisöllisyyden ja harrastustoiminnan kehittämisessä.
Amistamossa luodaan, testataan ja jaetaan uusia ideoita ja valmiita toimintamalleja opiskelijoiden ryhmäyttämis- ja liikuntapäiviin sekä harrastetoimintaan. Amistamo on suunnattu tutoreille, tutoreiksi aikoville sekä opiskelijakuntien jäsenille.
SAKU ry:n työkalut ja toiminta tukevat opiskelijoita kestävään ammattitaitoon liittyvän osaamisen hankkimisessa.
Ammattiosaajan työkykypassilla vaikutetaan opiskelijoiden hyvinvointikäyttäytymiseen. Samalla vahvistetaan tietoja, taitoja ja motivaatiota hyvinvoinnin ja työkyvyn ylläpitämiseen osana elämäntapaa.
Opiskelijoiden virtuaalikahviloissa nostetaan pohdittavaksi moninaisia, ajankohtaisia ja kiinnostavia hyvinvoinnin teemoja.