Fyysistä aktiivisuutta ja liikunnan iloa
Liikuntatoiminnan tavoitteena on tukea liikunnallisen elämäntavan oppimista. Tarjoamme erilaista toimintaa erilaisille opiskelijoille: istumisen vähentämisestä palloilusarjoihin, pienistä paikallisista virikkeistä valtakunnallisiin tapahtumiin asti. Työvälineinä ovat vaikuttamistyö, materiaalit, kampanjat ja tapahtumat.
SAKU ry:n liikuntatoimintaan osallistumisella on monia tavoitteita. Toimintaan voi lähteä höntsäilemään paikallisesti tai valtakunnallisesti, asettaa kilpailullisia tavoitteita, kehittää arjenhallintataitoja, löytää uusia tai palata tuttuihin harrastuksiin. Liikunta tarjoaa mahdollisuuden ryhmäytyä oppilaitoksen muiden opiskelijoiden kanssa ja tutustua ammattiin opiskeleviin ympäri Suomea. Parhaimmillaan toiminnasta voi löytyä oma juttu, joka tuo iloa ja hyvinvointia arkeen.
Fyysistä aktiivisuutta ja liikunnan iloa
SAKUgames
SAKUgames kokoaa yhteen useita liikuntalajeja ja kannustaa osallistujia kisaamaan, leikkimieliseen höntsäilyyn ja yhdessäoloon. Tapahtuma madaltaa kynnystä osallistua uusiin lajeihin ja innostaa harjoitteluun ja liikunnalliseen aktiivisuuteen oppilaitoksissa.
Kisamatkat kartuttavat tiimityöskentelytaitoja sekä opettavat huomioimaan muita. Rento yhdessä tekeminen tarjoaa mahdollisuuden tutustua samanhenkisiin opiskelijoihin eri puolilta Suomea.
Fyysistä aktiivisuutta ja liikunnan iloa
Kisat ja sarjat
Opiskelijoiden liikuntavalikoimassa lajeja on sekä yksin että yhdessä liikkuville. Palloilusarjoissa pelimahdollisuuksia on niin höntsähenkisille kuin kilpailullisempia haasteita etsiville. Kotiratakisoissa on lajeja, joihin voi matalalla kynnyksellä osallistua kotipaikkakunnalla. E-urheilussa toisen asteen opiskelijat voivat testata pelitaitojaan turvallisessa ympäristössä.
Fyysistä aktiivisuutta ja liikunnan iloa
Liikevirtaa
Huhtikuussa järjestettävän Liikevirtaa-kampanjan tavoitteena on kannustaa opiskelijoita arkisen aktiivisuuden lisäämiseen ja vihreän kädenjäljen kasvattamiseen. Kampanjaan voi osallistua toteuttamalla yhdessä tempauksia, teemapäiviä tai Liikevirtaa-viikkohaasteita.
Fyysistä aktiivisuutta ja liikunnan iloa
Liikkuva amis
Liikkuva amis -toiminta tarjoaa ammatillisen koulutuksen järjestäjille tukea ja materiaalia Liikkuva opiskelu -toiminnan toteuttamiseen. Toiminnan tavoitteena on edistää fyysistä aktiivisuutta tukevien oppimisympäristöjen toteutumista ammatillisissa oppilaitoksissa.
Tutustu ideoihin ja toimintamalleihin Liikkuva amis -sivustolla ja lähde mukaan kehittämään toimintaa yhdessä Liikkuva amis -verkoston kanssa. Uudet ideat ja ajankohtaiset tiedot toiminnan tueksi kootaan myös kuukausittain julkaistavaan uutiskirjeeseen.


SAKU ry järjestää ammatillisen koulutuksen henkilöstölle yhteisöllisiä tapahtumia toiminta- ja työkykyisyyden edistämiseksi. Kohtaamisissa ja koulutuksissa opitaan uutta, laajennetaan näkökulmia ja yhteistä osaamista sekä verkostoidutaan.
Henkilöstön liikuntatapahtumat ja -kampanjat edistävät toiminta- ja työkykyisyyttä, tuottavat liikunnan iloa ja mahdollistavat kollegakohtaamisia sekä sopivia liikuntahaasteita niin uusille, entisille kuin nykyisillekin mestareille. SAKU-henkeä unohtamatta!
Henkilöstön toiveesta on perustettu SAKUstars-kilpailuihin myös henkilöstösarja. Tässä sarjassa vuosittain vaihtuvaa teemaa pääsee ilmaisemaan kirjoittamalla, kuvaamalla tai videoimalla toteutuksen. Kulttuuri kuuluu kaikille!
Verkostot ovat toimintamme kivijalka, niissä jaetaan ideoita ja osaamista. Yhteyshenkilöt ja kehittämisryhmät ovat SAKU-toiminnan sanansaattajia. Toiminnan eri osa-alueille on omat monipuoliset verkostonsa, ja hyvinvointiverkosto kokoaa yhteistyöhön myös hyvinvoinnin asiantuntijajärjestöt.
Suosituilla Opiskeluhyvinvoinnin kehittämispäivillä yhdistyvät oppilaitoksissa tehty hyvinvointityö ja monialaiset toimijat. Räätälöityjä koulutuksia ja valmennuksia järjestämme esimerkiksi yhteyshenkilöille sekä työkykypassimentoreille.
Tervetuloa SAKU ry:n sivuille. Etusivulta löydät tuoreimmat uutiset, tietoa tulevista tapahtumista sekä Sakumaista-blogin.
Ajankohtaiset uutiset ja tuoreimmat kuulumiset, sekä avoinna olevat ilmoittatumiset!
Sakumaista-blogissa SAKU ry:n toimiston porukka ja aktiiviset sakulaiset kertovat ajatuksiaan liikunnasta, kulttuurista ja työstä hyvinvoinnin edistämiseksi. Ja joskus jostain ihan muusta.
Tuoreimmat tapahtumat. Kaikki tapahtumat löydät myös tapahtumakalenterista.
Kulttuuri kuuluu kaikille! SAKUstars-toiminnan tavoitteena on tukea ammattiin opiskelevia kulttuuriharrastuksissa. Toiminnassa on mukana kaikki, mikä kulttuuriin kuuluu.
SAKUstars-tapahtuma on valtakunnallinen kulttuurikilpailu ammattiin opiskeleville. Toiminta kattaa laajasti kulttuurin eri osa-alueet ja tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia osallistumiseen.
Paikallisen SAKUstars-toiminnan tavoitteena on mahdollistaa kulttuurikokemukset myös niille opiskelijoille, jotka eivät syystä tai toisesta halua tai voi osallistua valtakunnalliseen tapahtumaan.
Liikuntatoiminnan tavoitteena on tukea liikunnallisen elämäntavan oppimista. Tarjoamme monipuolisesti toimintaa erilaisille opiskelijoille: istumisen vähentämisestä palloilusarjoihin, paikallisista virikkeistä valtakunnallisiin tapahtumiin asti.
SAKUgames on kaksipäivänen liikuntafestivaali, joka kokoaa joka toukokuu ammattiin opiskelevia liikkumaan sekä nauttimaan yhdessäolosta ja elämyksistä. Tapahtuma sopii kaikenlaisille liikkujille, sillä melkein joka lajissa voi tehdä valinnan kilpa- ja harrastesarjan välillä.
Liikevirtaa-kampanja lisää yhteisöllisyyttä liikunnan ja vihreiden tekojen avulla. Kampanjan ideana on vahvistaa hyvinvointia ja kasvattaa vihreää kädenjälkeä liikunnallisilla valinnoilla.
Liikkuva amis -toiminta tukee ammatillisia oppilaitoksia liikettä lisäävän toimintakulttuurin luomisessa. Yhteistyöverkoston materiaalit tarjoavat ideoita, toimintamalleja ja työkaluja liikunnallisemman oppimisympäristön rakentamiseen.
Opiskelijat ovat SAKU-toiminnassa sekä osallistujia että aktiivisia toiminnan järjestäjiä. Oppilaitoksen yhteisöllisyyttä tukemalla sitoutetaan opiskelijoita opintoihin ja oppilaitokseen.
Hyvinvointivirtaa on ammatillisen koulutuksen oma teemaviikko, jonka aikana oppilaitoksissa nostetaan hyvinvoinnin, turvallisuuden ja viihtyvyyden teemoja toiminnallisesti ja yhdessä tehden esille. Teemaviikko järjestetään vuosittain viikolla 40.
SAKU ry:n tutorkoulutukset antavat tutoreille valmiuksia järjestää erilaisia tapahtumia ja olla mukana oppilaitoksen yhteisöllisyyden ja harrastustoiminnan kehittämisessä.
Amistamossa luodaan, testataan ja jaetaan uusia ideoita ja valmiita toimintamalleja opiskelijoiden ryhmäyttämis- ja liikuntapäiviin sekä harrastetoimintaan. Amistamo on suunnattu tutoreille, tutoreiksi aikoville sekä opiskelijakuntien jäsenille.
SAKU ry:n työkalut ja toiminta tukevat opiskelijoita kestävään ammattitaitoon liittyvän osaamisen hankkimisessa.
Ammattiosaajan työkykypassilla vaikutetaan opiskelijoiden hyvinvointikäyttäytymiseen. Samalla vahvistetaan tietoja, taitoja ja motivaatiota hyvinvoinnin ja työkyvyn ylläpitämiseen osana elämäntapaa.
Opiskelijoiden virtuaalikahviloissa nostetaan pohdittavaksi moninaisia, ajankohtaisia ja kiinnostavia hyvinvoinnin teemoja.