Blogi - Sakumaista

Olet täällä

24
Hel

Kokemusta karttui tapahtuman järjestämisestä

Järjestimme kahden muun opiskelijan kanssa SAKU ry:n ammattiin opiskelevien salibandyn lopputurnauksen Tampereella 17. helmikuuta 2016. Olin järjestämässä myös samanlaista tapahtumaa aikaisemmin, kun järjestimme ammattiin opiskelevien futsalin lopputurnauksen 27. tammikuuta. Tapahtumat olivat siis melko samanlaiset järjestettävät, mutta toisella kerralla tiesi jo mitä tehdä toisin.

9
Hel

Talvikisoissa tapahtuu

Keilaus, curling, hiihto, sähly, uinti ja sulkapallo. Talvikisojen lajivalikoimasta luulisi löytyvän jokaiselle jotain – ja innokkaimmille useampikin laji. Henkilöstön talvikisojen järjestelyvastuussa oli tänä vuonna Kisakallion urheiluopisto. Kisakallion liikuntaneuvojaopiskelijoiden lisäksi kisajärjestelyissä olivat mukana Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Luksia (keilaus) sekä joukko alueen urheiluseuroja.

17
Jou

Teknologiasta tukea hyvinvoinnin edistämiseen

Olen liikunnan ja terveystiedon opettaja ja työskennellyt useamman vuoden ammattiin opiskelevien parissa. Osaa opiskelijoista on haastavaa saada kiinnostumaan hyvinvoinnista, tämä on saanut minut etsimään ja kehittelemään uudenlaisia opettamisen muotoja. Teknologiasta olen löytänyt uutta säpinää oppitunneille.

18
Mar

Sinikeltaisen pallon vetovoimaa

Lentopallohan on se sinikeltainen pompula, joka niin houkuttaa. Tosin houkuttihan se jo silloin, kun pallo oli väritykseltään ja kuosiltaan toinen.

29
Lok

Tramppausta rennosti ja kilpaillen

Puusavotta, marjastus, puutarhan muokkaus ja haravointi tai muuttosiivousurakka voivat olla koko kropassa vielä seuraavanakin päivänä tuntuvia hommia. Eikä puolta sanaa siitäkään, että peukku ei nousisi kaikelle edellä mainitulle arki- ja hyötyliikunnalle. Liikkeelle-kampanjassa nämä suoritukset ovat mukana Rentosarjassa.

26
Kesä

SAKU ry:n nettisivujen uusimisesta

Nyt se on sitten tehty. SAKU ry:n nettisivut on vihdoin uusittu ja projekti saatu onnellisesti päätökseensä. Tai ainakin eräänlainen välietappi on nyt saavutettu, päivitettävää ja hienosäädettävää toki löytyy vielä jos jonkin verran. Eipä tuo nettisivujen uusiminen ja siihen liittyvä säätäminen taida ikinä loppuansa nähdäkään, viimeistelyn tarvetta ja uusia ideoita löytyy aina ja silloin tällöin ilme ja tekniikkakin kaipaavat päivitystä.

Sivut