Yhteisöllisyys kantaa opinnoissa ja elämässä

Olet täällä

Tarvitsemme toisia ihmisiä voidaksemme hyvin. Tunne, että kuulun porukkaan ja minua arvostetaan omana itsenäni, on ihmisen tärkeimpiä perustarpeita ja hyvinvoinnin kulmakiviä. Yhteenkuuluvuuden tunne vaikuttaa ratkaisevasti myös sisäiseen motivaatioon ja toimeliaisuuteen. Jos tunne jää puuttumaan, heikentää se motivoitumista ja sitoutumista myös opintoihin.  

Yksinäisyys etenkin nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa on hälyttävän yleistä. Sillä on kauaskantoisia seurauksia heikentyneenä terveytenä ja työkykynä. Yksinäisyyden taustalla voi olla esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden jännittämistä tai kiusaamista. Ammatillisissa oppilaitoksissa teemme paljon työtä sen eteen, että kaikkien opiskelijoiden osallisuus toteutuisi. Perustehtävämme on kasvattaa aktiivisia jäseniä yhteiskuntaan.

Tärkeä tekijä yksinäisyyden vähentämisessä ja yhteisöllisyyden lisäämisessä ovat tutoropiskelijat ja oppilaskuntien jäsenet. Tutoreiden antama esimerkki, vertaistuki ja ryhmäyttämisapu sekä erilaiset tapahtumat ja tempaukset ovat juuri sitä sosiaalista liimaa, jota opiskeluyhteisö kaipaa voidakseen hyvin.

Kaikin tavoin turvallinen opiskeluympäristö on oppimisen lähtökohta. Kun opiskelijoilta kysyttiin, miten oppilaitoksen turvallisuutta voitaisiin parantaa, me aikuiset saimme hyvän hoksautuksen. Eräs nuori sanoi, että ”turva ovat kaverit”. Ryhmäytymisen, yhteishengen ja kaverisuhteiden edistämisen tärkeyttä ei siis voi korostaa liikaa. Nuoret haluavat tukea ja tietoa nimenomaan vertaisiltaan, eikä tätä voi korvata henkilökunnan toimilla.

Pandemia-ajan sosiaalinen eristyneisyys rikkoi monia yhteisöllisyyden kulmakiviä ja erotti meitä toisistamme. Nyt on aika ottaa tuo aika korkojen kera takaisin, ja Hymy -hankkeen puolesta haluan haastaa koko oppilaitosväen siihen mukaan.