SAKU-kaste saa osallistumaan tapahtumiin uudelleen

Olet täällä

SAKU-toiminta on ollut pitkään Kainuun ammattiopistossa osana opiskelijan arkea. Toiminta näkyy meillä oppilaitoksen monissa yhteisissä tapahtumissa, kuten liikuntavälitunneilla, liikuntakerhoissa ja Hyvinvointivirtaa-päivässä. Toiminnan tarkoituksena on vahvistaa yhteisöllisyyttä ja lisätä viihtyvyyttä.

Osallistumme myös aktiivisesti SAKUn valtakunnallisiin opiskelijoiden liikunta- ja kulttuurikisoihin. Kokemukseni mukaan osallistuminen lisää opiskelijoilla sekä arvostusta itseen että omaan tekemiseen.

Yhteisöllisyys ja rohkeus osallistua kasvavat

Muutos on ollut silminnähtävää ja koettua erilaisten kokemusten myötä. On ollut hienoa nähdä, kuinka yhteisöllisyys lisääntyy esimerkiksi kisamatkoilla. Vaikka opiskelijat eivät lähtiessä ole tunteneet kaikkia, niin paluumatkalla kaikki ovat yhtä tiimiä. Osallistuminen SAKUn kisoihin on antanut opiskelijoille ja henkilöstölle SAKU-kasteen, joka tarkoittaa myönteistä kokemusta osallistumisesta ja kannustaa myös osallistumaan uudelleen.

SAKU-toiminnassa tärkeintä ei ole pelkästään menestys, vaan rohkeus ylittää oma raja! Opiskelijoita motivoi myös, että aktiivisuus palkitaan osaamispisteinä.

Miten onnistunutta SAKU-toimintaa Kainuun ammattiopistossa saadaan rakennettua? Oppilaitoksessamme toiminta on nostettu arvoiseensa asemaan, ja se ylettyy opiskelijasta koulun johtoon asti! SAKU-toiminta nojaa oppilaitoksessamme leveillä harteilla useamman ihmisen toimesta!