Otetaan mallia koirista

Olet täällä

Ihmisen perustarve on tulla nähdyksi ja hyväksytyksi omana itsenään. Siinä tarvitaan meistä jokaista. Jokainen, pienikin ystävällinen teko arjessa lisää hyvää tähän maailmaan.

Koirat ovat loistavia opettajia. Koulutuskeskus Salpauksen sosiaali- ja terveysalallakin voi törmätä terapiakoirana työskentelevään hännänheiluttajaan. Lyhyt tuokio hänen seurassaan ja väsymys ja stressi ovat hetkeksi kuin poispyyhittyjä. Tilalla hymy ja hyvä mieli. Miten minä pystyisin samaan? Parantaako vai pahentaako minun kohtaamiseni toisen mielialaa? Sitä on syytä ajoittain pohtia.

Minulle luonnossa liikkuminen on tärkeä voimavara. Äskettäin kohtasin metsälenkillä kaikkiaan kolme koiraa omistajineen. Jokainen näistä koirista pyrki häntä heiluen ja hymy kuonossa tekemään tuttavuutta minun kanssani. Ja jokainen omistaja kiskoi koiraansa päättäväisesti hihnasta ja yritti ohittaa minut mahdollisimman kaukaa silmiin katsomatta. Eräs tosin mutisi anteeksi pyydellen, että tämä nyt on vähän tällainen ja yritti saada riehakkaan karvakuononsa käyttäytymään.

Me emme tunteneet toisiamme entuudestaan. Silti jokainen koira piti minua lähtökohtaisesti hyvänä tyyppinä, johon he olisivat halunneet tutustua ilman ennakkoluuloja. Miten nuo koirien iloiset katseet piristivätkään päivääni. Omistajia en suinkaan moiti. Näinhän meidän Suomessa kuuluu toimia, jos kohtaamme vieraan ihmisen metsäpolulla, eikö vain. Entäpä kampuksen käytävällä?Salpauksessa henkilöstöä, tutoreita ja kampusohjaajia asettuu aina joinain aamuina kampuksen oville toivottamaan hyvät huomenet unisille tulijoille. Pieni teko, jolla halutaan levittää hyvää mieltä. Ainakin oma päiväni alkaa siinä ovella parhaalla mahdollisella tavalla. Seuraava tällainen aamun aloitus on 10.10., jolloin vietetään mm. Maailman mielenterveyspäivää ja puuropäivää. Siksipä johdatamme opiskelijat yhteiselle aamupuurolle, joka on tukemassa hyvinvointia maksutta viikon jokaisena arkiaamuna. Ja 1.12. huomenien ja hymyjen lisäksi ovilta saa piparkakkuja päivää piristämään.

Yksikään ominaisuus ei oikeuta kiusaamista

”Ketään ei saa syrjiä iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.” ¹

Olen käynyt monien uusien opiskelijaryhmien kanssa läpi Salpauksen Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa. Heti opintojen alussa halutaan tehdä selväksi, että iloitsemme jokaisesta persoonasta omana itsenään, omien, ainutlaatuisten piirteiden, elämänkokemuksen ja taustan takia. Tänä syksynä Salpauksessa opiskelijoiden ikähaitari on ollut 15–67 vuotta. Minkä rikkauden arki eri-ikäisten kanssa antaakaan. Ja vielä kun saa tutustua moniin eri kulttuureihin opintojen ja työnteon ohella. Mutkatontahan yhteiselo ei automaattisesti ole. Suunnitelmasta voi ottaa avuksi vaikka Kultaisen säännön, joka löytyy jossain sanamuodossa kaikista suurista uskonnoista ja ajatussuunnista. Salpauksen sanoin: ”Kohtele toisia kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan.”²

Kuka näkee sinut? Kenet sinä näet?

Ihmisen perustarve on tulla nähdyksi ja hyväksytyksi omana itsenään. Nähdyksi ilman filttereitä tai filmaamista. Siinä tarvitaan meitä jokaista. Ja jos tuntuu, ettei kukaan näe minua, eikä katso silmiin, minä itse voin aloittaa. Yhtäkkiä olenkin keskellä kohtaamista.

Niin, ne koirat. Minkälaista on tulla kotiin, jossa odottaa koira? Miten suunnaton ilo juuri sinun saapumisesi onkaan, vaikka astuisit ovesta kuinka väsyneenä ja huonotuulisena. Miten kovasti sinua onkaan kaivattu, vaikka olisit lähtenyt viisi minuuttia sitten viemään roskia. Ajattele, jos riehaantuisimme kampuksella samaan tapaan työ- tai opiskelukavereiden kohtaamisesta joka aamu. Ehkä työnteosta tai opiskelusta ei tulisi silloin mitään, mutta jotain siitä aidosta ilosta, toisen näkemisestä, hyväksymisestä ja ilahduttamisesta, voisimme oppia. Sitä, että katsoisimme enemmän silmiin kuin puhelimeen.

¹ Yhdenvertaisuuslaki (2014/1325), 3. luku, 8§
² Raamattu, Matt. 7:12

Kuva: Kampusohjaajat Sanna ja Jari Ystävänpäivän aamuna