Kokemusta karttui tapahtuman järjestämisestä

Olet täällä

Järjestimme kahden muun opiskelijan kanssa SAKU ry:n ammattiin opiskelevien salibandyn lopputurnauksen Tampereella 17. helmikuuta 2016. Olin järjestämässä myös samanlaista tapahtumaa aikaisemmin, kun järjestimme ammattiin opiskelevien futsalin lopputurnauksen 27. tammikuuta. Tapahtumat olivat siis melko samanlaiset järjestettävät, mutta toisella kerralla tiesi jo mitä tehdä toisin.

Muut tapahtumanjärjestäjät olivat Varalan Urheiluopistolta, joten aikaisemmin emme tunteneet. Alun kankeuden jälkeen pääsin hyvin mukaan tapahtumien järjestämiseen ja molemmat tapahtumat onnistuivat hyvin.

Opiskelijat rakensivat tapahtuman

Meidän vastuullamme oli koko tapahtuman suunnittelu ja sen toteutus. Aloitimme sillä, että SAKU ry:ltä tultiin kertomaan, millainen tapahtuma on kyseessä ja mitä kaikkea meidän tulisi tehdä – eli siis kaikki! SAKU ry oli kuitenkin tiiviisti mukana suunnittelussa ja pystyimme aina kysymään apua, jos emme jotain asiaa tienneet tai muuten tarvitsimme apua. Myös Varalan Urheiluopiston tapahtumanjärjestäjien opettaja auttoi paljon. Koska kokemuksemme tapahtumien järjestämisestä oli melko pieni, apu oli tarpeen. Teimme esimerkiksi otteluohjelman, turvallisuussuunnitelman, lähetimme infoviestit joukkueille, varasimme tilat ja tilasimme tuomarit.

Järjestäjien lisäksi tapahtumassa oli Varalan Urheiluopiston liikunnanohjaajaluokka LPT23, joka järjestäjien ohjauksella piti ensiapupistettä, infopistettä, oli toimitsijoina, maskottina sekä vastasi turvallisuudesta, musiikista ja kuulutuksista. Salibandyturnauksessa oli lisänä lämäystutka, jota pitivät myös opiskelijat. 

Vaikka en ole samalta luokalta Varalan Urheiluopiston opiskelijoiden kanssa, pääsin mukaan yhteishenkeen hyvin ja tapahtumassa tunnelma ja fiilis oli ihan mahtava! 

Futsaliin osallistui yhteensä yhdeksän joukkuetta ja salibandyyn kaksitoista. Ilman pelaajia koko tapahtumaa ei olisi, ja kaiken sen fiiliksen ja tunnelman loivat pelaajat. Vaikka aamulla järjestäjät saattoivat olla jännittyneitä ja stressaantuneita, saivat mukavat ja ystävälliset joukkueet tunnelman rentoutumaan. Pelit sujuivat erittäin hyvin ja jokainen joukkue arvosti toista joukkuetta, vaikka kilpailuhenkeä olikin ilmassa.

Iso kiitos SAKU ry:lle ja Varalan Urheiluopiston LPT23 opiskelijoille sekä kaikille mukana olleille joukkueille!