Joskus tuki on korvaamatonta
Olet täällä
« Blogiin
Tässä blogissa SAKU ry:n toimiston porukka ja aktiiviset sakulaiset kertovat ajatuksiaan liikunnasta, kulttuurista ja työstä hyvinvoinnin edistämiseksi. Ja joskus jostain ihan muusta.
Kpedun voimavarapajan toiminnasta uuden alun elämälleen saanut Kiia kertoo pajassa saamastaan tuesta, tuen merkityksestä ja tilanteestaan tällä hetkellä.
Kpedun voimavarapaja ja yksilövalmennus on suunnattu nuorille, joiden voimavarat eivät riitä täysipäiväiseen opiskeluun. Opinnot ovat voineet kestää vuosia tai keskeytyneet, ja uhkana on ollut erottaminen koulusta. Arjen perusasioiden hallinnan katoamisen myötä lamaantuminen kotiin tai sairausloma on voinut pitkittyä kuukausiksi.
Puolentoista vuoden aikana toimintaan on osallistunut 80 nuorta, joista 95 % on päässyt arkeen kiinni ja palaamaan opintoihinsa takaisin. Työ jatkuu ainakin alkavan vuoden ajan Kpedun omalla valtionosuusrahoituksella.
Blogissa pajan toimintaan osallistunut Kiia kertoo, miten voimavarapaja on vaikuttanut hänen elämäänsä.
Mikä oli tilanteesi ennen pajaa?
-Olin jäänyt maaliskuussa 2022 sairaslomalle. Olin silloin 16-vuotias, juuri muuttanut omilleni. En omasta halusta tosin. Käytännössä minut heitettiin pois kotoa. Silti huonompi vaihtoehto olisi ollut jäädä kotiin asumaan. Ristiriitaista. Sairaslomalta suoraan alkoi kesäloma, eli olin toimettomana ja täysin syrjäytyneenä muusta maailmasta puoli vuotta. Välit vanhempiin olivat todella huonot. Isin kanssa en ole ollut koskaan kunnolla tekemisissä ja äidin kanssa oli todella ristiriitainen suhde.
Mitä paja antoi sinulle?
-En paljoa valehtele, jos sanon, että uuden elämän. Pitkästä aikaa aloin saamaan elämänrytmiä takaisin, poistuin kotoa taas päivittäin, sain uusia sosiaalisia kontakteja sekä ystäviä. Opinnoista oli kauhea stressi ennen pajaa, ja tuntui mahdottomalta lähteä itsekseen tekemään kauheasta tehtäväkasasta tehtäviä. Pajalta sain siihen hyvin tukea, ja sain myös mukavasti opintopisteitä.
Mitä tukea ohjaajat antoivat?
-Vitsailtiin muiden oppilaiden kanssa, että ohjaajat olivat kuin varaäitejä. Sain keskusteluapua, kun terapian tarve oli akuuteimmillaan ja omat terapiakuviot sekaisin. Yleensä Sallan kanssa juttelin paljon, ja hän auttoi tehtävissä. Janika auttoi tuki- ja muissa Kela-asioissa, joissa en olisi itse ikinä pärjännyt. Tehtiin erilaisia selvityksiä Kelaan, haettiin terapiaa, haettiin tukia, haettiin kesätöitä. Janika tuli mukaani myös ravitsemusterapeutin vastaanotolle. Salla vei minut ensimmäisenä kesätyöpäivänä töihin, koska minua jännitti niin paljon. Sain molemmilta ohjaajilta tukea tehtäviin ja pilkottiin tehtäviä pienempiin kokonaisuuksiin, jotta niitä olisi helpompi ja selkeämpi tehdä.
Ryhmässä oleminen?
-Olimme todella tiivis porukka alusta asti, ja otimme uudetkin oppilaat aina porukkaan mukaan. Keskustelimme todella avoimesti henkilökohtaisista asioista. Se oli yksi voimaannuttavimmista asioista koko pajan aikana. En ollutkaan enää yksin ongelmieni kanssa. Eikä tarvinnut hävetä omia elämän haasteita. Silloin koin pitkästä aikaa aidosti kuuluvani johonkin ryhmään. Sen tunteen muistan aina.
Missä olisit ilman pajaa?
-Kotona tai kuollut. Tilanne oli niin toivoton. Kun olin tutustumassa pajaan, sanoin ohjaajille, että kuolen mieluummin kun palaan omiin opintoihin. Se oli hätähuuto. Oli ihana kokea pajan myötä, että minulla ja minun asioillani on väliä. Ja, että luotettavat aikuiset ottavat minusta koppia.
Mikä on tämänhetkinen mielenterveyden tilanne?
-Paljon parempi. En enää halua kuolla, vaan elää. Aloin tammikuussa saada terapiaa, mikä oli myös pelastus. On ihanaa, että läheisetkin huomaa huiman muutoksen minussa. Olen positiivisempi. Olen oman alan opinnoissa tällä hetkellä ja työssäoppimassa vanhainkodissa.