Opiskelijoiden hyvinvoinnin edistäminen on ammatillisessa koulutuksessa aina ollut tärkeällä sijalla. Tänä päivänä korostuu yhteisöllisen toiminnan merkitys, sillä opiskelijoiden henkilökohtaiset oppimispolut, lisääntynyt opiskelu työpaikoilla ja joustavat haku- ja valmistumisajat hajauttavat opiskelijat jatkuvasti vaihtuviin ryhmiin. Viime vuodet eivät ole juuri yhteisöllisen toiminnan järjestämistä tukeneet, mutta ilahduttavaa on se, että opiskelijat alkavat taas innostua yhteisistä tapahtumista.
Riveriassa Hyvinvointivirtaa -viikkoa on järjestetty eri tavoin ja erilaisella menestyksellä reilun kymmenen vuoden aikana. Aina on löytynyt joukko, joka opiskelijoiden kanssa on suunnitellut ja järjestänyt viikon toimintaa. Parin viime vuoden aikana myös järjestöt ja muut yhteistyökumppanimme ovat lähteneet hienosti mukaan ja tuoneet paljon tarjontaa opiskelijoille. Se kertonee siitä, että verkostot toimivat jatkuvasti paremmin ja tukea tarjoavat tahot haluavat tavata opiskelijoitamme kasvotusten.
Mutta mikä on Hyvinvointivirtaa -viikon tarkoitus? Mitä merkitystä on yhden viikon aikana tehdyllä hyvinvointityöllä? Itse näen sen kantavana voimana yhteisöllisyyden: valtakunnallisena, koulutuksen järjestäjien välisenä, oppilaitoksissa, kampuksilla ja ryhmissä tapahtuvana toimintana. Hyvinvointivirtaa -viikko kokoaa yhteen sen työn, mitä opiskelijoiden hyvinvoinnin eteen on tehty ja mitä tullaan jatkossa tekemään. Kierros päättyy, uusi alkaa ja osallistujamäärä kasvaa.
Tänä vuonna meitä oli taas isompi joukko kuin koskaan järjestämässä ja osallistumassa viikon toimintaan. Kampuksilla tehtiin hienot ohjelmat viikon ajalle ja niistä myös näkyy kivasti niille ominaiset piirteet. Viestintäpalvelut tuottivat hienon kampanjan tiedotteineen, kuvineen ja videoineen. Tutorit olivat tärkeässä roolissa suunnittelussa ja toteutuksissa ja opiskelijat osallistuivat innolla järjestettyyn ohjelmaan.
Riveriassa yhteisinä tapahtumina järjestettiin keskiviikkona Maailman vahvin mies -kilpailija Mika Törrön haastattelu ja iltapäivällä hän oli neuvomassa opiskelijoita Voimavirtaa -tapahtumassa rekan vetämisessä ja muissa hyvinvoinnille olennaisissa asioissa. Ohjaustoiminnan kehittäjä Tero Vornasen mukaan Joensuussa järjestetty tapahtuma veti erittäin hyvin väkeä ja iloisia naamoja riitti koko iltapäivän ajaksi. Opiskelijat pääsivät kokeilemaan eri voimailulajeja, testaamaan ketteryyttään sekä puristusvoimiaan ja muutamat innokkaat ottivat osaa myös kilpailuun. Päivän aikana oli ilo todeta, että opiskelijat kokeilivat reippaasti eri lajeja ja saivat samalla liikunnallista ja terveyttä tukevaa toimintaa päiväänsä. Lisäksi muutama opiskelija tuli Lieksasta asti ohjaajansa Laura Siivolan johdolla mukaan tapahtumaan, mikä oli huippujuttu. Päivän aikana saatiin varmasti muutamia flow-kokemuksia kun pistettiin autoja ja rekkoja liikkeelle omin voimin!
Päivä päättyi sosiaali- ja terveysalan ja turvallisuusalan opiskelijoiden järjestämään discoon. "Discossa oli hyvä tunnelma alusta loppuun. Nuoriso sekä henkilökunta viihtyivät tapahtumassa hyvin. Yhteisöllisyys näkyi opiskelijoiden toiminnassa, sillä ketään ei jätetty yksin, vaan kaikki olivat tervetulleita tanssimaan. Opiskelijat antoivat tapahtuman päätteeksi palautetta, että näitä pitäisi olla useamman kerran vuodessa ja odottavat jo seuraavaa kertaa. Kiitoksia tuli ja se lämmitti mieltä." toteaa ammatillinen ohjaaja Taru Tahvanainen.
Koko viikon sitten huipensi vuosittain Joensuussa järjestettävä Lehtiä Ilosaaressa -festivaali, johon Riveria tarjosi opiskelijoille liput ja opiskelijakunta PYRO jakoi yli 500 ranneketta lipun lunastaneille. Nähtiinpä iloisia jonottajia!
On hienoa, että SAKU ry vuosikymmenestä toiseen huolehtii ammattiin opiskelevien hyvinvoinnista ja kannustaa meitä toimimaan yhdessä sen eteen. Muistan olleeni hyvinvoinnin kehittämisryhmän kokouksessa, jossa mietittiin, kuinka tämä työ saataisiin paremmin näkyviin. Silloin heräsi ajatus kaikille amiksille yhteisestä teemaviikosta. Muistan myös joitakin kuukausia sen jälkeen miettineeni, että olikohan ideasta luovuttu. Eikä mennyt pitkään, kun haaste tuli nimettynä. Siihen haasteeseen tarttuu vuosittain yhä useampi oppilaitos, henkilökunnan edustaja ja ennen kaikkea opiskelija! Yhdessä ja hymyissä suin.