Olemme Varalan Urheiluopistosta toisen vuoden opiskelijoita Annika, Juliana ja Marcus. Opintoihimme kuuluu järjestää tapahtuma, ja meille tänä vuonna kohdistui futsalturnaus, mistä tässä nyt kerromme vähän tarkemmin. Turnaushan itsessään vie todella paljon aikaa ja siinä täytyy ottaa huomioon paljon asioita. Aloitimme itse turnauksen järjestämistä jo 2022 lokakuussa ja futsalturnaus oli 2023 helmikuussa.
Opimme turnauksen järjestämisen aikana antamaan ja ottamaan palautetta vastaan, vastuunanto, asioiden ajoissa hoito, to do -lista ja tarjouksien tekeminen.Tekisimme jatkossa esimerkiksi turvallisuudesta vielä vähän paremmin. Ja tietty kaiken voi totta kai tehdä aina paremmin, kaikessa on parannettavaa.
Onnistumisen tunne tuli palautteen kautta, mikä kerättiin osallistujilta ja oman luokan kesken. Kun päivä oli ohi niin tajusimme, että koko päivä meni hyvin, eikä tapahtunut mitään katastrofia.
Olimme innoissamme järjestämässä futsalturnausta, koska se on monipuolinen. Motivaatiota löytyi jokaiselta osapuolelta toteuttaa tätä turnausta. Teimme tätä paljon koulussa, mutta myös vapaa-ajalla kahvilassa välillä kolme tuntia ja välillä venyi jopa viiteen tuntiin.
Ihan ensimmäisenä meidän piti ottaa selville, mitä kaikkea turnauksen järjestämisessä pitää ottaa huomioon. Oli esimerkiksi majoitustarjoukset & ruokatarjoukset, infokirje joukkueille, kunnollinen kirjanpito kaikesta, alkuraportti, säännöt, tuomarit, paikka missä turnaus pidetään, markkinointi. Piti siis olla todella omatoiminen turnauksen suhteen ja selvitellä paljon asioita ennen kuin itse turnauksen voi pitää.
Alkumarkkinointi oli kaiken a ja o, koska pelaajat ja joukkueet tarvittiin turnaukseen, jotta se toteutuu. Markkinoitiin turnausta SAKU ry:n ja Varalan Instagramissa, johon laitoimme linkin, mistä ammatilliset oppilaitokset saavat ilmoittautua kyseiseen tapahtumaan. Joukkueita oli 2023 vuonna yhteensä 14, joista 10 joukkuetta kilpasarjassa ja 4 harrastesarjassa. Tyttöjen sarjoja ei tänä vuonna tullut. Joukkueille menneillä viesteillä oltiin positiivisia ja innostavia.