Fressiksen päihderiihessä nuoret pohtivat nikotiinituotteiden käyttöä

Olet täällä

Fressiksen päihderiihi oli mukana SAKU ry:n virtuaalikahvilassa lokakuussa. Päihderiihessä virtuaalikahvilaan osallistuneet toisen asteen opiskelijat saivat pohtia, miksi nuoret käyttävät nikotiinituotteita, mikä voisi motivoida itseä olemaan käyttämättä nikotiinituotteita ja miten kaveria voisi kannustaa pysymään niistä erossa. Erityisesti uudet nikotiinituotteet kuten sähkösavuke (vape) ja nikotiinipussit mietityttävät sekä nuoria että aikuisia.

Miksi nuoret käyttävät nikotiinituotteita?

Nuoret tunnistivat monipuolisesti nikotiinituotteiden käytön syitä. Vastauksissa nousi esiin useita teemoja: coolius, joukkoon kuuluminen ja kaveripaine, uteliaisuus, kokeilunhalu ja tunne-elämän haasteet.

”Siksi koska luulevat olevansa cooleja”
”Kaveripaineen takia koska haluaa kuulua myös joukkoon mukaan”


On helppo ymmärtää, miksi nuoren voi olla vaikea kieltäytyä kokeilemasta, jos vapetus on kaveriporukan yhteinen ajanviete. Nuori saattaa miettiä, jääkö porukan ulkopuolelle, jos ei ole mukana nyt. Olisiko noloa sanoa ei? Ehkä kerran voisi olla cool ja kokeilla – eihän kaikissa vapeissa ole nikotiiniakaan? Sen tietää kyllä olevan haitallista.

”Koska voi olla hankalaa oman elämän kanssa”
”Ajattelevat ’ei tää aiheuta niin pahaa riippuvuutta’ kun haluavat kokeilla jotain uutta”


Nikotiinituotteiden kokeiluun ja käyttöön liittyvät tunteet ovat aitoja ja on tärkeää, että ne tulevat nähdyiksi ja kuulluiksi. Aikuisen on kyllä helppo kannustaa nuorta olemaan käyttämättä nikotiinituotteita ja pysymään omassa päätöksessä olla käyttämättä. Vaikeampaa on kohdata ja löytää ratkaisut käytön taustalla oleviin haasteisiin. Miten aikuisena voi huomata ja tukea ahdistunutta nuorta? Miten luoda ilmapiiriä, jossa kaikki otetaan mukaan porukkaan? Miten muuttaa sitä, mikä näyttäytyy somessa ja kasvokkain coolina? Kuinka ohjata nuoren uteliaisuutta kohti hyvinvointia tukevia asioita?

Mikä voisi motivoida itseä tai kaveria pysymään erossa nikotiinituotteista?

Kysyimme päihderiiheen osallistuneilta nuorilta, mikä voisi motivoida itseä tai kaveria pysymään erossa nikotiinituotteista. Nuorten vastauksissa korostuivat terveyden suojeleminen, mielekkäät harrastukset ja säästyneet rahat.

”Halu elää mahdollisimman terveenä.”
”Itse en käytä nikotiinituotteita, mutta jos käyttäisin niin minua auttaisi pysymään erossa mielekkäät harrastukset.”


Kaveria voisi nuorten mielestä kannustaa pysymään erossa nikotiinituotteista samankaltaiset asiat, mutta myös nikotiinin haitoista kertominen ja tukeminen.

”Kertomalla mitä nikotiini tekee, jos sitä käyttää liikaa”
”Kertoa kaverille riskit ja sairaudet jne. mitä käytöstä tulee. Kannustaa kaveria pysymään erossa niistä, ja jos kavereita jotka käyttävät niin olemaan kuuntelematta ryhmäpainetta”
”Kannattaa tukevasi puhua niistä kaverin kanssa että ei mene väärää suuntaan.”


On hienoa, että nuoret tunnistavat nikotiinituotteiden haittoja ja kokevat, että niistä voisi olla hyödyllistä puhua myös kavereiden kanssa. Kaverisuhteet ovat parhaimmillaan tekijä, joka suojaa nuoria nikotiinituotteiden käytöltä ja kokeiluilta.

Nikotiinituotteet mietityttävät nuoria myös Kysy asiantuntijalta -palvelussa

Nuoret kysyvät nikotiinituotteista ja niiden haitoista myös Fressiksen Kysy asiantuntijalta -palvelussa. Nuorelle on saattanut tulla huono olo nikotiinipussin käyttämisen jälkeen, ja hän pohtii mistä huono olo johtuu. Toinen kysyy miksi sydän lyö nopeampaa hatsien jälkeen? Kolmas nuori on käyttänyt yhden 1500 puffisen vapen ja miettii, onko siitä voinut koitua hänelle jotain pysyvää haittaa, tai kuinka pitkään menee, että vapen höyryt lähtevät keuhkoista, jos käytön lopettaa? Moni nuori on myös huolissaan siitä, huomaako hammaslääkäri nikotiinipussien, nuuskan tai vapen käytön ja kertooko siitä vanhemmille.

Nämä kysymykset osoittavat sen, että nikotiinituotteiden käyttö ei ole nuortenkaan mielestä täysin mutkatonta, uuden asian jännittävää kokeilua. Siihen liittyy paljon omaan terveyteen liittyvää pohdintaa: huolta niin lyhyen kuin pidemmän aikavälin haittavaikutuksista ja pelkoa siitä, että kotona asiaa ei otettaisi hyvin vastaan, jos kokeiluista jäisi kiinni.

Aikuisen vastuulla onkin mahdollistaa se, että nuori uskaltaa tulla juttelemaan nikotiinituotteista ja niihin liittyvistä huolistaan vailla pelkoa siitä, miten aikuinen ottaa asian vastaan. Kun nuoren kanssa keskustelee nikotiinituotteista ja niiden haitoista, on tärkeää kohdata nuori avoimesti ja kuunnellen, ei tuomiten. Tavoitteena on saada nuori itse pohtimaan omia valintojaan ja niiden vaikutuksia omaan ja muiden elämään – yhdessä turvallisen aikuisen kanssa.

Tutustu näihin:
-Fressisedu.fi: tietoa ja materiaaleja nuorten terveyden edistämisen ajankohtaisista aiheista (erityisesti nikotiinituotteista) nuorten parissa toimiville ammattilaisille
-Fressis.fi: nuorille suunnattu palvelukokonaisuus, joka tarjoaa tietoa, tukea ja kannustusta terveellisiin elintapoihin