SAKUstars-kisoissa on helppoa nousta lavalle

Olet täällä

Kolme päivää ja kuusi lajia. Näin urakoi SAKUstars-kulttuurikisoissa Keudan Zelm Cheung. Kisoissa jaksaa mennä täysillä, kun takana on huikea kannustusjoukko ja lavalla aistii katsomossa vallitsevan hyvän meiningin. 

Keudan Zelm Cheung urakoi Kokkolan SAKUstars-kisoissa komean lajisetin. Palkintojenjaoissa riitti myös Keudan aktiivisilla kannustusjoukoilla huutotöitä, kun Cheung nappasi bändisolistin, soolosoittimien ja shakin sarjoissa mitalisijat. Lisäksi kunniamaininnat tulivat yksinlauluista ja rapista. 

-Musiikki on nimenomaan se oma juttu. Olen soittanut pitkään pääasiassa kitaraa ja laulanut. Kun kuulin kisoista, niin kyllä heti pisti korvaan, että musiikkia ja taiteita olisi kisassa tarjolla. Olen tosi kilpailuhenkinen. Tykkään itsensä haastamisesta. 

Rohkea pokkaveto

Kisaurakkansa Zelm Cheung avasi bändisolistisarjassa. Ensimmäisenä kilpailijana lavalle Graffitisalissa noussut Cheung herätti yleisön heti mukaansa vahvalla Bon Jovi -tulkinnallaan. 

-Olen oppinut täällä kisoissa esiintymisestä tosi paljon. Tämä on ollut iso askel esiintymisen kannalta itselle. Lavalla on ollut helppoa heittäytyä esiintymään, kun ympäristö on ollut turvallinen tehdä kaikkea. Ei tarvitse pelätä, että mokaako. 

-Bon Jovi -esitys oli sellainen pokkaveto, joka vaati enemmän itsevarmuutta kuin sitä olikaan. Siinä biisissä pääsi vähän rokkikukkoilemaan. Kerran sellaisen voi kokea elämässään, kuvaa Cheung esiintymistä kisassa ja kavalkadin lavalla. 

Kannustusjoukot tukena

Zelm Cheung opiskelee ensimmäistä vuottaan nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaksi. Mukana Keudasta oli kisoissa iso osallistujajoukko, jonka luotsaamisesta Cheung haluaa kiittää ohjaajiaan Katja Danska-Honkalaa ja Janne Jousiahoa

-Joukkueella on hyvä yhteishenki, ja kaikki ottavat toisiinsa kontaktia. Hyvää meininkiä on ollut koko yleisön kesken. Lisäksi Katja ja Janne ovat pitäneet huolta, tsempanneet ja luoneet ryhmään hyvää fiilistä. Ei sitä muuten olisi jaksanut niin monessa sarjassa painaa. 

-Nyt tuntuu, että tähän voisi olla hyvä lopettaa. Tai sitten toivon mukaan olen ensi vuonna järjestämässä ja mukana enemmän tiimihenkisissä esityksissä, kaavailee tulevia kisasuunnitelmia Zelm Cheung.