Yhteistyökumppanit 2019

Olet täällä

Hyvinvointivirtaa-viikolla voi toteuttaa esimerkiksi hyvinvointimessut, testipisteitä, työpajoja tai oppilaitoksen kerhotoiminnan esittelyjä. Myös Hyvinvointivirtaa-viikon yhteistyökumppaneita kannattaa hyödyntää. Alta löydät teemaviikon 2019 yhteistyökumppanit. 

Vuoden 2019 yhteistyökumppanit

SAKU ry
EHYT ry
Höntsä-Fest
#kampusrauhaa
Kirkkohallitus
Nuorten Akatemia
OSKU ry
Punainen Risti
Rikosuhripäivystys RIKU
SAKKI ry
Syöpäjärjestöt
Yeesi

SAKU ry

Henkilöstölle ja johdolle tarjoamme vuorovaikutteisen SAKU-toimintojen esittelyn #kampusrauhaa teemalla. Henkilöstöpajassa tarjoamme avaimia nuorten keskinäisen kohtaamisen rakentamiseen. Ota käyttöön #kampusrauhassa testattuja kokeiluja! Hyödynnä SAKU-toimintoja yhteisöllisyyden kehittämisessä.

Opiskelijoille pystytämme pisteen, jolta voi löytää oman suosikkinsa ja tapansa loistaa SAKU-tapahtumissa ja -toiminnoissa. SAKU-toimintapisteellä kannustamme opiskelijoita huomaamaan hyvän myös toisessa ja jakamaan kehutarroja toisilleen. 

Lisäksi omakustannehintaan on tilattavissa Varalan ja Vuokatin urheiluopistojen tulevien liikuntaneuvojien toteuttamana toiminta- ja työkyvyn mittauspiste tai taukojumppakierros luokissa. Lisätiedot: sari.mantila-savolainen@sakury.net

EHYT ry 

Voit tilata 15−19-vuotiaille opiskelijoille suunnattuja Päihdeilmiö-oppitunteja. Päihdeilmiö-oppitunnilla tarkastellaan suomalaista päihteiden käyttöä sosiaalisesta ja kulttuurisesta näkökulmasta ja keskustellaan näistä aiheista omassa ryhmässä. Päihteiden käyttö on usein sosiaalista, sen vuoksi siitä on tärkeää myös keskustella yhdessä. Yhden oppitunnin kesto on 75−90 min. (Rusfenomenet) 

EHYT ry:n verkkosivuilta voit ladata ohjeistuksen ”Hyvät ja huonot bileet”-toimintapisteen toteuttamiseksi. Toimintapisteen tarkoituksena on saada opiskelijat pohtimaan sitä, mikä tekee bileistä hyvät ja mikä huonot. Opiskelijoiden kanssa keskustellaan vastauksista, mutta oikeita ja vääriä vastauksia ei ole; jokaisella on oikeus mielipiteeseensä. Tavoitteena on positiivinen ja rakentava keskustelu, jossa pohditaan teemaa monelta eri näkökannalta: Miten voidaan varmistaa, että bileistä tulee hyvät/mitä kannattaa ottaa huomioon, ettei bileissä tapahtuisi mitään ikävää? (Bra fest och dålig fest) 

EHYT ry:n verkkosivuilta voit ladata myös ohjeistuksen Päihdeilmiö-rastiradan toteuttamiseen. Rastiradan tavoitteena on saada opiskelijat pohtimaan päihteiden käyttöä ja virittää keskustelua päihteiden vaikutuksesta työkykyyn. Opiskelijat kiertävät rasteja ryhmissä. Rastipisteitä on yhteensä neljä, ja ne ovat kestoltaan vartin mittaisia. Yhteiseen purkukeskusteluun on hyvä varata aikaa puolisen tuntia. (Rusfenomenet uppgiftsbanan)

Lisätiedot ja materiaalit  www.ehyt.fi/toinen-aste,  

Tillläggsinformation och material www.ehyt.fi/sv/andra-stadiet

Päihdeilmiötilaukset/Beställning av Rusfenomenet  koulutukset@ehyt.fi

Hyvinvointiin liittyvät teemat ovat esillä myös nuorille suunnatuissa toiminnoissa osoitteessa www.buenotalk.fi/ ja instassa @buenotalk.  Lue lisää ja kannusta opiskelijoita tutustumaan!

 

Höntsä-Fest

Höntsäillään maailmasta parempi paikka lokakuussa Helsingissä! Höntsä-Fest 2019 on 16-25 -vuotiaille nuorille suunnattu rentoon hengailuun tähtäävä pääsymaksuton tapahtuma. Tapahtumassa nuorten vetämiä höntsäily-aktiviteetteja, kulttuuria, liikuntaa ja kaikinpuolin hauskaa harrastamista! Höntsäilyn mahdollistaa ESR ja Metropolian Höntsä - silta eteenpäin! -hanke. 

#kampusrauhaa

#kampusrauhaa-hanke on mukana Hyvinvointivirtaa-viikon suunnittelussa ja toteutuksessa. Hankkeessa on mukana SAKKI ry, SAKU ry ja Kirkkohallitus. Tarjoamme oppilaitoksiin tilattavia työpajoja, joiden tavoitteena on tuoda yhteen opiskelijoita ja henkilöstöä pohtimaan omaa arkeaan ja keksimään ideoita, joilla siitä saisi entistä toimivamman. Tarjoamme ennen kaikkea mahdollisuuden kohtaamiselle ja keskustelulle opiskelijoiden ja henkilöstön välillä. Työpajoja voi tiedustella hankkeen projektipäälliköltä Antti Seitamaa, antti.seitamaa@sakkiry.fi, 0401990720 

Kirkkohallitus  

Tiedustele oman oppilaitoksesi oppilaitospastorilta tai -diakonilta yhteistyömahdollisuuksista Hyvinvointivirtaa-viikolla. Teemana voi olla vaikkapa ryhmäytykset, henkinen hyvinvointi, kunnioittavan keskustelun malli tai meditointi. 

Nuorten akatemia 

Nuorten Akatemia on nuorten osallisuutta edistävä yhteistyöorganisaatio, joka törmäyttää nuoria ja nuorten näkemyksistä kiinnostuneita organisaatioita. Tuemme kumppaneitamme onnistumaan toiminnassa nuorten kanssa. Tuloksena on luovia ratkaisuja yritysten ja yhteisöjen tarpeisiin. Toimimme valtakunnallisesti ja jäseninämme ovat Suomen suurimmat nuoriso- ja liikunta-alan järjestöt. Tarjoamme palveluja yhteistyöorganisaatioille, opettajille ja ohjaajille sekä nuorille. Nuorille tarjoamme tekemisen paikkoja ja oppimisen kokemuksia sekä monipuolisia mahdollisuuksia vaikuttaa organisaatioiden toimintaan. Haluamme, että kaikenlaisilla nuorilla on yhteys itsensä kannalta merkityksellisiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin ja tunne oman elämänsä hallittavuudesta. 

Vuoden 2019 aikana kehitämme pedagogista pakopelikonseptia. Hyvinvointivirtaa -viikolle tuomme kokeiltavaksi osan tästä pakopelistä ja herätämme keskustelua mielipiteiden ja huolen ilmaisusta sekä elämänhallinnan taidoista ja turvallisesta liikennekäyttäytymisestä. Pakopeli on elämyksellinen ryhmäpeli, jossa ratkotaan pelin taustatarinan siivittämänä loogisia pulmanratkontatehtäviä. Pedagogisessa konseptissamme pakopeliä hyödynnetään kokemuksellisen oppimisen menetelmänä, jonka avulla nuoret pääsevät toiminnallisella ja vuorovaikutteisella tavalla syventymään aiheeseen. Pakopelikonseptiimme kuuluu olennaisena osana pelin jälkeen käytävä purkukeskustelu pelin herättämistä ajatuksista ja oivalluksista, liikennekäyttäytymisestä, riskeistä ja valinnoista. Pakopeli liikenneturvallisuudesta on suunnattu toisen asteen oppilaitoksille. Projekti toteutetaan yhteistyössä Liikenneturvan kanssa. 

Tutustu toimintaamme! www.nuortenakatemia.fi

OSKU ry 

OSKU ry on mukana Hyvinvointivirtaa-viikolla osana omaa koko Suomen kattavaa ammatillisten oppilaitosten RoadShow-kiertuettaan. Viikolla 40 sisällytämme vierailupäivien ohjelmaan vuoden teemaan liittyvää keskustelua ja toimintaa. Kiertueen lisäksi OSKUlta voi tilata opiskelijakunnille suunnattuja koulutuksia ja työpajoja kyseiselle viikolle. Lisää tietoja Hyvinvointivirtaa-viikolle tarjottavasta ohjelmasta voi tiedustella osoitteesta essi.miettinen@osku.info

OSKU ry:n toiminnan ytimenä on tukea opiskelijoiden osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Tarjoamme opiskelijakunnille räätälöityjä koulutuksia ja innostavia työpajoja sekä tukea ja neuvontaa toiminnan haasteisiin. OSKU ry on julkaissut myös opiskelijakuntien oppaan vuonna 2018. Lisää tietoa saat opiskelijatoiminnan koordinaattori Essiltä (essi.miettinen@osku.info). 

Punainen Risti  

Päihdetyö  

Punaisen Ristin päihdetyössä korostetaan nuorten omien valintojen merkitystä ja pohditaan yhdessä päihteiden haittavaikutuksia. Voit hyödyntää päihdetyön materiaaleja itsenäisesti tai olla yhteydessä oman alueesi Punaisen Ristin piiritoimistoon ja tiedustella vapaaehtoisiamme vierailulle koululle.  

Päihdetyön materiaalit löydät täältä.   

Kumikoulu ja kondomiajokortti 

Kumikoulu on seksuaaliterveyden oppitunti, jolla pyritään lisäämään nuorten tietoutta seksitaudeista ja edistämään kondomin käyttöä. Kumikoulun sisältö muodostuu kahdesta tositarinasta, kumikoulupelistä, peukkubarometristä ja kondomin käytön harjoittelusta.  

Kondomiajokortti on toiminnallinen menetelmä, jonka tavoitteena on seksin, seksuaalisuuden ja ehkäisyn puheeksi ottaminen. Ajokortin suorittamisessa on kolme vaihtoehtoa ja ne pitävät sisällään turvaseksiä, ehkäisyä ja seksitauteja koskevia kysymyksiä sekä kondomin käytön harjoittelua.  

Kumikoulua ja kondomiajokorttia voit tiedustella oman alueesi Punaisen Ristin piiritoimistosta tai käyttää materiaaleja itsenäisesti.  

Seksuaaliterveyden materiaalit löydät täältä.   

Nuorten turvatalot 

Nuorten turvataloilla toteutamme kansalaistoimintaa, joka vahvistaa nuorten ja perheiden hyvinvointia. Tarjoamme myös mahdollisuuksia päästä mukaan parantamaan maailmaa. Nuorten turvatalot sijaitsevat Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Tampereella ja Turussa. Olethan yhteydessä paikalliseen Nuorten turvataloon tai Kotipolku-hankkeeseen kotipolku@redcross.fi, jos toivot yhteistyötä Hyvinvointivirtaa -viikkoon.  

Lue lisää Nuorten turvataloista: 

nuortenturvatalo.fi 

facebook.com/turvatal

twitter.com/turvatalo  

Muut Punaisen Ristin oppimateriaalit 

Muiden Punaisen Ristin kouluille ja oppilaitoksille suunnattujen materiaalien avulla voit muun muassa keskustella opiskelijoiden kanssa suomalaisuudesta ja vihapuheesta, kerrata ensiaputaitoja tai käsitellä toisten huomaamisen tärkeyttä hauskalla tavalla. Tutustu oppimateriaaleihin täällä.  

Rikosuhripäivystys RIKU   

RIKU tarjoaa toimintansa esittelyä, tietokilpailuja ja infoja. Hyvinvointivirtaa-viikolla voi tiedustella painettua materiaalia ja toimintaa lähimmältä palvelupisteeltä, joiden yhteystiedot löytyvät tästä linkistä

Lisäksi Hyvinvointivirtaa-viikolla ammattilaiset voivat itse hyödyntää maksuttomia materiaalipaketteja nuorten parissa työskentelyssä. Materiaalipaketit helpottavat rikosasioiden puheeksiottoa nuorten kanssa. Materiaalipaketit pohjautuvat videoihin ja sisältävät muuta sähköistä materiaalia. Nuoret oppivat tunnistamaan rikoksia, niihin liittyviä ilmiöitä ja pystyvät sanoittamaan vaikeita tapahtumia. Materiaalipakettien aiheena ovat seurusteluväkivalta, fyysinen väkivalta, seksuaalirikokset, perheessä tapahtuva väkivalta, koulussa tapahtuvat rikokset ja verkossa tapahtuvat rikokset. Lisäksi on huoltajille tarkoitettu materiaalipaketti. Materiaalipaketit löytyvät täältä

Rikosuhripäivystys (RIKU) tarjoaa maksuttomia palveluja rikosten uhreille, heidän läheisille ja rikosasioiden todistajille. 

SAKKI ry  

Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto - SAKKI ry on mukana Hyvinvointivirtaa-viikolla kiertueen kautta. Kiertue rantautuu Hyvinvointi virtaa -viikolla Saloon, Turkuun, Naantaliin ja Sastamalaan. Ohjelmassa on virkistäviä taukojumppia, hyvää musiikkia, innostavaa porukkaa sekä parhaat opiskelija-alennukset! Yhteyshenkilö: Outi Mikkola, puh. 044 7520452, outi.mikkola@sakkiry.fi

Syöpäjärjestöt    

Hyvinvointivirtaa-viikolla kannattaa kannustaa opiskelijoita nikotiinituotteiden käytön lopettamiseen. Tukea lopettamiseen saa Fressiksen chatista, joka pidetään avoinna tehostetusti hyvinvointivirtaa-viikon aikana. Tarkista aukioloajat Fressis-sivustolta

Hyödynnä myös Syöpäjärjestöjen verkkomateriaalia hyvinvointiteemoissa: 

Fressis.fi on nuorille suunnattu digitaalinen viestintäkokonaisuus, joka tarjoaa monipuolista sisältöä hyvinvoinnin eri osa-alueista ja vinkkejä oman terveyden edistämiseen. Fressistä voi hyödyntää opetuksessa ja erilaisissa projekteissa. Fressis löytyy myös somesta: InstagramFacebookYouTubeTwitter

NikEdu.fi tarjoaa nuorten kanssa toimiville työkaluja käsitellä tupakka- ja nikotiinituotteisiin liittyviä ilmiöitä. NikEdusta löytyy valmista, opiskelijoiden iän ja opetussuunnitelman huomioivaa oppimateriaalia sekä keinoja nikotiinittoman kouluympäristön edistämiseen. NikEdua voit seurata FacebookissaTwitterissä  ja tilaamalla uutiskirjeen

Röökikroppa.fi esittelee tupakkatuotteiden haitat ja käytön lopettamisen hyödyt nuoria kiinnostavalla tavalla. Sivuston avulla aihetta on helppo käsitellä opetuksessa ja jokaisen aiheen jälkeen tietoa testataan lyhyillä testeillä. Uusi, entistä monipuolisempi ja kokemuksellisempi sivusto avattiin keväällä 2019. 

Yeesi   

Yeesi on nuorten oma mielenterveysseura, jossa tehdään edistävää mielenterveystyötä positiivisella otteella ja nuorilta nuorille -periaatteella. Missiomme on tarjota nuorille tietoa ja taitoja, joilla he vahvistavat sekä omaa että läheistensä hyvinvointia. Oppilaitoksille tarjoamme sekä toiminnallisia, noin tunnin mittaisia työpajoja eli Yeesi-promoja että ständi-tyyppisiä Yeesi-pisteitä, jotka sopivat esimerkiksi tapahtumiin.  Vierailua voit tiedustella lomakkeella osoitteessa www.yeesi.fi tai sähköpostitse vilma@yeesi.fi

Vinkki 

Hyvinvointivirtaa-viikon järjestämisessä kannattaa olla yhteydessä myös paikallisiin toimijoihin! Selvitä, miten kuntasi alueella toimivat järjestöt voivat olla mukana viikolla (lajiliitot, liikuntapalvelut, kulttuuripalvelut, nuorisotoimi jne.) esittelemässä toimintaansa.