Tositekijä: Paula Raejärvi/Keuda

Olet täällä

Paula Raejärven historia saman talon tontilla on pitkä. Työvuosien aikana Järvenpään Kotitalousopettajaopisto Sibeliuksenväylällä on vaihtunut Tuusulanjärven ammattiopiston kautta Keudaksi. Sibeliuksenväylällä opiskelee noin 300 palvelualan opiskelijaa.

-Olen tullut tälle tontille töihin 28 vuotta sitten. Olin hoitovapaalla, kun silloinen kotitalousopettajaopiston rehtori soitti minua töihin. Oppilaitoksesta oli liikunnanopettaja irtisanoutunut, ja rehtori muisti minut, kun oli osallistunut aerobic-tunnilleni. 

Työvuosien aikana Paula Raejärvi on opiskellut opettajaksi. Urallaan Paula on toiminut liikunnanopettajan tehtävien lisäksi ammattiaineen opettajana. 

-Kun aloitin tehtävässä, niin liikuntaa oli kaikilla ryhmillä kaksi tuntia viikossa. Liikunnan ja terveystiedon opetus on vuosien aikana vähentynyt. 

-Opiskelijat ovat entistä haastavampia. Monella ovat elämänhallintatavat kuten aamulla herääminen ja terveellisesti syöminen hukassa. Opiskelijoilla on myös enemmän sairauksia. Esimerkiksi mielialahäiriöitä ja oppimisvaikeuksia on entistä useammalla. 

Unohtumattomia hetkiä

SAKU-toiminnan Paula Raejärvi kuvaa antavan lisäenergiaa työhön. Opiskelijoiden kanssa on koettu monia hauskoja hetkiä. 

-SAKUn tapahtumiin lähdin 2000-luvun alussa. Osallistuminen on muuttanut opiskelua värikkäämmäksi, rennommaksi ja luovemmaksi. 

Hyviä muistoja on monia. Futsalturnaukseen altavastaajana lähtenyt joukkue otti Paulan komennossa voiton. Hyvähenkisen joukkueen kopissa kaikui laulettuna Kuka pelkää Paulaa. Voiton seurauksena liikunnan intoa vietiin myös oppilaitokseen, liikuntakerhot kukoistivat. Matkailualan tytöt lähtivät yleisurheilukilpailuun mukaan aivan lajinoviiseina. Viestistä tarttui joukkueelle mukaan pronssi. Kun matkailualan tytöt voittivat köydenvedossa kokkipojat, niin siinä riitti pojilla ihmeteltävää. Kulttuurikisoista moni muistanee matkailualan tyttöjen lausuntaesitykset.

-Keudassa SAKUstars-kisoihin on tunkua ja osallistujamäärää joudutaan vähän jarruttamaan. Liikunnassa joukkueita kootaan Keudan eri yksiköistä. 

-SAKU-toiminnassa ollaan ajan hermossa kiinni. Liikuntaan on tarjolla paljon hauskoja, arkisia elämyksiä, joilla yritetään tavoittaa niitä, jotka eivät liikuntaa ole vielä löytäneet. 

Tiedon levittäminen on tärkeää

Opiskelijoille tietoa SAKU-tapahtumista jaetaan suljetuissa Facebook-ryhmissä. Oppilaitoksen kuntosalin vierellä on ilmoitustaulu, josta löytyvät julisteet. Kun oppilaitoksessa on vain yksi liikunnanopettaja, niin opiskelijat tietävät, keltä asioista voi kysyä. 

-SAKU-yhteistyössä kannattaa olla mukana. Siinä saa aina enemmän kuin joutuu antamaan, vaikka välillä jotain ylimääräistä välitunneilla tai vapaa-ajalla joutuisikin tekemään. Toiminnasta saa sisältöä työhön ja uusia kavereita. 

-Jos miettii koulutukseen lähtemistä, niin mukaan kannattaa lähteä, vaikka aiheet tuntuisivatkin tutuilta. Koulutukset ovat hyviä verkostoitumisen ja vuorovaikutuksen paikkoja. Tutuistakin asioista tulee aina esille jotain uutta. 

Paula jää eläkkeelle toukokuussa. Yhteyshenkilön tehtäviä hän on saattaen vaihtanut kollegoille jo muutaman vuoden ajan.

-SAKUstars-yhteyshenkilön tehtävästä luopuminen on kirpaissut eniten. Tiedon levittäminen ja tehtävien luovuttaminen on jatkuvuuden vuoksi tärkeää. SAKUstars-kisoista mieleen on eniten jäänyt omien kisojen järjestäminen. Vaikka kisojen järjestäminen 2012 oli rankkaa, niin se oli myös tosi hienoa. Kun kisat loppuivat, niin opiskelijat kysyivät heti, koskas seuraavat kisat järjestetään.

Teksti: Sari Mantila-Savolainen
Kuvat: Paula Raejärven arkisto

 

Jätä kommentti

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.